Kun ihmiseltä kysytään, mistä hän on kotoisin, vastaus tuntuu usein yksinkertaiselta. Kaupunki, maa tai ehkä paikka, jossa on kasvanut. Todellisuudessa kysymys voi kuitenkin olla paljon vaikeampi. Itse aina kysyttäessä vastaan, että olen Kuopiosta, mutta asun Turussa, vaikka ei se ole niinkään. Tosiasiassa olen pieneltä paikkakunnalta Keski-Suomesta, josta muutin Kuopioon vasta 16-vuotiaana, lukion toisella vuodella.
Vietin kotikylälläni koko lapsuuteni. Sain ensimmäiset kaverini päiväkodin pihalla. Menin heidän kanssaan samalle luokalle eskariin, sitten alakouluun, yläkouluun ja lukioonkin. Osa heistä on ystäviäni yhä.
Lähes koko sukuni asuu tuolla samalla kylällä- vanhemmat, siskot, isovanhemmat, kummit ja serkut. Miltei kaikki tärkein on siellä. Sieltä lähdin, mutten koskaan sano tulevani sieltä. Toisinaan koen huonoa omaatuntoa siitä. Tuntuu, etten pidä kotikotiani, “juuriani” siinä arvossa, joka sille kuuluisi. Toisaalta koen, etten voi sanoa juurieni olevan Kuopiossakaan, jossa asuin vain lukion ajan, mutta eivät ne ole täälläkään. Olenko juureton?
Juuret yhdistetään usein menneisyyteen. Ne tarkoittavat perhettä, sukua, kotipaikkaa, kieltä ja kulttuuria- asioita, joihin ihminen syntyy ilman omaa päätöstään. Lapsuuden kokemukset muovaavat ihmistä väistämättä. Muistot, tavat ja arvot seuraavat mukana koko elämän ajan, tahtomattaankin. Siksi onkin helppo ajatella, ettei juuria voi koskaan vaihtaa. Mutta entä, jos rakennan uuden elämän muualla? Jos muutan työn, koulun, puolison tai minkä tahansa perässä uudelle paikkakunnalle tai kokonaan toiseen maahan. Jos ystävystyn, teen pitkän työuran ja perustan perheen. Voisinko silloin vaihtaa juuriani? Valita ne?
Nykyään juuret eivät ehkä enää ole yhtä pysyviä kuin ennen. Ihmiset muuttavat jatkuvasti paikasta toiseen, syystä tai toisesta. Harva jää koko elämäkseen sinne, missä on syntynyt. Uusikin paikka voi ajan mittaan alkaa tuntua kodilta. Ehkä on niin, että ihminen kantaa vanhoja juuriaan mukanaan samalla, kun kasvattaa uusia. Ehkä juurettomuus ei tarkoita sitä, ettei kuulu mihinkään, vaan sitä, että kuuluu moneen paikkaan yhtä aikaa.
Fuksivuosi on nyt ohi. Sain vuoden aikana paljon uusia ystäviä ja ihania muistoja <3 Vaikka olen asunut Turussa jo hetkisen, tuntuu, että vasta viimeisimmän vuoden aikana kaupunki on alkanut tuntua kodilta, eikä vain paikalta, jossa asuu. Hallituslaisuus on myös tuonut paljon hauskoja hetkiä ja tietynlaista merkityksellisyyttä opintoihin – ollaan kokoustettu, pidetty suunnittelupalavereja kahvien ja korvapuustien äärellä ja käyty bileissä ja ekskursioilla. Kaupunkiin juurtuminen on ollut monien tekijöiden summa, nämä ovat niistä muutamia. Vielä hieman syksyn suunnittelua ja sitten viettämään kesää – täällä kotona, Turussa <3
Syksyyn!
Venla Vainio
Kirjoittaja on ensimmäisen vuoden opiskelija ja Kannan varapuheenjohtaja.