Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Vierailulla Kritiikin fuksisitseillä

Palataanpa hetkeksi syksyyn. Olimme Kritiikin ja Sielulinnun kanssa juonineet yhteistyökuvioita ja koska eri ainejärjestöjen tavat ja perinteet vetävät minua puoleensa ja olin seikkailumielellä, päätin soluttautua Kritiikin fuksisitseille 28.9.

Jo tapahtumapaikka, eli Nummen T-talo, oli mulle uusi. ”Kyllä on tilava, paljon parempi kuin Q-talo”, oli ensimmäinen ajatukseni. ”Täysihoitola”, komppasi Google Maps. Fukseja näytti olevan paikalla parikymmentä ja vanhempia ainakin neljä kertaa enemmän. Porukalla oli päällään monenlaisia vetimiä: kauluspaitaa ja puvuntakkia, farkkuja sekä lenkkareita.

Pääpöydässä istui kolme viittahahmoa, joita puhutellessaan sitsaajat eivät epäröineet käyttää korulauseita, kuten ”arvoisat johtajamme” tai ”olette oikein kauniita yksilöitä”. Nämä eivät leppyneet mielistelystä, vaan alkoivat aikailematta jakaa rangaistuksia. Yksi oli myöhässä, toinen jättänyt maksun rästiin, kolmas pesinyt Kritiikin hallituksessa liian kauan (eli 3 vuotta). Melkein puolet sitsaajista sai yhtä aikaa rangaistuksen, niinpä he joutuivat hoilottamaan ja näyttelemään itsevalitsemansa kipaleen.

Allekirjoittaneella oli (poikkeuksellisesti) alkoholiton juomatarjoilu, jotta muistaisin tapahtumien kulun kirkkaasti. Alkupalana lautasella komeili Oktoberfestin henkeä huokuva suolarinkeli. Pääruuaksi saimme muhkean patongin ja jälkiruuaksi sokerimunkin, joka oli mukavaa vaihtelua ainaisille Alpron vanukkaille. ”Kritiikin fuksisitseillä on aina Coca-Cola Zeroa ja FUN Lightia, koska ne on halvimpia” mua vastapäätä istuva kritiikkiläinen tiesi. Hän hypetti Värttinän Humanistilaulua, joka löytyy myös Kannan Siitä Wdesta Weisukiriasta.

Lehtijuttuja tehdessäni mulla on tapana käyttää kännykän muistiota, jossa tekstiä pystyy muokkaamaan kätevästi. Mutta koska kaikkien elektronisten laitteiden käyttö oli kiellettyä, turvauduin laulukirjan väliin sullomiini paperinpaloihin.

Aluksi veisattiin maakuntalauluja: kunniansa saivat Varsinais-Suomi, Pohjanmaa, Häme ja Uusimaa. Kritiikin fuksisitsien laulusetti kuulosti miltei identtiseltä Kantaan verrattuna: ”Norppa ja kultisti”, ”Insinööri ja humanisti”, ”Silja Line Special” sekä ”Minnet” raikasivat. Kannan erityissuosiossa olevia kansanlauluja, kuten ”Ievan polkkaa” ja ”Marilaulua”, en saanut kuulla. Yllätyksekseni revittelimme edellisiä härskimmän rekilaulun ”Ei siellä vintillä vitkasteltu.” Sitsikansa sai nuotista kiinni mutta rytmi hyppelehti sinne tänne kuin snapilasit pöydillä. Lauloimme lisää minulle outoja kappaleita, kuten reippaan ”Tämän talon onneksi” ja paikallisen ”Yo-kylä Shangri-la:n”.

Törmäsin Punschen kommer -kipaleeseen, johon tutustuin fuksina Synapsin ja Åbo Akademin sitseillä. Veisun aikana heilutaan käsikynkässä ja ryömitään pöydän alle odottamaan punssia. Olin luullut laulun olevan vain ruotsinkielisten käytössä, koska Kanta ei laula sitä juuri koskaan.

Meemiterveisiä pöytäseurueelta.

Pöydissä kiersivät Pikkumusta-laulukirjat, joiden kannessa komeili muinaisegyptiläisen haukkajumalan silmä. Kirjan käsinpiirretyt kuvitukset ovat kauneimpia lajissaan! Ja kas, laulukirjatoimikunnan johtajan allekirjoitus näkyi olevan Kritiikin ainejärjestölehden päätoimittajan Nestorin! Rustasin Pikkumustiin ”Kanta <3 Kritiikki”, kun en mitään ylevämpää keksinyt.

Sitsien viimeisellä kolmanneksella jollain lensi (perinteikkäästi?) laatta, ja ”Ken on fuksi” -laulussa punaviinit läikkyivät pitkin pöytiä. Pääpöytä sai kuitenkin pidettyä ohjat käsissään. Kiitimme henkilökuntaa asiaankuuluvasti, mutta aika loppui ennen kuin ehdimme Finlandiaan asti. Toimittajanne oli tuona iltana niin epäsosiaalisella fiiliksellä, ettei jaksanut sitsitauoilla jututtaa uusia ihmisiä, vaan vetäytyi nurkkaan rustaamaan muistiinpanoja. Muut liukenivat yksityisbileisiin Dynamon yläkertaan, jonne vievistä Föleistä pääpöytä ohjeisti kiitettävästi.

Kiitos Kritiikille hauskoista sitseistä! Liian harvoin tulee tilaisuuksia soluttautua muiden ainejärjestöjen sekaan.

Hilda Hietanen

Kirjoittaja on 5. vuoden suomen kielen opiskelija ja Kielekkeen väistyvä päätoimittaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

  • Päätoimittajat:
  • Elina Peltonen | elainp@utu.fi
  • Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
  • Toimittajat:
    Joanna Penttala | joanna.j.penttala@utu.fi
    Vilma Ranta | verant@utu.fi
    Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
  • Mea Lampinen | mea.s.lampinen@utu.fi
Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8