Sivuaineen valinnan vaikutuksia ei voi kylliksi korostaa, kun pohditaan opintojen etenemiseen vaikuttavia tekijöitä. Sitä, että se lopulta määrittäisi elämäni toisen opiskelukaupungin, en kuitenkaan osannut pohjoismaisiin kieliin opinto-oikeutta hakiessani arvata. Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin näin tapahtui: pakkasin laukkuni, maksoin kirjastosakkoni ja lähdin jatkamaan opintojani Nordplus-ohjelman kautta Norjan arktiseen yliopistoon Tromssan kampukselle.

Lukujärjestykseni täällä koostuu kolmesta 10 opintopisteen kurssista: opiskelen nyt viikinkiajan norjaa, nykynorjan lauseoppia sekä kielen muutosta ja variaatiota. Koen olevani kurssien toteutumisen suhteen onnekas, sillä tasoltaan ja aiheiltaan ne jatkavat hyvinkin saumattomasti siitä, mihin pohjoismaisten kielten aineopinnot ovat viimeisen vuoden aikana päättyneet. Lisäksi käyn käytännön kielitaitoa valaisevilla iltatunneilla muiden norjaa jo pidemmälle opiskelleiden vaihtareiden kanssa.

Saapuessani olin hieman yllättynyt siitä, miten ongelmatonta norjankielisen opetuksen seuraaminen on. Pohjoismaisten kielten opinnot Turun yliopistossa painottuvat erityisesti pakollisten kurssien osalta pitkälti vain ruotsin kieleen, joten valmiuksien riittämistä oli ennakkoon vaikea arvioida. Ehkä myytti muumiruotsilla pärjäämisestä onkin totta?  Luonnollisesti pohjoismaisen kielioppitermistön tunteminen on suureksi avuksi, ja totta on sekin, että ruotsia puhumalla selviää kyllä norjalaisista keskusteluista. Itse asiassa norjaa puhutaan maassa niin laajalla murteiden kirjolla, ettei suomenruotsia edes välttämättä tunnisteta eri kieleksi.

Aivan erityisesti uutta näkökulmaa vaihto-opiskelu täällä antaa kielipolitiikkaan ja kielenhuoltoon. Maassa, jossa käytetään kahta oikeinkirjoitussäännöiltään toisistaan poikkeavaa kilpailevaa kirjakieltä, tuntuu yhtäkkiä absurdilta lukea kauhisteluja alkaa tekemään -muodon hyväksymisestä. Kyllä, bokmål ja nynorsk ovat molemmat korrekteja tapoja kirjoittaa norjaa, ja kumpaakin koskee vahva kielipoliittinen perintö. Lienee sanomattakin selvää, ettei rinnakkaiseloa ole voinut edeltää mikään muu kuin kamppailu näiden kannattajien välillä. Suomen kaksikielisyydestä pääseekin puhumaan usein vertailukohtana.

Opiskelijakulttuuri poikkeaa Turussa tutuksi tulleesta ainejärjestöarjesta ja -juhlasta: opiskelualaan keskittyviä aktiivisia järjestöjä on lähinnä joissain suuremmissa tiedekunnissa, muutoin opiskelijatoimintaa järjestävät harrasteyhdistykset ja niitä vastaavat katto-organisaatio Studentsamfunnetin muut osat. Itse olen mukana opiskelijakahvila Bodegan pyörittämisessä sekä opiskelijoiden runoyhdistyksessä. Erilaisten kerhojen ja järjestöjen toimintaan osallistuminen on ehdottomasti paras tapa päästä tutustumaan norjalaisiin opiskelijatovereihin. Kokemukseni muistuttavat myös siitä, miten tärkeää Turussa on jatkossakin tehdä aktiivista työtä suomen kielen taitojaan kehittävien vaihto-opiskelijoiden mukaan ottamiseksi opiskelijajärjestötapahtumiin – ja keskustella heidän kanssaan suomeksi.

Tromssa uutena kotina on jännittävä ympäristö opiskella. Pohjoismainen elämänmeno tarjoaa paljon tuttua tarttumapintaa, jonka ansiosta paikalliseen kulttuuriin on helppo sukeltaa niin syvälle kuin vain tahtoo. Samaan aikaan kyseessä on saamelaisen alueen keskus, mikä ainakin itselleni on tarkoittanut eniten uuden kohtaamista. Kolmanneksi Tromssa on kansainvälinen kohtaamispaikka pohjoisessa, jossa asutus muutoin on harvaa. Paljon perinteistä rakentamista ja puutaloja säästänyt keskusta muistuttaa yhä vanhasta maailmasta, jossa pohjoisen kaupungit olivat pysähdyspaikkoja jäätiköille ja tuntureille matkaansa jatkaville tutkimusmatkailijoille. Arktisen alueen tutkimuksen keskuksena Tromssa on sitä yhä monille matkustaville opiskelijoille.

Klaus Kurki