Hallitusesittely
Kieleke esittelee Kanta ry:n vuoden 2013 hallituksen. Haastattelussa hallituksen jäsenet kertovat, miksi ovat hyviä pestissään. Viihtyykö tapahtumavastaava ennemmin luentosalissa kuin Vegasissa? Entä osaako taloudenhoitaja laskea?
Mitä yhteistä on Agricolalla ja Nalle Puhilla?
Tutkimuksen teosta ahdistuminen ei ole vain kandin ja gradun tekijöiden etuoikeus. Henkilökunnan palstalla Krista Ojutkangas kertoo siitä, kun tutkimuksen teko takkuaa.
Kehtaamisen kahdet kasvot
Kielekkeen uudella palstalla pohditaan erilaisia kielen ilmiöitä. Ensimmäisessä osassa Kaija Kauppinen miettii, kuinka ihmiset kehtaavat eri puolilla Suomea.
Kieleke testaa: Lumilautailu
Mäkeen mars, jalat lautaan ja lukot kiinni. Kielekkeen testiryhmä varasi paikat lumilautailun alkeiskurssille. Valot. Kamera. Käy.
Lapsi + opiskelut² ( – aika/π) × pedagogiset = ?
Kalenteri ja tehokas ajanhallinta ovat äitiopiskelijoille kaikki kaikessa. Miltä tuntuu, kun esseedeadline lähestyy, mutta lapsi vaatii huomiota?
Sielunruokaa
Nuori nainen lähtee kolmeksi kuukaudeksi yksin Aasiaan. Maailmalla joutuu miettimään arvojaan uudestaan ja kotiin palaa erilaisena kuin oli.
Fennarigallup: Vaikeita valintoja
Pitkäaikaisen parisuhteen lopettaminen, ulkomaille lähteminen ja kaupungin vaihtaminen eivät ole kevyitä päätöksiä. Kysyimme Fennicumilla aikaansa viettäneiltä opiskelijoilta, mitä vaikeita valintoja he ovat joutuneet tekemään.
Uskomaton painonpudotus! Katso kuvat!
Mitä tapahtuu, kun nimimerkki Ruma kirahvi päättää lopettaa possutuksen ja hylätä sipsipussin? Alkaa huikea laihdutus, jonka päätteeksi tanssitaan voitontanssi.
Levottomuudesta
Elämän eri vaiheet pohdituttavat kolumnistiamme. Klikkaa linkkiä ja kuuntele, mikä pöhinä on Kielekkeen ihka ensimmäisessä äänikolumnissa.