Hallitusesittely
Kannan hallitus esittäytyy.
Vinkkejä rakkaille kanssafukseille
Mitä fuksin pitäisi osata yhden lukuvuoden jälkeen? Kannan fuksivastaava ja vuoden fuksi Saila Latukka kannustaa fukseja olemaan ihmisiksi ja maistelemaan opiskeluympäristöä.
Hallitusesittely
Kieleke esittelee Kanta ry:n vuoden 2013 hallituksen. Haastattelussa hallituksen jäsenet kertovat, miksi ovat hyviä pestissään. Viihtyykö tapahtumavastaava ennemmin luentosalissa kuin Vegasissa? Entä osaako taloudenhoitaja laskea?
Kantaa kannattaa kannattaa
Kanta ry. on suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestö, joka toimii niin edunvalvojana kuin tapahtumien järjestäjänä. Kannan toimintaa pyörittää noin 13-henkinen hallitus.
Kannan hallitus 2012 esittäytyy
Vuosi 2012 tarkoittaa uutta työsarkaa Kannan hallitukselle. Myös tekijät ovat vaihtuneet, mikä tarkoittaa otollista aikaa tehdä uusia tuttavuuksia: tapaa siis Kannan hallituksen jäsenet virtuaalisesti.