Suomen oppiaineesta lienee yleisesti sellainen harhakuva, ettei se olisi ollenkaan kansainvälinen vaan enemmänkin kansainvälisyyden irvikuva. Näin ei tietenkään ole, sillä suomen kieli ja suomalais-ugrilainen kielentutkimus on oppiaineena erityisen kansainvälinen. Sen näkee jo ulkomaalaisten opiskelijoitten määrästä, enkä jaksa uskoa, että luku on pelkästään fennougristiikan ansiota. Harhoja saattaa lietsoa se, että tässä positiivisen pöhinän valtakunnassa kansainväliseksi nähdään vain ylikansallinen englanniksi toteutettu opetus ja tutkimus. Tällöin suomi saatetaan nähdä epäkansainvälisenä, vaikka suomalaiset ovat kansa siinä missä muutkin ja suomi miljoonien ihmisten puhuma jättiläiskieli.

Olen näin ulkopuolelta huomannut, että suomen opiskelijat eivät silti hyödynnä kansainvälistä potentiaaliansa niin hyvin kuin voisivat. Itse lähialaa tai näkemystä laajentaen jopa samaa alaa opiskelevana olen opiskelu-urani aikana matkustanut ulkomaille alaani liittyvissä merkeissä pitkälle toistakymmentä kertaa. Useissa kansainvälisissä tapahtumissa näkee muitten muassa suomen opiskelijoita, jotka ovat kotoisin eri puolilta Eurooppaa tai maailmaa, mutta harvoin suomalaisia fennistejä. Millä sen voi selittää?

Yhdeksi syyksi olen kuullut mainittavan sen, että tieto tapahtumista ei tavoita suomen opiskelijoita. Tämä voi hyvin pitää paikkansa. Joskus meikäläisilläkin on hankaluuksia pysyä perillä siitä, mitä milloinkin tapahtuu. Toisaalta tarjonta on niin isoa ja vaihtoehtoja monta, että kaikkeen ei millään ehtisikään. Tiedonkulkua olisi joka tapauksessa parannettava huomattavasti, sillä mekin joudumme silloin tällöin turvautumaan sosiaalisen median satunnaisiin ilmoituksiin saadaksemme tietoa esimerkiksi Volgan alueen kielten tutkimusyksikön viimeisimmistä saavutuksista. Suoraan opiskelijoille näistä harvemmin tiedotetaan. Moni alaan erityisesti vihkiytymätön tuskin edes muistaa kyseisen yksikön olemassaoloa, sillä se ei varsinaisesti tee itsestänsä liian isoa numeroa siitä huolimatta, että se on varsin tuottelias koko yliopiston mittakaavassa. Volgan yksikkö on muuten pienestä koostansa huolimatta erittäin kansainvälinen, sillä siellä työskentelee miltei jatkuvasti kansainvälistä väkeä eri puolilta uralilaista maailmaa.

Toinen osallistumista rajoittava asia kovien tieteentekijöitten keskuudessa on se, että tieteellisiin uralistiikkaa käsitteleviin tapahtumiin ei usein hyväksytä pelkästään suomea, viroa tai unkaria koskevia esitelmiä, vaikka kuka tahansa udmurtti voi osallistua ja käsitellä udmurttia. Tavallaan syy on selvä, koska isojen kielten tutkijoille on varmasti muitakin foorumeita tuoda asiansa esille. Silti kansainvälisissä opiskelijoille suunnatuissa uralistiikkatapahtumissa käy paljon sellaisia ihmisiä, jotka käsittelevät ja tutkivat juuri ja ainoastaan mainittuja isoja kieliä, eikä se ole kenellekään ongelma. Jos fennistit juuttuvat vain toisten fennistien seuraan, se ei välttämättä houkuttele poistumaan kotimaasta, mikä osaltansa rajoittaa kansainvälistymistä.

Joskus helsinkiläiset uralistitoverini ovat kysyneet, miksei turkulaisia fennistejä koskaan näy missään. En minä tiennyt. Minua kehotettiin kutsumaan heitä mukaan mm. kansainväliseen suomalais-ugrilaisten tieteitten opiskelijakonferenssiin IFUSCOon, johon fennistiikkaa käsittelevät aiheet vaikuttavat olevan aina tervetulleita. Toinen mielenkiintoinen tilaisuus tavata ulkomaisia fennistejä on vaikkapa kansainvälinen fennougristinen talvikoulu, joka järjestetään vuosittain eri puolilla Eurooppaa. Sinne tosin on yliopistokohtainen kiintiö, joka täytetään ensisijaisesti ”varsinaisista” fennougristeista, mutta aina ei suinkaan ole selvää, että kiintiö tulisi meikäläisistä täyteen. Siinä tapauksessa olisi minusta luontevaa täyttää se suomen opiskelijoiden avulla. Tämä on valitettavasti tilaisuus, josta suomen opiskelijoiden on hankala saada tietoa. Mainitsemieni lisäksi on lukuisia pienempiä alaan liittyviä tapahtumia, foorumeita ja konferensseja.

Vaikka ainejärjestöjen ensisijainen tehtävä on tietenkin opiskelijoiden edunvalvonta, nekin voivat käydä silloin tällöin ulkomailla jäsenistönsä kanssa. Uralistiikan opiskelijoiden ainejärjestöllä Sugrilla on tapana tehdä vuosittain vähintään yksi ulkomaanmatka jollekin alan kannalta relevantille alueelle, minkä lisäksi jäsenistö matkustelee usein yksittäin tai pienemmissä ryhmissä sellaisiin tapahtumiin, joihin järjestön voimavarat eivät riitä heitä viemään. Suomen opiskelijoille soveltuvia kohteita on maailma täynnä, sillä suomea voi opiskella vaikka missä; lisäksi olisi varmasti hyödyllistä, jos ulkomaiset fennistit saisivat suomalaisen kontaktin. Isoja ulkosuomalaiskeskittymiä ja historiallisia suomalaisvähemmistöjä (jos näin saa sanoa) on naapurimaissa ja vähän joka puolella.

Monet suomen opiskelijat suorittavat pakollisen harjoittelunsa ulkomailla suomea opettaen. Minäkin olen tehnyt niin, vaikken olekaan opiskellut suomea. Tarkoitukseni ei ollut hyppiä fennistien varpaille paikkaa hakiessani enkä näin lopulta tehnytkään, sillä käsittääkseni yksikään suomen opiskelija ei ollut hakenut paikkaa. Nyt minut muistetaan kohdeyliopistossani ja aina välillä joku sieltä kysyy, hakisinko sieltä kahden vuoden opettajanpestiä. En tiedä, en ole opettaja. Joku S2-asioista kiinnostunut, vaikka fennisti, voisi hyvin mennä vastaavaan paikkaan, mutta minusta on ihmeellistä, että lähes aina tarvitaan täydennyshakuja ulkomaanpaikkojen täyttämiseksi. Valmistuneella fennistillä on sitten maailma avoinna tutkijana, opettajana tai jonain muuna. Parhaat voivat päästä vaikkapa suomen kielen professoreiksi ulkomaille. Jos akateeminen ura ei kiinnosta, kansainvälisiä vaihtoehtoja on silti pilvin pimein.

Kansainvälinen voi toki olla myös kotimaassa. Turussakin järjestetään ulkomaalaisille vuosittain suomen kesäkurssi, jolle voi päästä opettamaan tai avustamaan. Alati lisääntyvä S2-opettajien tarve kotimaassa tarjoaa osaavalle fennistille oivan mahdollisuuden päästä kansainväliseen ympäristöön. Tutkijat käyvät ulkomailla kielitiedekonferensseissa, vaikka tekisivätkin työtänsä Suomessa. Moni Suomessa oleileva ulkomaalainen kaipaa tukea suomen opinnoissaan, jolloin kaikkien kannalta hyvä ratkaisu voi olla kahden- tai useammanvälinen tandem-toiminta, jossa suomalainen pääsee opettamaan ulkomaalaiselle suomen kieltä ja suomalaista kulttuuria ja ulkomaalainen suomalaiselle omiansa. Tandem-pareja voi lähteä hakemaan esimerkiksi Kielikeskuksesta.

Suomen opiskelijoilla on kaikki mahdollisuudet olla kansainvälisiä, mutta välillä vaikuttaa siltä, ettei mahdollisuus kiinnosta moniakaan. Ihmisen ei tietenkään ole pakko ryhtyä kansainväliseksi, ellei niin halua. Ulkopuolisten näkemyksiä alan kansainvälisyydestä on vaikea lähteä muuttamaan, mutta tässäkin tapauksessa muutos taitaa lähteä sisältä.

Tomi Koivunen

Kirjoittaja on Sugri ry:n kansainvälisyysvastaava ja viisumikeskuksen kanta-asiakasehdokas.
Artikkelikuva pixabay.comista