Suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professorin Jussi Ylikosken tervehdys uusille opiskelijoille.
Turun yliopiston neljännen vuoden suomen kielen opiskelija Mariette kertoo fukseille kampuksesta.
Vuoden vaihtumisen myötä ainejärjestömme hallituksessa häärii taas uutta väkeä. Kielekkeen toimitus lähetti heille perinteiseen tapaan kiperiä kysymyksiä, joihin he pääsevät esittelyssään vastaamaan.
Toimittaja Mariette kannustaa palindromien avulla kantalaisia lataamaan akkujaan.
Kieleke-lehden toimittaja soluttautui tapahtumaan Fuksisitsit 2.0 tekemään lukijoille raporttia sitsien kulusta ja tarkkailemaan pöytäjuhlien valtarakenteita.
Kanta ry:n hallituksen puheenjohtaja Jenni Kitinprami toivottaa fuksit tervetulleeksi.
Kannan puheenjohtaja 2021 Jenni Kitinprami kirjoittaa puheenjohtajan palstalla ajatuksiaan nykyisestä tilanteesta ja tulevasta vuodesta.
Kannan puheenjohtaja Ilkka kertoo uudesta hallituksesta ja hallituskaudesta.
Kannan liikuntavastaava kertoo tavoitteestaan kantalaisten liikkumisen lisäämisessä.
Syksyllä 2019 kulttuurisopona aloittanut Reetta kertoo, miten jahkautui teatterin pyörteisiin.
Joulukuun 3. päivä merkitsi monille juhlaa, kun kantalaiset ja sugrit saapuivat viettämään vuoden viimeistä yhteistä tapahtumaa, pikkujouluja!
Kannan vapputunnelmista ja opiskelupäivien hupenemisesta kertoo hallituksen varapuheenjohtaja Iris.
Armas ainejärjestömme Kanta ry on taas saanut uuden hallituksen. Kuka on paras lautapeleissä? Miksi yksi vuosi on (joillekin) liian lyhyt aika hallitustoiminnassa?
Kanta ry:n tiedottaja Minnamari Räsänen pohtii turkulaisten fennistien kodittomuutta ja etsii ongelmatilanteeseen ratkaisuja.
Turkulainen Aurak-hai matkusti Ouluun luomaan Tarua Osmasten herrasta.