Neljä fuksia muistelevat fuksivuottaan sekä suuntaavat katseensa kohti tulevaa ja paljastavat, mitä he odottavat opinnoiltaan.
Vuoden fuksina ja Kannan toisena sopona on ehkä vain luonnollista, että tehtäväkseni lankesi kertoa, miten fuksien ensimmäinen vuosi on kulunut. Sen suurempia ongelmia korviini ei ole kantautunut, joskin pidän ilmeisenä, että kaikilla on omat haasteensa. Toisilla vaikeudet ovat suurempia kuin toisilla, mutta yhtä kaikki olemme selviytyneet ensimmäisestä vuodestamme yliopistossa. En luonnollisesti koe edustavani koko fuksijakaumaa, joten myös kolme muuta fuksia pääsee ääneen tässä jutussa. Antti “Ana” Kauppinen, 31, esittäytyy leikkimielisesti osana “outojen aikuisopiskelijoiden ryhmittymää.” Samaan ryhmittymään kuulunee Sari Saturi, 46. Ääneen pääsee myös kanssani saman ikäinen Milla Uusimaa, 23.
Kuten olettaakin voi, meitä fukseja on tosi eri lähtökohdista. Sari kertoo työskennelleensä aiemmin koulunkäynninohjaajana yläkoulussa samalla tehden opettajan sijaisuuksia. Antti puolestaan työskenteli Turun Sanomissa aina syyslukukaudelle asti. Sittemmin hän siirtyi freelanceriksi opintojen ohella. Milla sanoo pitäneensä kolme välivuotta, joista viimeisen aikana hän muutti Turkuun ja aloitti työt yliopistolla siivoojana. Itsekin vietin välivuotta kaupunkia vaihtaen, hyvinvointiini keskittyen ja pääasiassa pöytälaatikoihin kirjoitellen. Sari ja Antti kertovat, että hakivat ensisijaisesti opiskelemaan suomen kieltä. Millalla ja minulla ei ollut suomen kieli ihan ensimmäisenä vaihtoehtona, vaan sitä ennen oli molemmilla muun muassa kirjallisuutta, jonka sittemmin olemme ottaneet sivuaineeksi. Omasta puolestani täytyy todeta, etten tiedä, mitä oikein sekoilin hakuvaiheessa. Jo pääsykokeissa huomasin, että suomen kieli taitaa sittenkin olla itselle se mieluisin vaihtoehto.
Opiskelupaikan saaminen herätti monenlaisia tunteita, jotka kuitenkin pientä jännitystä lukuun ottamatta olivat pääosin positiivisia. Antti kertoo muistavansa tilanteen elävästi: “Oli aikainen aamu ja istuin ison pirtin keittiön pöydän ääressä puolisoni suvun kesämökillä Pohjois-Karjalassa, ja avasin Opintopolun auki puhelimestani. Eilen oli selvinnyt, että olin ensimmäisellä varasijalla, ja vaikka olinkin melko varma, että kyllä paikka lohkeaa, niin pieni pelko persauksissa oli, että jos en pääsekään. Onneksi jo seuraavan päivän aikana varasija oli vaihtunut opiskelupaikan tarjoamiseksi. Hihkaisin puolisolleni: “Mä sain sen!” ja korkattiin kuohuvaa. Aamu lähti siis hyvin käyntiin”. Millan kokemus on samantapainen: “Olin töissä, kun sain tietää opiskelupaikasta. Soitin ensin äidille ja sitten iskälle kädet täristen ja ääni väristen, että “arvatkaa mitä! Mä pääsin kouluun! Mun välivuodet on ohi!””
Sari kertoo iloinneensa opiskelupaikan tuomasta mahdollisuudesta tehdä vielä kokonainen ura uudella alalla. Hän kirjoittaa opintojensa alusta näin: ”Jännitin toki, mutta se oli sellaista hyvää jännitystä – kihelmöintiä vatsassa. Orientaatiopäiviltä odotin, että pääsen tutustumaan muihin suomen kielen opiskelijoihin. Mietin, että miten tämän ikäisenä sovin joukkoon. Selvisi heti ensimmäisen päivän aikana, että huoli oli turha. Suomen kielen opiskelijat ovat ihania ja ottavat kaikki vastaan avoimin mielin!” Antti yhtyy kokemukseen: “Vaikka korkeakoulumaailma olikin minulle tuttua, niin ensimmäinen koulupäivä jännitti: tulenko toimeen itseäni jopa yli kymmenen vuotta nuorempien kanssa vai olenko ihan boomer? Onneksi näin ei käynyt, enkä sitä paitsi ollut edes vanhin fuksi. Tuutoreille kuuluu iso kiitos siitä, että fuksien vastaanotto on ollut iloista ja kannustavaa, ja ikään katsomatta me fuksit olemme tunteneet itsemme tervetulleeksi”
Itsekin koin huolta, etten sovi joukkoon. Olin perheeni ensimmäinen yliopistoon hakenut, joten kyseessä oli minulle täysin tuntematon maailma. Kuvittelin, että kaikki muut ovat jotenkin tosi perillä kaikesta. (Spoiler: eivät tietenkään olleet!) Toisin kuin minulle, oli Antille korkeakoulumaailma varsin tuttu. Hän kertoo olevansa aiemmilta koulutuksiltaan medianomi ja yhteiskuntatieteiden maisteri. “Tämä on jo elämäni kolmas fuksivuosi, mutta “jatkuva” ensimmäisellä vuosikurssilla oleminen ei vielä kyllästytä, pikemminkin päinvastoin”, toteaa Antti. Itse olin myös jo ehtinyt stressaamaan, etten kuitenkaan pääse opiskelemaan yhtään minnekään. Parista hakukohteestani oli kuulunut jo tieto, ettei paikkaa irronnut. Millalla oli samankaltaisia kokemuksia, joista hän kertoo: “Tuntui oudolta ja hassulta mennä yliopistolle, kun paikka oli mulle jo ennestään aika tuttu töiden kautta, mutta en mennytkään sinne tällä kertaa töihin vaan vihdoinkin itse opiskelijana! Olin haaveillut siitä niin kauan, ja tuntui hirveän hyvältä, kun se päivä koitti, ja uusi elämänvaihe alkoi.”
Fuksivuoden odotukset olivat monilla melko samanlaisia – uusien tuttavuuksien ja kokemuksien lisäksi odotimme totta kai kiinnostavia luentoja sekä uuden tiedon oppimista! “Odotukset ovat täyttyneet ja monin paikoin ylittyneet”, kommentoi Sari. Antti kertoo, että hänen tavoitteensa oli aloittaa opiskelu rauhallisesti töiden ohessa. “Opiskelu oli tehtävä pääasiassa ilta- ja viikonlopputöinä. Onnistuin tässä mielestäni hyvin, eli en ahnehtinut opintoja ja siten polttanut kynttilää molemmista päistä.” Tähän minäkin voin samaistua, sillä olisin halunnut ottaa kaikkia jännittäviä kursseja läjäpäin. Olin kuitenkin jo aiemmin kamppaillut paljon terveyteni kanssa, joten hillitsin mieleni ja jätin muutamat kurssit odottamaan sitten tulevaisuuteen.
Fuksivuoden kohokohdista Milla kertoo, että parasta oli “uudet kaverit, herkkuapprot, monet hauskat sitsit sekä Kannan tapahtumista erityisesti Seili-ekskursio ja lomaltapaluurisse!” Antti sen sijaan kertoo, että ikävintä vuodessa oli “etten ole ehtinyt juuri mihinkään opiskelijarientoihin. Ehkä ensi vuonna saan kaiken korkojen kera takaisin.” Mukavaa Antin mukaan oli “lukuisat ystävälliset kohtaamiset opiskelijakollegoiden ja opettajien kanssa”. Sarikin kertoo, että parasta “oli tutustua uusiin ihmisiin ja huomata valinneensa täysin oikea ala”. Sari jatkaa: “Mitään ikävää ei tule mieleen, koska itselläni vuosi on mennyt tosi mukavasti ja hirveän nopeasti!” Omasta mielestäni parasta oli oikeastaan kokonaan uusi elämä. Elämäni on muuttunut tosi paljon ja edellä mainittujen asioiden lisäksi olen kokenut ainakin ainejärjestötoiminnan erittäin miellyttävänä! Moni voinee samastua, kun Milla kertoo, että ensimmäisessä vuodessa ikävää oli muun muassa äänne- ja muotorakenteen kurssi. Millasta ikävää oli myös “aikatauluttamisen ja opiskelutekniikoiden oppiminen”, jotka hänen mukaansa ovat “edelleen aika lailla hakusessa.”
Korkeakoulukonkarimme Antti kertoo, ettei opiskeluissa tullut yllätyksenä juuri mikään runsaan kokemuksen vuoksi. Itse en kokenut yllätyksiä hirveästi päinvastaisesta syystä: en tiennyt, mitä odottaa, joten mikään ei päässyt myöskään yllättämään. Ehkä hieman yllätyin siitä, miten kivoja ja helppoja opinnot olivat. Olin ehkä lapsellisesti kuvitellut, että yliopistossa on oltava jokin supernero. Sen sijaan Millaa kertoo yllättyneensä “miten paljon yliopistossa on oikeesti tekemistä. Aina kun edellisen homman saa pois alta, niin uutta pukkaa jo tilalle. Olin kyllä varautunut siihen ja silti se pääsi yllättämään mut totaalisesti”. Sarin mukaan “yllättävintä on ollut kurssien laaja tarjonta, josta on syntynyt valinnanvaikeus. Tarjolla on niin paljon kiinnostavia kursseja ja aika ei riitä kaikkeen, mihin haluaisi. Omasta jaksamisesta on pidettävä huolta! Tylsää itselläni on se, etten asu Turussa, joten matkoihin kuluu paljon aikaa, enkä myöskään pääse osallistumaan hauskoihin aktiviteetteihin iltaisin.”
Fuksiemme tulevaisuus on odotuksia täynnä. “No nyt ihan lähipäiviltä ootan tietysti mun ekaa opiskelijavappua, ja tulevalta lukuvuodelta ainakin tuutorointia! Kiva päästä ottamaan uusia fukseja vastaan ja opastamaan heitä alkuun yliopistopolullaan. Muuten ootan kovasti kaikenlaisten uusien, mielenkiintoisten asioiden oppimista, yhä uusien kamujen tapaamista ja toki kaikkia monia hauskoja tapahtumia ja juhlia”, kertoo Milla. Sarikin odottaa uuden oppimista: “Tulevilta opiskeluvuosilta odotan vielä syvällisempää sukellusta suomen kielen saloihin, mielenkiintoisia kirjallisuustieteen opintoja sekä pedagogisia opintoja!” Antillakin on tulevaisuudelleen vastaavanlaisia suunnitelmia. “Hain pedagogisiin opintoihin, joten niiden tuomia haasteita ainakin. Ja jos en tänä keväänä sattuisi pääsemään pedagogisiin, niin pitää yrittää keväällä 2026 uudelleen, ja eiköhän minulle löydy jotain näperreltävää ensi lukukaudeksi”, Antti kirjoittaa.
Milana Uutela
Kirjoittaja on Vuoden fuksi 2024 ja valmiina ensimmäiseen kesälomaansa!