Kun aloitin Puolalanmäen lukion vuonna 2009, en olisi arvannut löytäväni itselleni tutusta Turun keskustasta ystäviä valtamerien takaa tai seikkailevani seuraavana vuonna yksin Japaniin. Kansainvälisten ystävyyssuhteiden luominen onkin ollut yksi elämäni arvokkaimmista ja hienoimmista kokemuksista. Voisin melkein sanoa, että tuo yksi jännittävä ja kömpelö tervehdys ”Moi, eikun aijaa joo öö hello!” muutti siihenastisen elämäni täysin.

Uudet opiskelutoverini olivat kotoisin Kanadasta, Yhdysvalloista, Meksikosta, Australiasta ja Japanista. Olimme kaikki kasvaneet eri kulttuureissa, olimme eri ikäisiä ja meillä oli hyvin erilaiset harrastukset. Meitä yhdisti oikeastaan vain lukio ja englannin kielen taito, mutta ne riittivät. Aloimme pian tavata toisiamme myös koulun jälkeen vapaa-ajalla kahvittelun, elokuvissa käynnin ja toistemme luona vierailun merkeissä.

Erityisen läheinen minusta tuli japanilaisen vaihto-oppilaan Amin kanssa, ja hänestä tuli nopeasti kiinteä osa myös suomalaista tyttöporukkaamme. Parhaita muistoja hänen kanssaan vietetyistä hetkistä ovat varmasti yllätyssyntymäpäiväjuhlat, jotka järjestimme hänelle – leivoimme hänelle suomen lipulta näyttävän kakun ja annoimme lahjaksi rannekorun, josta roikkui lumihiutale. Olimme kommunikoineet hänen kanssaan englanniksi, mutta tapahtuman jälkeen hän pyysi meitä puhumaan hänelle vain suomea. Puolen vuoden kuluttua Ami höpötti jo täydellistä turunmurretta.

Päivää ennen Amin paluuta Japaniin istuin hänen kanssaan piknikillä pienen tekojärven rannalla. Haikea tunnelma keveni hieman hänen kutsuessaan minut ja ystävämme Ilonan joululomalla vierailemaan hänen luokseen Yokohamaan. Pienimuotoisen lentolippusähläyksen, monen kuukauden piinaavan odotuksen sekä jännittävän ja elämäni ensimmäisen yksin tehdyn lentomatkan jälkeen löysin itseni Yokohamasta. Japanilainen kulttuuri hurmasi minut täysin. En voinut olla miettimättä, että kaikki ne upeat kokemukset – kotitemppelin kongin soittaminen ja sakella skoolaaminen keskiyöllä vuoden vaihtuessa, kaverikuvien ottaminen eräässä Shibyan valokuva-automaatissa Tokiossa, futonilla nukkuminen ja kaikkien neljän peitteen viikkaamisen opetteleminen tai tutun postinkantajan tervehtiminen japaniksi aina aamuisin –  olisivat jääneet kokematta, ellen olisi uskaltanut sinä tiettynä elokuun sateisena päivänä vuonna 2009 tervehtiä mukavan näköisiä tyttöjä ensin reippaasti suomeksi ja sitten ehkä vähän ujommin englanniksi.

Kansainväliset ystävyyssuhteet ovat tarjonneet minulle siten pelkkää hyvää. Olen saanut mahdollisuuden tutustua vieraisiin kulttuureihin ja oppinut tarkastelemaan myös omaa kulttuuriani uudesta näkökulmasta. Nykyään pidämme Amin kanssa yhteyttä sähköpostitse. Haaveilen matkustavani tapaamaan häntä Japaniin vielä uudestaan tulevaisuudessa. Tuliaisiksi on toivottu jo Fazerin ruispuikuloita  ja Toven juhla -Muumimuki.

Karoliina Posti