Opiskeluni ovat lähteneet jo hyvää vauhtia käyntiin, ja etenemistahti kursseilla onkin nopea. Kurssi-ilmoittautumiseen on varattu lyhyt aikaikkuna, ja siihen liittyy paljon tiukkoja sääntöjä. Jotkin kurssit ovat kaikille avoimia, ja joihinkin on rajattu määrä paikkoja. Näille rajatuille kursseille ilmoittautuminen on periaatteessa sitova. Ensimmäisen viikon aikana käydään kaikilla kursseilla esittelyluento, jonka jälkeen on lyhyt aika vaihtaa kursseja, jos mieli muuttuu. Olen valinnut 12 Rikkyon yliopiston opintopisteen verran kursseja (= luultavasti 24 Turun yliopiston opintopistettä), ja luentoja on 2–3 maanantaista perjantaihin sekä yksi lauantaisin. Japanin kielen kurssi on joka aamu ensimmäisessä periodissa, ja joka viikonpäivä opiskellaan eri osa-alueita. Maanantaisin keskitytään kokonaistaitoihin, tiistaina kielioppiin, keskiviikkona kuuntelemiseen ja keskusteluun, torstaina lukemiseen ja perjantaina kirjoittamiseen. Läksyjä ja välitestejä on paljon, ja sosiologian kursseilla luetaan joka viikolle tutkimusartikkeleita, joiden pohjalta keskustellaan. Lisäksi lähes kaikilla kursseilla on kirjoitusprojekti ja esitelmä. Työmäärä tuntuu tutulta fuksivuoden ajoilta – olin ehtinyt jo unohtaa, miltä sellainen arki tuntuu.
Japanissa minua ihastuttaa yleinen järjestelmällisyys. Ihmiset kävelevät säntillisesti tien vasemmalla puolella ja jättävät liukuportaissa oikean puolen kiireisille. Se helpottaa kaikkien liikkumista, kun ihmisiä on paljon. Japanilaiset ovat suomalaisten tavoin tunnollisia jonottajia, joskin ihmisvilinässä en pysty pitämään mukavaa puolentoista metrin hajurakoa muihin. Yleinen etiketti on, että jaetuissa tiloissa otetaan omalla käytöksellä huomioon muut ihmiset. En kuitenkaan allekirjoita niitä somessa leviäviä väitteitä, että japanilaiset käyttäytyisivät julkisilla paikoilla kuin robotit. Junissa ja metroissa varotaan, ettei kännykkä soi taskussa, mutta ravintoloissa ja puistoissa keskustellaan rennosti ja äänekkäästi.
Asiakaspalvelun laatu on toinen asia, joka otetaan hyvin tosissaan. Olen iloinen siitä, että missä tahansa asiointitilanteessa minua on lähes aina puhuteltu japaniksi, eikä ole vaihdettu automaattisesti englantiin. Suomessa kun siirrytään helposti englantiin, jos toisen osapuolen kielitaito hieman ontuu. Lähikaupoissa asioiminen sujuu jo helposti, mutta kun astuin ensimmäistä kertaa pankkiin tajusin, etten edes tiedä, miten selittää japaniksi haluavani tehdä pankkisiirron käteisellä. Asiakaspalvelijat ja liikkeiden työntekijät ovat kuitenkin avuliaita ja kärsivällisiä ja lopulta kaikista tilanteista on selvinnyt yksinkertaisella kielellä sekä kiitoksilla ja pahoitteluilla. Onneksi ruokakaupparoolipelit japanin tunnilla ovat valmistaneet minua hyvin tavallisiin tilanteisiin. Välillä kuitenkin myyjä saattaa sanoa jotain odottamatonta ja joudun nolosti sopertamaan, etten oikeasti ymmärrä, mitä minulle selitetään palautusoikeuksista tai kanta-asiakkuuksista.
Golden Week eli kansallinen vähän pidempi lomaviikko alkaa 29. huhtikuuta ja päättyy 6. toukokuuta, ja silloin Japanin sisäinen matkailu moninkertaistuu, täyttäen hotellit ja ruuhkauttaen liikenteen. Suunnittelen matkaa Motosuko-järvelle ihailemaan shibazakura-kukkia ja vielä lumihuippuista Fuji-vuorta kukkakedon taustalla. Pieni harmi on, että osa luennoista järjestetään silti ja lomaviikosta jää vapaaksi vain neljä päivää, joten Golden “Week” on oikeasti vain pidennetty viikonloppu. Silloin on kuitenkin hyvä mahdollisuus lähteä vähän kauemmaksi, ja toivonkin ehtiväni tehdä vielä toisenkin pienen reissun loman aikana. Matkustamaan olen ehtinyt vasta vähän, lähinnä Tokion lähikaupunkeihin. Pienempiin kaupunkeihin pääsee junalla jopa tunnissa, jos toivoo hengähdystaukoa suurkaupungin melusta ja ilmansaasteista. Aika ja mahdollisuudet matkustaa ympäri koko saarivaltiota ovat lopulta melko rajatut, kun tarkoitus olisi myös opiskella, joten minulla on melko kovat paineet nähdä ja kokea kaikki. Pakollisten turistikohteiden lisäksi haluan täyttää omaa ämpärilistaani. Lapsesta asti olen haaveillut matkasta pohjoiseen Hokkaidolle – sinne aionkin suunnata myöhemmin, ehkä kun kesän kuumuus tekee Tokion seudusta painostavan. Toinen unelmakohteeni on Japanin oma Muumimaailma, jossa haluan ehdottomasti käväistä. Suomi-viittauksia on muutenkin tullut vastaan yllättävän paljon, kuten japanilaisia Muumi-tuotteita ja jopa suomenkielisiä japanilaisia brändejä.
Kaiken uuden ja erikoisen keskellä arjesta on alkanut muodostua tuttu ja omannäköinen. En koe vielä ”kuuluvani” tänne, mutta olo ei myöskään ole irrallinen. Olen matkalla jossain välitilassa, totutun ja uuden välissä – ja juuri se tekee tästä kokemuksesta arvokkaan.
ここまで読んでくれてありがとうございます〜！これからもよろしくお願いします。
Kiitos paljon, että luit tänne asti! Toivon tukeanne jatkossakin.
Telma
Kirjoittaja on kolmannen vuoden suomen kielen opiskelija ja Kielekkeen toimittaja, joka on vaihdossa Tokiossa kevätlukukauden 2025.
Jutun kuvat ovat Telman ottamia.