Yhteisöllisyyspäivä kokoaa yhteen opiskelijat ja henkilökunnan
Fennicumilta poistumisen myötä oppiaineemme opiskelijoiden ja henkilökunnan väliset arkiset kohtaamiset ovat vähentyneet merkittävästi. Tämän vuoksi Kanta järjesti yhdessä oppiaineemme ja Sugri ry:n kanssa kaikille avoimen yhteisöllisyyspäivän.
Kevätrunokilpailun satoa
Kielekkeen kevätrunokilpailussa laatu korvasi määrän. Loistavaa, että meillä on näin hienoja runoniekkoja keskuudessamme!
Muutoksen tuulet
Muutos puhuttelee meistä jokaista, kunhan ymmärrämme keskittyä olennaiseen.
Opinto- ja asumistuen muutoksista vuonna 2017
Harva korkeakouluopiskelija lienee välttynyt siltä tiedolta, että opintotukeen ja opiskelijoiden asumistukeen tulee suuria muutoksia vuoden 2017 aikana. Kelan virkamieskoukeroita ja -sanankäänteitä voi kuitenkin olla vaikea tulkita. Vuoden ensimmäinen sopopalsta tarttuu haasteeseen ja kertaa vielä opinto- ja asumistukimuutosten keskeisen sisällön.
Kielellinen muutos – vai oliko?
Julia Heino opiskelee kuluvan kevään Kööpenhaminan yliopistossa ja pohtii, minkälainen muutos opiskelijavaihdon alku on ollut hänelle.
Sugrilehden jälleensyntymä
Suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen ainejärjestö Sugri on perustamassa uutta lehteä. Lue päätoimittajien haastattelusta, millaista sisältöä maaliskuun numeroon on odotettavissa!
”Ihana seikkailu” tai ”Miks ei?”
Ulkomaalaisille tarkoitetussa suomen maisteriohjelmassa opiskeleva Lilja kertoo Suomeen sopeutumisestaan
Pääsykoeuudistus jakaa mielipiteitä
Oppiaineemme pääsykoetta uudistetaan ja kielikohtaisesta osiosta luovutaan. Lue henkilökunnan, kopon ja tämän vuoden fuksin mietteitä muutoksesta.
Opin hyödyllisyys on opiskelun mielekkyyttä
"Voiko yliopisto valmistaa opiskelijoita työelämän nopeasti muuttuviin tarpeisiin?" tätä pohtii Fenniks-palstalla Laura Tickén.