Käsi ylös, jos olisit jo valmis pakkaamaan laukkusi ja lähtemään reissun päälle? Minä ainakin olisin. Minua yhtään tuntevat – ja nyt viimeistään loputkin – tietävät, että yksi suurimmista (tai todennäköisesti suurin) intohimoistani on Ukraina. Rakastan maata, sen kieltä ja kulttuuria ja voisin luennoida matkoistani sinne loputtomiin. Koska Kieleke-urani ei olisi mitään ilman edes yhtä Ukraina-aiheista juttua, päätin lomatunnelmissa jakaa kymmenen hyvää syytä, miksi juuri sinun kannattaisi matkustaa Ukrainan kiehtovaan pääkaupunkiin, kun koronatilanne taas ulkomaille matkustamisen sallii.
1. Vaikka Ukraina saattaa tuntua kaukaiselta (tai ainakin vähintään unohdetulta), on pääkaupunki Kiova kuitenkin yllättävänkin lähellä. Suora lento Helsingistä Kiovaan kestää vain parisen tuntia, mikä on siis saman verran kuin lento esimerkiksi Prahaan tai Berliiniin. Lentojen hinnat asettuvat yleensä 150 ja 200 euron väliin, mutta ukrainalaiselta lentoyhtiö Ukraine International Airlinesilta saattoi ainakin vielä ennen koronaa bongata menopaluun vaivaisella 40 eurolla, mikäli oli hyvissä ajoin ostamassa lentoja.
2. Kiova sijaitsee Dnepr-joen molemmin puolin ja suuri osa kaupungin kukkulaisesta pinta-alasta on puistoja, joten suurkaupungiksi Kiova onkin ihanan vehreä ja luonnonläheinen matkakohde. Puistot ovat viihtyisiä ja hyvin hoidettuja ja niissä on kiva viettää aikaa etenkin kesällä. Omia suosikkejani ovat esimerkiksi Mariinski-puisto keskustan tuntumassa sekä Hidroparkin ulkoilualue, josta löytyy myös veikeä miniatyyrikylä Kyiv in Miniature.
3. Läntinen Eurooppa houkuttelee turisteja enemmän puoleensa, mikä on sinällään sääli, sillä myös Itä-Eurooppa on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia matkakohteita. Toisaalta on myös itäiseen Eurooppaan matkustavien voitto, ettei turisteja ole yhtä paljon kuin lännessä, joten jos valtavat turistimassat ahdistavat, suosittelen suuntaamaan itään. Omien kokemusteni mukaan Kiovassa ei ole ulkomaalaisia turisteja tungokseksi asti edes kesäaikaan.
4. Ukrainan pääkaupunkina Kiovan hintataso on luonnollisesti korkeampi kuin muualla maassa, mutta suomalaisesta näkökulmasta silti todella alhainen. Ulkona syöminen ja juominen on edullista, julkinen liikenne puoli-ilmaista eikä myöskään halvan yöpaikan löytäminen tuota ongelmaa. Monet nähtävyydet ovat ilmaisia tai sisäänpääsymaksut ovat yleensä euron parin luokkaa, joten pienellä budjetilla matkustaminen onnistuu vaivatta.
5. Kiova on mielenkiintoinen vastakohtien kaupunki. Uskomattoman kauniit kirkot ja värikkäät rakennukset luovat jännää kontrastia koruttomien kerrostalolähiöiden vastapainoksi, ja lukuisat puistot tuovat virkistävää vaihtelua kaupungin vilinään. Vaikka Kiova on kansainvälinen kaupunki, kansainvälisyys ei kuitenkaan puske läpi liian voimakkaasti, vaan kaupunki on (ainakin vielä) sopivissa määrin sekoitus sekä itää että länttä.
6. Vaikka olen ollut Kiovassa lukuisia kertoja, kaupungin yöelämä on jäänyt vielä kunnolla kokematta. Olen kuitenkin ottanut vahingon takaisin muissa ukrainalaisissa kaupungeissa, minkä takia uskallan suositella tutustumaan myös pääkaupungin yöelämään. Villejä bileitä, villiä porukkaa ja vielä villimpiä drinkkejä – itäeurooppalaiset osaavat juhlimisen jalon taidon.
7. Kiovan kauniit kirkot ansaitsevat oman kohtansa. Esimerkiksi Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva Pyhän Sofian katedraali, kultakupolinen Pyhän Mikaelin luostari sekä vanhan kaupungin kukkuloilla kohoava Pyhän Andreaksen kirkko ovat jo arkkitehtuurisesti (ja toki myös kokonsa puolesta, sillä tunnetaanhan Kiova massiivisista monumenteistaan) niin mahtavia, ettei niitä voi sivuuttaa. Lisäksi Pyhän Sofian kirkon kellotornista avautuvat upeat näkymät ympäri kaupunkia.
8. Kiovasta noin 150 kilometriä pohjoiseen sijaitsee Pripyatin aavekaupunki, joka autioitui 80-luvulla Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden seurauksena. Kaupungissa vierailu on ollut yksi pitkäaikaisimmista haaveistani, mutten jostain syystä ole siellä vieläkään vieraillut – ehkä seuraavalla Kiovan visiitilläni olisi jo korkea aika? Omatoimimatkaa alueelle ei ymmärtääkseni ole mahdollista tehdä, mutta Kiovasta järjestetään niin päiväretkiä kuin yön yli kestäviä retkiä Tšernobyliin.
9. Ukrainan pääkaupunkina Kiovasta on luonnollisesti hyvät liikenneyhteydet muualle Ukrainaan. Mikäli viivyt maassa pidempäänkin (mitä suosittelen lämpimästi), suosittelen matkustamaan myös esimerkiksi Länsi-Ukrainan kauniiseen kulttuurikaupunkiin Lviviin tai Mustanmeren helmenäkin tunnettuun Odessaan. Junaliput ovat edullisia ja ne saa kätevästi ostettua netistä. Myös bussit kulkevat, mutta tiet ovat Ukrainassa karmivassa kunnossa, mistä syystä junilla kulkeminen nopeuttaa matkantekoa huomattavasti. (Toisaalta allekirjoittanut muistaa matkustaneensa Ukrainan päästä päähän myös bussilla, kun sattui löytämään bussiliput vaivaisella kymmenellä eurolla. Matka kesti 17 tuntia ja kilometrejä kertyi yli tuhat, mutta töyssyisestä kyydistä huolimatta hän oli varsin tyytyväinen elämäänsä sillä hetkellä.)
10. Kiovassa monet nähtävyydet sijaitsevat kävelymatkan päässä toisistaan, mutta myös kaupungin julkinen liikenne toimii hyvin – bussit ja metro liikennöivät siinä missä muuallakin. Kiovan metro on siisti, edullinen ja kyrillisistä aakkosista huolimatta myös todella helppokäyttöinen. Kyrilliikankaan ei kuitenkaan kannata antaa säikäyttää, sillä metropysäkkien nimet on kirjoitettu myös latinalaisilla aakkosilla ja lisäksi pysäkit myös kuulutetaan englanniksi. Linjoja on kolme ja metro liikennöi aamukuudesta puoleenyöhön. Osa Kiovan pommisuojinakin käytettävistä metroasemista sijaitsee todella syvällä maan alla, joten metrolla ajamistakin voi jo pitää omanlaisenaan kokemuksena.