Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden lehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Verkko-Kieleke
Sillä moottoritie on kylmä

Oli synkkä ja myrskyinen kevätpäivä, täydellinen päivä värjötellä tien varressa. Hyvin meni, kirjoittaja kastui täysin

Viinanhuuru välittyy puhelinlankoja pitkin. Minun ja Laurin on tarkoitus lähteä päivystämään Tampereen valtatien varteen peukalot pystyssä. Emme kumpikaan ole aikaisemmin tutustunut liftaamiseen, mitä nyt elokuvissa olemme nähneet. Soitan Laurille muistutuspuhelun. Lauri on ollut edellisenä päivänä Helsingissä Judas Priestin keikalla ja herää soittooni kaverinsa lattialta. - Ei mulla oo mitään muistikuvia keikan puolivälin jälkeisestä ajasta. Sori, nyt ei pysty tulemaan, Lauri myöntää.

Liftauspoikuus paukkuu siis yksin.

Ei sillä, en minä tähän hommaan yksin rupea. Käyn hakemassa mukaani askillisen ystäviä, tarkalleen ottaen 27 toveria, lähikaupan tupakkakoneesta. Tosin niin kuin röyhöllä on tapana, nekin hupenevat yksitellen, kunnes olen taas yksin. Maksullista seuraa onneksi vielä Suomesta saa melko helposti. Kaikkivaltias Jumala on luonut liftausseuraksi kevyttä sadetta. Harmikseni samainen Jumala ei ole luonut minulle järkeä ottaa sateenvarjoa mukaani.

Talsin vielä kuivana ja innokkaana kohti Tampereentietä. Takkivalintani on kannustava, ajaton trenssi, jonka hyviin ominaisuuksiin mainitaan muun muassa hyvä vedenpitävyys. Olen tainnut saada maanantaikappaleen, sillä sade puskee suoraan läpi kauluspaitaani. Kävelytahtini on rivakka, joten hiki ja sadevesi pääsevät sekoittumaan toisiinsa. Tunnen tarkan kohdan, jossa nesteet selässäni kohtaavat intohimoisen rakkaustarinan vimmalla. Tampereentiellä yritän tehdä homman autoilijoille helpoksi. Etsin tieltä kohdan, johon pääsee turvallisesti jarruttamaan ja pysähtymään ilman, että vaarantaa muuta liikennettä. Hymäilen taktiikalleni, että olenkin ovela! Kyydinsaanti on varmaa.

Peukku on ollut ilmassa jo hyvän tovin. Käsi alkaa puutua huonon asennon vuoksi, mutta kohta onni potkii ja kyyti kaartaa varmasti tyköni. Olen realisti, ja tyydyn suoraan siihen, etteivät uudet Audit eivätkä Mersut uhraa minulle ajatustakaan. Oikeastaan uskon, että ne kaartavat tahallaan läheltä minua, jotta vesi varmasti pärskyisi päälleni. Näiden sijaan luotan melko hyviin, keskiluokkaisiin autoihin. Uskon myös, että rekkamiehille kelpaisi juttuseura. Poltettaisiin tupakkaa ja juteltaisiin saksalaisen aikuisviihteen nykytilasta.

Hiljaista on vientirintamalla. Ystäviäni on jäljellä vielä 23, mihinkäs tässä on kiire. Asemapaikaltani näkee risteykseen, ja risteyksestä näkee varmasti tänne. Aina kun autoja alkaa kerääntyä valoihin, uskon, että siellä on auto minua varten.

Odotettuani 55 minuuttia alkaa tapahtua. Yrityslogoilla kuorrutettu Mercedes-Benz Vito -pakettiauto kaartaa viereeni. Kyydissä on kaksi kohteliasta herraa, samanikäisiä kuin minä. Tarjolla olisi kyyti Paattisille – noin 10 kilometriä nykyisestä paikastani lähemmäksi Tamperetta. Kiitän herroja kohteliaasti ja päätän odottaa kyytiä perille saakka. Kaikki tai ei mitään!

Kieltäytyminen taitaa osoittautua virheeksi. Vettä ei Forecan mukaan sada odotellessani montaakaan milliä, mutta en suostu uskomaan. Olen läpimärkä, mutta mieli on vielä pirteä, jostakin kumman syystä. Pirteys sulaa kuitenkin hiljalleen. Alan laskea toivoani mustalaisiin, josko joku kulkijakansasta samastuisi tuskaani ja nappaisi minut kyytiinsä. Turhaan, sillä nollassa ovat pelastavat Mertsit ja Mersut. Ystävänikin ehtyvät – enää 19 jäljellä.

Tujaus sosialismia ei olisi Suomen teille pahitteeksi, ajattelen. Ajatukseni karkaavat Kuubaan, sillä siellä lakina on, että tien varrella kyytiä odottelevat on otettava mukaan, tunsi nämä tai ei. Syynä on autokannan vähyys, minkä ei anneta estää ihmisten liikkumisentarvetta. Vaikka Suomen autokanta on verrattain vanhaa, ei fiftariletukkamaan kulttuuri ole näemmä tänne eksynyt. Olisipa täällä edes se Kuuban ilmasto, tai sikarit, ajattelen.

Elämäniloni hiipuu ja muuttuu kuvankaltaiseksi harmaan taivaan kanssa. Kaksi ja puoli tuntia alkaa tulla viisariin, ja olen boksereitani myöten litimärkä. Häviön tunnetta lisäävät ohi ajavien autojen töllistelijät: mummot, lapset, sedät ja tädit. Erityismaininnan ansaitsee pakettiauton apukuski, joka ottaa minusta kuvan kamerakännykällään. Päätän hymyillä ja näyttää peukaloa, vaikka se varmaan onkin väärä sormivalinta. Terveisiä Ramberg Diving Teamille Ahvenanmaalle, menetitte juuri mahdollisen asiakkaan!

Maagisen kahden ja puolen tunnin rajapyykin jälkeen on pakko lopettaa, sillä muuten saan kuolemantaudin. Koko aikana sain pysäytetyksi ainoastaan yhden auton, ja silläkin olisin päässyt vain hieman yli poronkuseman kohti Tamperetta. Syytän kyydittömyydestä säätä, totta kai. Aurinkoisena päivänä olisin saanut pirssin alleni alta tunnissa, uskottelen itselleni naivisti.

Nauran turhautuneesti koko matkan lähimmältä bussiasemalta keskustaan. Aina ei voi onnistua, ja itselleen on osattava nauraa. Tragikoomista tilanteesta tekee sen, että en saanut kyytiä, vaikka suurin osa autoilijoista matkasi yksin. Parhaimmillaan laskin yksin ajavien autoilijoiden peräkkäiseksi määräksi 22.

Melkoista tuhlausta. Sosialismissako ratkaisu?

 

Ilkka Numminen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke[at]lists.utu.fi

Päätoimittajat:
Joonas Sillanpää | joonas.k.sillanpaa[at]utu.fi
Sara Ijäs | sara.u.ijas[at]utu.fi
Hilda Hietanen | hilda.h.hietanen[at]utu.fi
Anna Hollo | anna.k.hollo[at]utu.fi

Toimittajat:
Erika Löytynoja | erika.i.loytynoja[at]utu.fi
Emmi Saarnilehto | emmi.j.saarnilehto[at]utu.fi
Merena Aaltonen | merena.m.aatonen[at]utu.fi
Sini Launiainen | sini.h.launiainen[at]utu.fi
Wilma Laitiainen | wilma.v.laitiainen[at]utu.fi

Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi Kielekkeen tekstaripalstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8