Mitä voimme oppia vuoden 1947 partiolaisilta?
Henkilökunnan palstalla opettajatuutori Jaakko Antikainen kertoo, kuinka fennistikin voi hyötyä partiolaisten taidoista.
Silmät kiinni ja pää edellä
Alumnipalstalla pohditaan urapolkuja ja elämän arvaamattomuutta.
Tuokiokuvia 1960-luvun nuoruudesta Raumalla
Henkilökunnan palstalla Kirsti Siitonen muistelee 1960-lukua. Kuvassa ajan kantalaisia.
Terveisiä työhaastattelusta!
Alumnipalstalta löytyy tällä kertaa havaintoja opettajien hakemuspinon toiselta puolen.
Mutta mitä se lehtori OIKEASTI tekee?
Henkilökunnan palstalla Krista Ojutkangas kertoo päivästään.
Ohjelmoijan mystinen slangi
Eri ammattialoilla on eri slangeja, mutta millaista slangia ohjelmoijat käyttävät?
Kansainvälisyys ei ole kielestä kiinni
Henkilökunnan palstalla pohditaan kansainvälistymistä. Voiko olla kansainvälinen myös suomeksi?
Yrittävä pettyy aina
Alumnipalstalla mietitään, miten paljon täytyy yrittää, jotta onnistuisi edes joskus.
Suomen kielen opiskelijat tietokirjailijoina
"Suomen kielen ammattilaisen perustaitoihin kuuluu kyky kirjoittaa hyvää asiatekstiä ja muokata toisten kirjoittamaa tekstiä julkaisukuntoon". Näillä sanoin alkaa Suomen kieli – opiskelijan käsikirja 3, jonka julkaisua sekä kirjaprojektin päättymistä juhlistettiin marraskuussa.