
Kielekkeen ensimmäinen joulutervehdys
Kielekkeen ensimmäisessä joulutervehdyksessä palataan yhteisöllisyyspäivään ja henkilökunnan kuka todennäköisimmin -peliin.

Suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen oppiaine yliopiston osana
Krista Ojutkangas kirjoittaa yliopiston eri tasot auki.

Vanhoilta fukseilta uusille
Viime vuoden fuksit Riku ja Wilma tarinoivat fuksivuoden muistoista.

Havaintoja konduktööreistä, ruisleivästä ja olinpaikan merkityksestä
Mitä vaihtovuottaan viettävä Iida Virtanen vastaa, kun häneltä kysytään "mitä vihaat Unkarissa"?

Mitä uutta tutkimuksen saralla?
Oppiaineemme keskiössä on tutkimus, jonka ympärille kaikki muu toiminta rakentuu. Lue, minkälaisia tutkimushankkeita oppiaineessamme toimii!

Minustako bloggaaja – kolme kysymystä bloggaajaksi haluavalle
Vaihtoblogia Unkarista kirjoittava Iida Virtanen jakaa vinkkinsä blogiharrastuksesta haaveileville.

Vähäisiä huomioita suomen oppiaineen kansainvälisyyspotentiaalista
Sugri ry:n kansainvälisyysvastaava Tomi Koivunen pohtii kolumnissaan, miksei suomalaisia suomen opiskelijoita tapaa useammin kansainvälisissä konferensseissa.

Sugrilehden jälleensyntymä
Suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen ainejärjestö Sugri on perustamassa uutta lehteä. Lue päätoimittajien haastattelusta, millaista sisältöä maaliskuun numeroon on odotettavissa!