Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Verkko-Kieleke
Sielunruokaa

Lotta Stenholm halusi olla yksin. Asiakaspalvelutyöt ja ankara koulunkäynti verottivat 22-vuotiaan nuoren naisen arkea kesällä 2011, ja jotain oli tehtävä. Hän päätti lähteä itsensä ja omien ajatustensa kanssa reppureissaamaan Aasiaan kolmeksi kuukaudeksi 6 kilon rinkan ja 6 kuukauden suunnittelun jälkeen.

 Mukavuusalueen ulkopuolelle

Valmistautuminen oli Lotalle hyvin tärkeää. Hän otti selvää tarvittavista rokotteista, tavoista ja valuutasta hyvissä ajoin. Yksin matkustavan on hyvä osata myös muutama sana kohdemaan kieltä ja muistaa varautua yllätyksiin. ”Päätös mukavuusalueen ulkopuolelle lähtemisestä ei ole helppo, mutta horisontin avartuminen on upea kokemus”, Lotta lupaa.

Matkalla lentokentälle Lotta mietti, mitähän sitä tuli taas tehtyä. Ensimmäiset päivät Bangkokissa olivat haastavat. Ulkopuolinen olo kesti kuitenkin vain siihen asti, että ensimmäiset reissaajat tulivat juttelemaan hänelle.

Lotta Vietnamissa Mekong-joella

 ”Backpackerina” maailmalla ei ole helppoa pysyä yksin. Samanhenkisiä reissaajia ja seikkailijoita osuu tielle väkisinkin. Hyvin pian Lottakin antoi periksi seikkailijoiden mentaliteetille ja hylkäsi alkuperäisen matkasuunnitelmansa. Reppu selässä mennään sinne, minne sydän vie. Sitä paitsi upeimmat vesiputoukset ja kauneimmat auringonlaskut on kiva jakaa toisen matkaajan kanssa. Yksin on kuitenkin lähdettävä matkaan, sillä silloin on alttiimpi spontaaneille asioille, jotka ovat niitä kaikkein parhaimpia asioita reissussa.

 Ongelmanratkaisua yksin

Vaikka buddhalainen kulttuuri tuo aasialaisista ihmisistä esiin usein erittäin hyviä piirteitä, on valkoihoisen naisturistin silti pidettävä erittäin hyvää huolta turvallisuudestaan. Ongelmat ja haasteet on selvitettävä yksin, mikä on toisaalta erittäin kasvattavaa.

”Se, etten voinut luottaa ihmisiin samalla tavalla kuin Suomessa oli todella rankkaa. Nukuin kolme kuukautta rinkka sylissäni, toinen silmä auki”, Lotta muistelee.

Aasiassa turisteja kohdellaan hyvin vaihtelevasti. Thaimaassa turismi on tärkein elinkeino, joten siellä on muita maita turvallisempaa, mutta esimerkiksi Vietnamissa ihmisten arvostus on hyvin vähäistä. Lotta sai kokea tämän käytännössä, kun vietnamilainen autoilija päätti raivata itselleen kaistaa jalkakäytävän puolelta ja tönäisi Lotan pois tieltään. Lotta selvisi kuitenkin tapauksesta säikähdyksellä ja lievällä käsivammalla.

 Satumaista kauneutta ja kontrasteja

”Aasian luonto on pysähdyttävän kaunis tuoksuineen ja äänineen. En olisi voinut edes kuvitella, kuinka kauniita paikkoja maailmassa on olemassa”, Lotta kuvailee.

Aurinko, lämpö ja tuuli ovat ilmaista sielunruokaa jokaiselle matkaajalle. Vapauden riemun voi melkein haistaa. Aasiassa maapallon ihmeet voi kokea myös pienemmällä budjetilla kuin muualla, sillä ruoka-annokset maksavat noin 45 senttiä ja hostelliyö 2,5 euroa.

Hurjana vastakohtana maantieteelliseen kauneuteen ovat suurkaupunkien saasteet ja likaisuus. Lotta ei ennen matkaansa arvostanut paljoakaan esimerkiksi puhdasta ilmaa, mutta Vietnamissa, jossa saasteiden hengittäminen ja polttelu keuhkoissa olivat arkipäivää, hän oppi arvostamaan Suomen raikasta hengitysilmaa ja melusaasteen puutetta.

”Jos jotain opin matkastani niin ainakin sen, että ei kaikki ole niin vakavaa. Suomessa ihmiset tykkäävät valittaa ihan kaikesta, vaikka täällä on asiat suurimmalla osalla todella hyvin. Reissussa on parasta se tunne, että maailma on avoinna ja mitä tahansa voi tapahtua, kun vain menee flown mukana.”

Teksti: Vilmalotta Ala-Tuuhonen Kuvat: Lotta Stenholm

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

  • Päätoimittajat:
  • Elina Peltonen | elainp@utu.fi
  • Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
  • Toimittajat:
    Joanna Penttala | joanna.j.penttala@utu.fi
    Vilma Ranta | verant@utu.fi
    Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
  • Mea Lampinen | mea.s.lampinen@utu.fi
Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8