Koululaisena ajattelin, että opettajan työ on varmasti todella tylsää: samojen asioiden opettamista vuodesta toiseen uudelleen ja uudelleen. Samoja ajatuksia pyörittelin päässäni vielä yliopistollakin, mutta varmuuden vuoksi tein kuitenkin myös opettajan pedagogiset miettien samalla, etten varmasti koskaan tulisi sopeutumaan vaikkapa yläasteen opettajaksi. Sattumat – ja hyvä onni – tutustuttivat minut kuitenkin S2-opetukseen ja aikuisiin maahanmuuttajiin, joiden parissa olen viettänyt nyt yhdeksän vuotta. Samoja asioita opetan toki uudelleen ja uudelleen, mutta muutoin jokainen päiväni on varmasti erilainen ja mielenkiintoinen.

Työskentelen kansanopistossa, jossa opiskelijat opiskelevat 25 tuntia viikossa päiväaikaan. Meillä on erimittaisia kursseja, joilta opiskelijat voivat halutessaan siirtyä seuraaville kielitaidon noustessa: sama opiskelija on tunneillani neljästä kuukaudesta pariin vuoteen. Siinä ajassa opiskelija tulee tutuksi ja pääsen näkemään, miten hänen kielitaitonsa kehittyy. Palkitsevinta on, kun kieliopintojen jälkeen opiskelija on saavuttanut sellaiset taidot, joiden avulla hän pääsee uudessa elämässään eteenpäin – vaikkapa jatko-opintoihin tai työelämään.

Tavallisena päivänä aloitan työpäiväni työhuoneelta, josta haen mukaani päivän opetusmateriaalit: vihoksi monistetun harjoitusvihon, kielioppikirjan ja mahdolliset ekstramateriaalit, kuten jonkin pelin tai opiskelijan pyytämät lisäharjoitukset. Luokkahuoneessa käynnistän tietokoneen ja dataprojektorin, tarkistan poissaoloilmoitukset koneelta ja kännykästä sekä tarkistan paperilapulle kyhätystä tuntisuunnitelmastani, mitä tänään on ohjelmassa. Opiskelijoiden saapuessa vaihdamme hieman kuulumisia, puhumme päivän tai viikon ohjelmasta ja aloitamme työskentelyn. Päivään kuuluu viisi 45 minuutin oppituntia ja kaksi taukoa, joista toinen on puolen tunnin ruokatauko.

Esimerkkipäivänä aloitan tunnit esittelemällä uuden kielioppiasian esimerkkien kautta. Yhdessä opiskelijoiden kanssa mietimme lauseiden merkityksiä, rakenteita ja muodostusta. Lopuksi käymme läpi aiheeseen liittyvät säännöt ja aloitamme tehtävien tekemisen. Ensimmäiset tehtävät ovat usein mekaanisia muodostustehtäviä, jotta opiskelijat oppivat muodostamaan rakenteen ja näkevät samalla esimerkkilauseita, joissa ilmiötä (vaikkapa passiivia) käytetään. Sen jälkeen siirrymme tuottamistehtäviin, joissa opiskelijat kirjoittavat omia lauseitaan, jotka kierrän tarkistamassa. Tarkistusvaihe on kaikkein haastavin: jokaisen opiskelijan kohdalla pitää miettiä erikseen, kuinka tarkasti korjaan hänen tuotostaan – korjaanko vain opittavan asian, jonkin muun kieliopin tai puutunko sanavalintoihin, jotka ovat vähän sinnepäin? Korjaamistarkkuuteeni vaikuttaa aina opiskelijan kielitaito, mutta toisinaan myös hänen kielenoppimistavoitteensa tai sen hetkinen motivaatio. Opettajana haluan olla sekä kannustava että eteenpäin ohjaava, joten on tärkeää miettiä, kuinka paljon annan punakynän heilua.

Tauolla vastailen opiskelijoiden Wilma-viesteihin ja sähköposteihin, keskustelen opiskelijoiden mieltä askarruttavista asioista tai tarkistan viimeisiä opiskelijoiden vihkoja. Ruokatauolla käyn kollegoideni kanssa ruokalassa lounaalla sekä mahdollisesti hoidan joitakin opiskelijoiden asioita. Muiden oppituntien aikana teemme luokassa kuunteluharjoituksia, treenaamme vihon sanastoa, luemme jonkin tekstin ja keskustelemme. Keskusteluharjoitukset ovat mielestäni erittäin tärkeitä, joten varaan niille reilusti aikaa ja kierrän ryhmästä toiseen jututtamassa ja kuuntelemassa opiskelijoita. Kaikilla ryhmillä on jokin teema, josta he keskustelevat erilaisten apukysymysten avulla niin pitkään kuin mahdollista. Toisinaan keskusteluharjoituksena toimii jokin peli, jossa harjoitellaan samalla tiettyä sanastoa tai rakennetta.

Oppituntien päätyttyä palaan työhuoneeseeni, jossa valmistelen seuraavan päivän tunnit ja tarkistan, mitä muuta minulla on tehtävälistalla. Työtehtäviin kuuluvat tietysti kirjoitusharjoitusten ja kokeiden korjaamiset, mutta myös tulevan opetusmateriaalin tuottaminen, hallinnolliset tehtävät, erilaiset tapaamiset ja seuraavien viikkojen suunnittelu. Tiimini kanssa yritämme järjestää noin kerran kuussa opiskelijoille jonkin erikoispäivän, jossa tavoitteena on käyttää kieltä toiminnallisesti ja samalla ryhmäytyä – saatan siis käyttää loppuiltapäivän vaikka kansallispuistoretken suunnitteluun.

Yleensä työpäivästä loppuu aika kesken, koska lähden hakemaan lastani hoidosta. Nappaan siis laukkuuni muutaman korjattavan paperin (niitä ehtii hyvin korjata samalla, kun laittaa ruokaa) ja lähden kotiin. Automatkalla ehtii miettiä päivän aikana tapahtuneita asioita: opiskelijoita, jotka oivalsivat jotakin uutta, sitä leivosta, jonka yksi opiskelija toi pöydälleni tauolla, hersyvää naurua, jota kuului keskusteluharjoituksen aikana. Toisaalta on myös riittämättömyyden tunne: en tänäänkään ehtinyt auttaa riittävästi sitä opiskelijaa, jolla on vaikeuksia ymmärtää uutta asiaa, muutamaan sähköpostiin en yksinkertaisesti jaksanut vastata.

Tällä hetkellä koen, että opettajan työ on todella mielenkiintoista ja palkitsevaa, mutta samalla kuluttavaa. Pääsen joka vuosi tutustumaan aivan mahtaviin tyyppeihin, jotka omalta osaltaan opettavat myös minulle paljon. Vaikka asiasisältö pysyisikin vuodesta toiseen samana, ihmiset tekevät jokaisesta päivästä erilaisen.

Niina Salmi