Kerran taas keväällä itse itselleni luomat aikataulut painoivat päälle, kun suuntasin huolesta soikeana ja stressistä kireänä kirjoittamaan koulutöitäni kahvilaan. Tunnistin jonossa nuoremman opiskelijan, naama oli tuttu joltain aikaisemmalta kastajaiskierrokselta, nimeä jouduin vielä kaivelemaan muististani. Hetken siinä pohdin, kehtaanko tervehtiä ja kysellä kuulumisia. Tuskin edes tunnistaa, ihmettelee vain tuntemattoman hempukan tuttavallisuutta. Rohkaistuin kuitenkin, enhän itsekään vielä ole pahastunut kanssaeläjien ystävällisyydestä.
Keskustelumme venähti, paljon oli vuosien takaisen kastajaiskierroksen jälkeen tapahtunut, eikä kummankaan opintopolku ollut se suoraviivaisin. Joskus polku oli tuntunut olevan kadoksissa, ehkä hetkeksi piti pysähtyä miettimään, mitä opinnoilta ja ylipäänsä elämältä haluaa. Koin yllättävän keskustelumme avoimuudessaan lohduttavaksi. Luulen häntäkin huojentaneen kuulla, ettei kaikilla muillakaan opinnot aina etene suunnitelmien mukaisesti ja kivuttomasti, ehkä pystyin myös tarjoamaan vertaistuen lisäksi vinkkejä. Poistuin kahvilasta levollisempana kuin saapuessani.
Törmäsimme taas pitkästä aikaa siellä samassa kahvilassa, aivan yhtä yllättäen. Olin viime kerran jälkeen niellyt ylpeyteni, heittänyt itselleni luomat suorituspaineet ongelmajätteeseen ja pyytänyt lisäaikaa kurssisuorituksiini – ja kas kummaa, apua saa, jos sitä vain uskaltaa pyytää. Huojentunut tuntui tuttavanikin olevan, kun hän kertoi saaneensa selvyyttä opintoihinsa, kun oli uskaltanut ottaa ensimmäisen askeleen niiden setvimiseen. Joskus, ehkä useinkin, järkevintä on pysähtyä, hengähtää ja yrittää uudelleen, eikä se tee omasta opintopolusta muita kehnompaa.
Jos jotain olen suomen kielen kiemuroiden lisäksi yliopistolla oppinut niin sen, että kaikki me olemme täällä syystä ja että eivät ne ”kaikki muut” myöskään pysy aina kartalla. Ja vaikka monesti vuosien aikana olen itkua tihrustanut ja halunnut heittää hanskat tiskiin, selvisin sisukkaasti kaikista kursseistani ja voin itsestäni ylpeänä suunnata kesällä haaveideni harjoittelupaikkaan kandidaattina – vaikka se vaatikin muutaman askeleen enemmän kuin opintoputkessa olisi kuulemma suositeltavaa. Saavutin kuitenkin kaikesta huolimatta suuren unelmani, joten koitan jatkossa muistaa, toivottavasti sinäkin, ettei omasta elämästään voi olla myöhässä ja pieniäkin saavutuksia on suotavaa juhlistaa kakkukahvein.
Monitahoisissa aihepiireissä liikutaan myös Kielekkeen kevään toisessa numerossa, jonka teema on haavekuvia. Haavekuvat ovat pehmeitä ja lempeitä päiväunia, mutta pilvilinnojen, toiveiden ja unelmien vastapainona on myös painajaisia, epävarmuutta ja vaikeita tunteita. Henkilökuntapalstalla Tuomas Huumo runoilee painajaisesta ennen väitöstä. Puheenjohtajan palstalla jo kerran eläköitynyt Wilma kertoo paluustaan hallitukseen. Milana jakaa sopopalstalla fuksien kulunutta vuotta ja haaveita tuleville opiskeluvuosille. Ilkka paljastaa, onko LinkedIn humanistin päiväuni vaiko kauhu. Telma jatkaa vaihtopäiväkirjojaan kertomalla asettumisestaan Japaniin. Alisa unelmoi tutusta harrastuksesta opintojen alkaessa ja löysi partiokillan. 10. Osma on joillekin vain unelma, mutta ei Joonakselle, joka raportoi Jyväskylän Osmasta. Jasmin paneutuu vanhan kirkkokielen ja kansanvalistuksen suhteeseen. Maria kertoo paluusta vanhan harrastuksen pariin. Outi Vesakoski paljastaa vielä julkistamattomia kursseja kaikille kielestä ja kielidiversiteetistä syttyville. Vieraskynässä Riina Itä-Suomen yliopistosta elää ja hengittää runoista ja paljastaa, minne kaikkialle ne ovat kuljettaneet. Joskus unelmat ottavat aikaa – entinen suomen kielen opiskelija Vilma kertoo alanvaihdosta. Mea toteutti unelmansa ja matkusti Tukholmaan Kentin keikalle. Annukan novellissa pahin kriitikko löytyy peilistä. Ainejärjestökonkari Sini kertoo myös paluusta hallitukseen ja jakaa niksinsä noppien haalimiseen. Vanhan päätoimittajan Elinan runossa tasapainoillaan toivossa ja toivottomuudessa. Kaiken kohinan keskellä Ada haaveilee hiljentymisestä. Lopuksi Kielekkeen esseisti Mirjami pohtii haavekuvia, hullaantumista ja himoa, jossa kohde jää kasvottomaksi. Tällaisesta kattauksesta eivät päätoimittajat osanneet edes haaveilla!
Jasmin Hämäläinen
päätoimittaja
jkhama / kieleke.toimitus@gmail.com