Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Suorituspaineet ja vaatimukset 2020-luvulla

Nykypäivänä yhteiskunta tuputtaa valtavasti suorituspaineita ja vaatimuksia. Elämä tuntuu toisinaan olevan jatkuvaa kilpailua siitä, kuka on paras tai edes riittävä.

Suorittaminen alkaa varhain. Jo yläasteella kaikkien tunnekuohujen ja kasvukipujen lomassa on pärjättävä opinnoissa, jotta pääsee toiselle asteelle haluamaansa suuntaan. Myös yliopistojen todistusvalinnat painottuvat entistä enemmän, joten lukiolaisen on kirjoitettava hyvät arvosanat, jotta korkeakoulujen ovet avautuisivat.

Yliopistossa paineet jatkuvat: pitäisi oppia, vakuuttaa tulevat työnantajat ja olla aktiivinen sekä luoda lisää verkostoja, jotta opiskelujen jälkeen työllistyisi. Opiskelijoilla ei ole oikeutta rentoutua muiden tavoin vuosilomalla, vaan kesälläkin on joko painettava opintojen parissa tai tehtävä töitä, jotta voi elättää itsensä.

Edes kesätöiden tekeminen ei ole itsestäänselvyys. Vaikka hakisi sataa työpaikkaa, voi tulla yhtä monta ”valintamme ei kohdistunut sinuun” -viestiä. Jatkuva kilpaileminen pärjäämisestä ja hylätyksi kerta toisensa jälkeen tuleminen syövät itsetuntoa. On vaikeaa ajatella olevansa riittävä, jos siitä ei saa koskaan tunnustusta.

Työelämässäkin piilee paljon suorituspaineita. On edettävä uralla ja saatava tuloksia. Töitä leimaa nykyään kiire. Pitää tahkoa jatkuvasti nopeammin ja tehokkaammin. Yhä vain nuoremmille työntekijöille kehittyy työuupumus pitkittyneen työstressin seurauksena.

Opiskelun ja työn lisäksi muillakin elämän osa-alueilla pitäisi suoriutua. On oltava hyvä ystävä ja perheenjäsen. Harrastukset menevät iän myötä yhä vain vakavimmiksi, ja niissä tulisi kehittyä jatkuvasti. Myös terveydestä on pidettävä huolta hyvillä yöunilla, säännöllisellä liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla sekä edistämällä mielenterveyttä.

Lisäksi ihmisen toiminnan seurauksena ilmasto lämpenee, ja se vasta aiheuttaakin paineita ja vaatimuksia. On esimerkiksi käytettävä yksityisautoilun sijasta monesti hitaampaa julkista tai kevyttä liikennettä, yritettävä kuluttaa kestävästi ja ohjata ruokailutottumuksia ilmastolle paremmiksi.

Milloin saa huokaista ja ottaa painelastin pois harteilta? Välillä kun tuntuu, että jopa eläkkeelle ladataan vaatimuksia suorittaa asioita, joita ei ole vielä kerennyt tehdä uraa uurtaessa ja arkea pyörittäessä.

Tähän kohtaan sopisi hyvin lainaus itseapukirjasta, joka kertoisi siitä, miten jokainen voi olla oman elämänsä supersankari, ja miten positiivisella ajatustavalla pystyy pääsemään haluttuihin tuloksiin. En kuitenkaan usko siihen.

Luulen polun eroon nykyelämän suorituspaineista ja vaatimuksista olevan oman puutteellisuuden ja rajoituksien hyväksymisen. On oltava itselleen armollinen ja välillä voi livahtaa aidan juurikin siitä matalimmasta kohdasta.

väli

väli

Kielekkeen teemana on tässä numerossa armollisuus. Henkilökunnan palstalla suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen dosentti ja yliopistonlehtori Krista Ojutkangas kirjoittaa vaativuuden skeemasta otsikolla Onko sun Krista pakko olla noin ankara itsellesi?

Kanta ry:n vuoden 2021 varapuheenjohtaja Anna Hollo pohtii jutussaan Kohti normaalimpia aikoja, armollisuutta unohtamatta  aikaa koronapandemian jälkeen. Sopopalstalla otsikolla Vastuu tulee kantaa vaikeanakin aikana liikuntasopo Eelis kertoo näkemyksensä siitä, miksi jätti eriävän mielipiteen  Kannan hallituksen kokouksessa Korkeakouluopiskelijoiden hätähuuto: selviytyminen ei tarkoita hyvinvointia -vetoomusta allekirjoitettaessa.

Mikko Kiippa kertoo auskuvuodestaan korona-aikana jutussaan Opetusharjoittelussa koronavuonna. Kannan opiskelijavapun tiivistää Kielekkeen lukijoille Jasmin Hämäläinen raportissaan Miten tavoittaa autenttinen vapputunnelma kotisohvalla – kooste Kannan vapusta 2021. Kielekkeen toimittaja Joonas Sillanpää kertoo urheiluaiheisessa jutussaan, että armollisuus erottaa hyvän parhaasta.

Reissailua kaipaaville Heli Kiiskilä, joka on myös Kielekkeen toimittaja, kertoo 10 syytä matkustaa Kiovoon. Jutussa Eläintarinoita osa III – Chirin no Suzu ja Arashi no Yoru ni Kielekkeen toimittaja Hilda Hietanen puolestaan jatkaa eläintarinasarjaansa. Lauluja armollisuudesta ja vähän muustakin listaa toimittaja Ilkka Olkku.

Kiitän kaikkia tähän Kielekkeeseen osallistuneita kirjoittajia. Ilman teitä tämäkään lehti ei olisi nähnyt päivänvaloa. Suuret kiitokset myös kaikille lukijoille: teitä varten tätä lehteä tehdään.

Mahtavaa kesää kaikille! Muistakaa olla armollisia itsellenne.

Sara Ijäs
Kirjoittaja on 2. vuoden suomen kielen opiskelija ja Kielekkeen päätoimittaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

  • Päätoimittajat:
  • Elina Peltonen | elainp@utu.fi
  • Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
  • Toimittajat:
    Joanna Penttala | joanna.j.penttala@utu.fi
    Vilma Ranta | verant@utu.fi
    Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
  • Mea Lampinen | mea.s.lampinen@utu.fi
Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8