Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Verkko-Kieleke
Ramppikuumeilua

Pukuhuoneen yhteishenkeä hetki ennen lavalla astumista. Kuvassa on Gogolin Mielipuolen päiväkirjan kolme koiraa ja kirjoittaja rooliasussaan. (Kuva: Iina Hautala)

 

Teatteri ei synny tyhjästä, eikä näyttelijä pääse luovuuden tilaan tuosta vain. Lavalle ei vain sujahdeta. Sinne valmistaudutaan huolella, huutaen ja toisia kuunnellen. Ja koko ajan kello käy kohti Mielipuolen päiväkirjaa.

Klo 16.52

Saavun Ylioppilasteatterille. Ovet ovat jo auki, aulassa istuskelee jo pari näyttelijää. Istun hetkeksi alas, vaihdamme kuulumiset, aikamme turistuamme nousemme ja lähdemme lämpiöön vaihtamaan vaatteita ja maskeeraamaan.

Klo 17.05

Mattimyöhäiset saapuvat hengästyneinä ja suuresti pahoitellen. Heille annetaan auliisti hymyillen jälleen kerran kaikki anteeksi. Itse olen jo vaihtanut arkipaidan päältäni, jotten sotkisi sitä meikkivoiteeseen ja puuteriin. Ihmisiä kulkee lämpiön portaita ylös ja alas, tarpeiston hoitaja hakee rekvisiittaa, puvustaja kulkee tarkastamassa, että vaatteet ovat ehjänä ja että kaikilla on kaikki hyvin. Lipunmyyjä tulee kysymään jotain kahvion pullasta, joku huikkaa hänen kysymykseensä vastauksen.

Klo 17.42

Olen vaihtanut roolivaatteet kokonaisuudessaan ylleni. Vaatetukseni on kevyt ja sopii hyvin lämmittelyyn, mutta se koostuu pienistä vaatekappaleista, erilaisista napeista ja hakasista, joten sen pukeminen vie aikaa. Laskeudun alas kulistamoon, missä moikkaan esityksemme livemusiikista vastaavaa bändiä ja pyörähdän sieltä lavalle tarkistamaan että kaikki tarpeisto ja rekvisiitta on paikallaan. Palaan lämpiöön hakemaan unohtunutta pölyhuiskua ja asetan sen piilopaikkaani kulisseissa. Huomaan vesipulloni unohtuneen ja palaan jälleen yläkertaan hakemaan sitä. Yläkerrassa maskeeraajana toimiva näyttelijätoveri viimeistelee silmämeikkini ja kiinnittää irtoripseni.

Klo 18.15

Viisi minuuttia ennen esitystä pääosan esittäjä Rauli Mickelsson valmistautuu Mielipuolen monologiinsa. (kuva: Ilkka Posio)

Lämmittely alkaa. Tai alkaisi, mikäli kaikki olisivat paikalla. Pääosan esittäjää huhuillaan, hän huutaa portaista olevansa tulossa ja saapuvansa lavalle ”ihan heti”. Valoajajalta toivotaan taustamusiikkia lämmittelylle. Valomies ei kuitenkaan kuule mitään koppiinsa ja lämmittelyn vetäjä saa huitoa ja huudella aikansa, ennen kuin musiikkia alkaa virrata lavalle kaiuttimista. Vetäjän ohjeita mukaillen antaudumme musiikin vietäväksi tanssien vuoroin epätoivoisesti, vuoroin vimmaisesti. Lihakset lämpenevät, hartiat aukeavat ja paljaat jalat saavat tuntumaa näyttämön tummaan lattiaan.

Musiikki lakkaa ja näyttelijät pysähtyvät. Seuraavana vuorossa on äänenavaus. Näyttämö täyttyy kaikenlaisesta surinasta, muminasta ja vokaaleiden rullailusta. Äänteiden pyörittely vaihtuu vapaavalintaisten repliikkien lausumiseen. Tila täyttyy vaimeasta askelten tömähtelystä ja puheen sorinasta, jonka seasta voi kuulla satunnaisia huudahduksia kuten ”Keskiviikko!” tai ”En ymmärrä, en ymmärrä, en ymmärrä!”. Kaksi näyttelijää laulaa hiljaa, kumpikin omaa lauluaan. Äänen avaus päättyy harjoitukseen, jossa vetäjä antaa ensimmäisen äänteen, johon toiset yhtyvät. Hiljalleen tuo äänne muuttuu kuin yhteisestä tahdosta, ilman kenenkään omaa tietoista aloitetta.

Lämmittelyn päättää keskittymisharjoitus. Keräännymme tiiviiseen rinkiin, laskemme kätemme toistemme hartioille, suljemme silmämme ja alamme laskea yhdessä. Kuuntelemme toisiamme, toistemme läsnäoloa ja hengitystä ja koetamme aistia hetken, jolloin toinen sanoo seuraavan numeron. Joskus olemme näin laskien päässeet sataan, toisinaan tulos on jäänyt kahteenkymmeneenkahdeksaan, tänään vasta luvun kuusikymmentäneljä kohdalla kaksi näyttelijä puhuu päällekkäin ja laskeminen lakkaa. Avaamme silmämme, nostamme katseemme ja katsomme toisiamme silmiin. Laskemme jokainen kätemme ringin keskiöön ja huudahduksen saattelemana kohotamme kätemme kohti kattoa.

Klo 18.41

Lämmittely on päättynyt. Tarkistan vielä viimeisen kerran, että kaikki tarvitsemani tarpeisto on paikallaan. Nousen portaat yläkertaan, jossa autan toisia pukeutumisessa. Kaikkien muiden ollessa jokseenkin valmiina painan peruukin päähäni. Tarkistan peilin edessä meikkini, avaan kokeeksi silmiäni ja mutristan suutani. Olen tyytyväinen näkemääni. Ohjaaja, joka on saapunut katsomaan esitystämme kiipeä portaita ylös ja käskee meitä katkaisemaan jalkamme (näyttelijälle ei koskaan saa toivottaa onnea esitykseen). Viime hetken hyörinä ja pyörinä taukoaa hetkeksi ja ohjaajalle vastataan hymyin ja mutinoin.

Klo 18.55

Lämpiö tyhjenee. Sammutan viimeisenä lähtijänä valot ja lähden konttaamaan valosiltaa pitkin lavan yli. Toisella puolella puvustamossa minua odottavat tarpeistonhoitajan tuomat kengät. Puen kengät jalkaani ja odotan alapuolellani sijaitsevan aulan tyhjenemistä.

Kun katsojat ovat asettuneet paikalleen ja aula on tyhjä, laskeudun varoen portaat alas. Vaihdan pari sanaa lipunmyyjän kanssa, joka keräilee kahviotuotteita jääkaappiin. Kuulen näytelmän avauskappaleen alkavan ja hiivin paikalleni katsomon viereen. Katselen yleisöä, joka istuu paikallaan huomio lavalle kiinnittyneenä. He eivät näe minua, eivät tiedä minun olevan aivan heidän vierellään.

Kappale päättyy, valot vaihtuvat. Astun roolini, unohdan itseni, vedän keuhkoni täyteen ilmaa ja astun lavalle.

 

Ilkka Posio

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

  • Päätoimittajat:
  • Elina Peltonen | elainp@utu.fi
  • Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
  • Toimittajat:
    Joanna Penttala | joanna.j.penttala@utu.fi
    Vilma Ranta | verant@utu.fi
    Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
  • Mea Lampinen | mea.s.lampinen@utu.fi
Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8