Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen oppiaine yliopiston osana

Yliopiston rakenne on hierarkkinen: oppiaineet (1) kuuluvat laitokseen (2), jotka kuuluvat tiedekuntaan (3), ja tiedekunnat muodostavat yliopiston (4). Suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen oppiaine on osa kieli- ja käännöstieteiden laitosta, joka on toinen humanistisen tiedekunnan laitoksista. Humanistinen tiedekunta puolestaan on yksi yliopiston seitsemästä tiedekunnasta – Turun yliopiston on aidosti monitieteinen!

Opiskelijan kannalta oppiaine on yliopistorakenteen keskeisin taso, sillä se tarjoaa valtaosan opetuksesta ja opiskelijoiden ohjauksesta, joista alkuvaiheessa tärkeintä on HOPS-ohjaus. Kielten laitoksessa on jonkin verran myös sellaista opetusta, joka on yhteistä laitoksen kaikille opiskelijoille opiskeltavasta kielestä riippumatta (esimerkiksi yleisen kielitieteen kurssi). Tiedekunta vastaa yleisemmän tason opinto-ohjauksesta, esimerkiksi aiempien opintojen hyväksilukemisesta. Koko organisaation kattona on yliopistotaso, joka vaikuttaa arkeemme melko vähän mutta säätelee suuria kehityslinjoja, esimerkiksi opiskelijavalinnan tapaa.

Oheiset kuvat esittävät (tai symboloivat) näitä tasoja. Kun tulet kampukselle, bongaa paikat, sijoita ne kampuskartalle ja yhdistä ne tasoihin!

yliopistonmaki-kesa-opiskelijat

Yliopiston päärakennus symboloi tässä koko yliopistoa. Sen seinään on kiinnitetty yliopiston tunnuslause Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle, joka kuvaa sitä, että yliopisto perustettiin v. 1920 kansalaiskeräyksellä kootuin varoin. Yliopisto oli Suomen ensimmäinen täysin suomenkielinen yliopisto.

Yliopiston korkein johto on sijoitettu päärakennukseen. Siellä on myös muutamia mukavia luentosaleja.

Päärakennus on ollut pitkään remontissa, mutta remontti on valmistunut vuoden 2020 kevät-kesän aikana.

kuvitus9_edited

Suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen oppiaine sijaitsee väistötiloissa osoitteessa Hämeenkatu 1. Ovi on vähän huomaamaton, mutta kampaaja ja pyöräkorjaamo toimivat maamerkkeinä.

Tilat ovat toimistotiloja, eikä samoissa tiloissa järjestetä opetusta. Tapaat täällä HOPS-ohjaajasi sovittuna aikana.

Oppiaine kutsuu kaikki uudet opiskelijat tänne tutustumiskahville infotilaisuuden jälkeen. Tästä saat lisätietoja tuutoriltasi.

kuvitus5_edited

Humanistisen tiedekunnan kanslia ja esimerkiksi opinto-ohjaaja Mauri Paloheimon työhuone sijaitsevat Signum-nimisessä rakennuksessa.

Tässä rakennuksessa on myös opetustiloja, joissa järjestetään pienryhmäopetusta. Käytävillä voit törmätä muihin kieliaineiden opiskelijoihin.

Signum sijaitsee vastapäätä Rosettaa, lähempänä kaupungin keskustaa yliopistonmäeltä katsottuna.

kuvitus6_edited

Kieli- ja käännöstieteiden laitosta kuvaa tässä Rosetta-niminen rakennus, joka sijaitsee vastapäätä Signumia.

Valtaosa laitoksen oppiaineista sijaitsee näissä kahdessa rakennuksessa. Saksan kielen ja pohjoismaisten kielten yksiköt ovat lisäksi Arcanumissa, samassa paikassa mm. kirjallisuusaineiden kanssa.

Rosetassa sijaitsevat myös laitoksen johtajan työhuone ja pari paljon käytettyä opetustilaa.

Krista Ojutkangas
Kirjoittaja on suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen dosentti ja yliopistolehtori
Juttu on julkaistu alkuperäisessä asussa ensimmäisen kerran Info-Kielekkeessä 2019.
Kuvat Lyyra Virtanen & Turun yliopiston mediapankki

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

  • Päätoimittajat:
  • Elina Peltonen | elainp@utu.fi
  • Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
  • Toimittajat:
    Joanna Penttala | joanna.j.penttala@utu.fi
    Vilma Ranta | verant@utu.fi
    Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
  • Mea Lampinen | mea.s.lampinen@utu.fi
Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8