Osallistuin Prideen ekaa kertaa lauantaina 26.8., kun pitkä kulkue kiemurteli lähtökuopissaan Kirjastosillalta Brinkkalan talolle. Sen etunenässä seisoi Kannan pieni edustus: hallituksen sihteeri ja lipunkantaja Urho, opeopiskelija Kristiina sekä Milla-fuksi. Ympärillämme ihmiset huudattivat kajareistaan Benjaminia, Tuure Boeliusta sekä ABBAa. Paikalla oli Turun yliopiston järjestöjä, esimerkiksi Synapsi, Turun Wappuradio, THS (Turkulainen humanistispeksi) ja TYRMY (Turun Yliopiston Raskaan Musiikin Ystävät ry). Yliopiston ulkopuolelta mukana marssivat muiden muassa AMK, Humako ja Varha.

Lähtöä odotellessamme eräs iäkäs mies tuli kyselemään opiskelualastamme. Hän ei itse näyttänyt opiskelijalta, mutta kiinnostui Agricola-merkistämme ja kyseli toimistomme sijaintia. ”Siinä vanhan uimahallin takana”, selosti yksi. ”Sen opiskelijaravintolan ja -pubin vieressä”, kuvaili toinen. Katsotaan, löytääkö tämä herra jonain kauniina päivänä perille…

Kulkue lähti liikkeelle. Kannan lippu liehui Urhon kannattelemana komeasti, vaikka se olikin hieman suuri. Folkshälsan huudatti porukkaa lauseilla ”Tasa-arvoa kaikille!” ja ”Ei vaieta, ei hävetä!” Kun kiersimme kauppatorin laitaa, joku ohikulkija huuteli edellämme marssivalle THS:lle: ”Heiluta sitä mustaa lippua!” Hän oli varmasti käynyt katsomassa menneen kevään merirosvospeksiä. Hulabaloobalai, oltaisiin voitu laulaa vastaukseksi.

Puistoon kavuttuaan Kanta leiriytyi aivan speksiläisten viereen. Maasto oli niin mäkistä, että meinasimme liukua pois piknikviltiltämme. Koetimme kuunnella puheita, mutta niin äänekkäässä, värikkäässä ja uudessa ympäristössä oli vaikea keskittyä. Seuraamme liittyivät entinen suomen kielen opiskelija ja (taivaanrannan)maalari Inka sekä Pulmu, ensimmäisen vuoden saksanopiskelja. Seuraavaksi aloin häiriköidä haastatella heitä.

Turku Pride järjesti tällä viikolla ohjelmaa, kuten kirppistä, roller derbyä, luentoja ja workshoppeja. Kävitkö näissä tapahtumissa?

Urho: En ehtinyt, eivätkä tapahtumat muutenkaan kiinnostaneet, koska ne tuntuivat olevan suunnattuja joko teineille tai perheellisille. Oisin kaivannu jotain selkeämpää jaottelua ja lisää tarjontaa meidän ikäisille.
Inka: En käynyt, mutta tiesin tapahtumista.
Pulmu: Törmäsin sattumalta pääkirjastossa käydessäni runoiltaan.

Onko Kanta tai oletko itse osallistunut Prideen koskaan ennen?

Urho: En itse ole käynyt Pridessa. Jyväskylässkään ei ole ollut kulkuetta pariin vuoteen.
Inka: Ite olen ollut kerran, ja Kanta taisi viime vuonna osallistua Ainon johdolla.
Pulmu: Olen käynyt Helsingin kulkueessa, jossa oli paljon porukkaa. Silloin päädyin vahingossa anarkistien puolelle, mut onneks he olivat ihan mukavia.

Mikä tekee Pridesta kokemisen arvoisen?

Urho: Mahtavaa olla porukassa, jossa ei ole vähemmistössä. Nuorempana tuntui hienolta nähä, että tällä on näin paljon ihmisiä. Se on jotenkin rohkaisevaa, kun ei ole ainut, joka tuntee näin.
Inka: Tääl on kivoi värei, ihmisillä on hauskaa, hyvät musat. Mielenosoittaminen ihmisoikeuksien puolesta on tärkeää.
Pulmu: Värikkäät vaatteet, hieno alternative-pukeutuminen, söpöt Mummolaakson mummelit.

Aiotko lähteä jatkoille?

Urho: En tällä kertaa jaksa.
Inka: Yritän jaksaa lähteä Saaristobaariin.
Pulmu: En varmaankaan.

Hese-reissun ja muutaman tunnin levon jälkeen mä päätin Inkan kanssa suunnata Suxesiin, jossa oli yllättävän eri-ikäistä porukkaa. Allekirjoittanut tilasi ”Suihinoton” (drinkkilista oli villi), ja Inka puolestaan sai ”Mummon tossusta”. Turun ainoasta homobaarista löytyy kaikkea: voi pelata Afrikan tähteä, katsoa telkkarista olympialaisia, vetää kultahileisen 50 %:n shotin tai heilua tanssilattialla.

Toimittajan kokemusta kerätäkseni olin määrätietoisesti päättänyt jututtaa lisää porukkaa, mutta en tiennyt ketä. ”Keksipäs ny jotain”, tokaisi Inka, kun yritin kerätä rohkeutta improvisoituun haastatteluun. Kuvaa ottaessamme spottasin baaritiskin edestä pariskunnan, jota uskaltauduin mennä häiritsemään. Tapasin Nikon ja Puolasta kotoisin olevan Danielin, joka oli ekaa kertaa homobaarissa. Hän käytti ensimmäistä lausetta, joka vieraalla kielellä opitaan eli ”En puhu suomea”.

Viikon ohjelmatarjonta ei näemmä ollut erityisen kiinnostava, sillä myöskään tämä kaksikko ei käynyt nuortenkirppiksellä saatikka katsomassa balettia. Kannatti pitää Kanta-collegea päällä, sillä Niko tunnisti siitä opiskelualani. Puhelimme siitä, miten jopa oppimansa inhoamansa kielen, esimerkiksi saksan tai ruotsin, voi muistaa monenkin vuoden jälkeen. Pariskunta oli mukava ja juttu luisti, mutta univajeen takia tämän toimittajaparan päähän ei jäänyt paljoa.

Mitä siis jäi käteen? Ainejärjestömme sai huomiota, sen jäsenet maistiaisen Turun isosta mutta rauhallisesta Pridesta ja mä kuumottavaa haastattelukokemusta. Ensi kerralla jätän työt kotiin.

Hilda Hietanen

Kirjoittaja on 5. vuoden suomen kielen opiskelija ja Kielekkeen päätoimittaja.