Kannan hallitus 2018
Selvitimme, millainen ydinporukka suomen kielen ainejärjestöasioissa tänä vuonna hääräilee
Kopo toivottaa jännän ääreltä hyviä lomia!
Lue, millaisia mietteitä kopolla on hallituspestinsä loppusuoralla.
Kiitosten aika
Kannan väistyvän puheenjohtajan mietteitä hallituskautensa loppusuoralla.
Luotetaan osaamiseemme!
Lue Kannan puheenjohtajan ajatuksia suomen kielen opiskelijoiden työllistymiseen liittyen. Luotetaan kaikki osaamiseemme ja unohdetaan myytti työttömästä humanistista!
Hallitustoiminta – odotukset vastaan todellisuus!
Lue hallituslaisten muistoja siitä, kuinka hallitustoiminnan todellisuus ei aina ole vastannut odotuksia - ja joskus hyvä niin!
Opinto- ja asumistuen muutoksista vuonna 2017
Harva korkeakouluopiskelija lienee välttynyt siltä tiedolta, että opintotukeen ja opiskelijoiden asumistukeen tulee suuria muutoksia vuoden 2017 aikana. Kelan virkamieskoukeroita ja -sanankäänteitä voi kuitenkin olla vaikea tulkita. Vuoden ensimmäinen sopopalsta tarttuu haasteeseen ja kertaa vielä opinto- ja asumistukimuutosten keskeisen sisällön.
Kannan uusi hallitus esittäytyy
Yksilöt esiin toimenkuvien takaa! Kannan hallitus vastaa perinteisempien kysymysten lisäksi muun muassa siihen, missä päin kampusta kukin jäsen mieluiten yöpyisi.
Uusi vuosi, uudet kujeet ─ ja muita kliseitä
Lue Kannan puheenjohtajan Nelli Mäkitalon ajatuksista tulevalle hallitusvuodelle.
Sopo-Ohton tervehdys
Kannan sopon terveiset