Tänään istun aurinkoisessa Jokirannassa. Kirjoita juuri parhaillaan pääkirjoitusta. Kirjoitan käsin, koska läppäristäni loppui akku. Kirjastokin oli kiinni jostain käsittämättömästä syystä jo viideltä torstai-iltana. Kahvilaankaan ei tohdi mennä, kun mukana roikkuu jo kupillinen matchaa.
Vesi virtaa ja kimmeltää kauniisti ja minä – minä en vieläkään tiedä, miten pääkirjoitus tehdään. Katson eloon puhkeavaa luontoa. Mietin kömpelöä aasin siltaa tämän kertaisen numeron teemasta.
Kyseinen teema on juuret, joka Kielitoimiston sanakirjan mukaan on synonyymi sanalle kanta. Myös Kanta ry muistuttaa vähän juuria. Juurten tavoin se voi tarjota pysyvyyttä ja turvaa. Juuret sitovat paikoilleen. Juuret auttavat kasvamaan.
Siksi kai myös puhutaan sukujuurista. Suku sitoo sinut tiettyyn paikkaan, joka on osa sinua, vaikka muuttaisitkin pois. Suvun kautta voit jopa tuntea yhteyttä paikkaan, jossa et ole koskaan asunutkaan.
Parhaassa tapauksessa suku on tukena myös kasvussa. Kuitenkin sanonnat kuten ”kasvaa kieroon” tai ”ei ole omena kauas puusta pudonnut”, muistuttavat, että aina se ei toteudu. Jokseenkin ilahduttavasti tunnen myös omenoita, jotka ovat pudonneet puusta TODELLA kauas. Lievätkö vierineet suoraan alamäkeen, lentäneet tuulen mukana vai kimmonneet maasta kaukaisuuteen. Oli miten oli, nämä omenat ovat kasvaneet mahtaviksi puiksi. Puiksi, jotka kukkivat kesäisin.
Tässä numerossa tutustutaankin juuriin eri konteksteissa. Puheenjohtajapalstalla Venla miettii, voiko juuriaan vaihtaa. Henkilökunnan palstalla Paula muistelee matkaansa Turun yliopistossa. Lisäksi Jasmin jakaa muutaman runon ja Milana haastattelee isoäitiään kielestä. Mirjami puolestaan analysoi Koivun ja tähden symboliikkaa.
Milana Uutela
Kirjoittaja on Kielekkeen päätoimittaja ja hetken vielä toisen vuoden opiskelija.