Sateisena iltapäivänä lokakuussa notkuin Vivan vaalikojulla. Minulta kysyttiin, haluaisinko lähteä ehdokkaaksi edustajistovaaleihin. Ensimmäinen reaktioni oli vain ”mjaa…”. Olin miettinyt asiaa jo edellisten vaalien alla, mutta silloin tuntui, etten ollut tarpeeksi itsevarma. Voimavaroja vaalityöhönkään ei sen puoleen ollut. Nyt ehdokkaaksi lähteminen tuntui kuitenkin paremmalta. Olimme hoitohenkilöni kanssa puhuneet siitä, että olisi hyvä saada rakennetta ja rutiinia elämään harrastuksen tai järjestötoiminnan kautta. Tunsin myös omaavani enemmän energiaa arjen ulkopuolisiin aktiviteetteihin. Jahkailun jälkeen päätin suostua.

Olen aina ollut kiinnostunut politiikasta, ja halu päästä vaikuttamisen ytimeen oli yksi syistä hakea edustajistoon. Kuulun vasemmistoliittoon ja demokraattinen päätöksenteko, huolen pitäminen apua tarvitsevista ja ympäristön suojelu ovat minulle prioriteetteja yhteiskunnassa. En koe olevani ”poliitikkoainesta”, vaan vaikuttamishaluni kumpuaa tarpeesta suojella asioita, jotka ovat itselleni tärkeitä. Vihreän vasemmiston listalle lähdin siksi, että löysin sieltä samoja arvoja jakavia, osaavia ja mukavia ihmisiä. Viva on puoluesitoutumaton järjestö, jonka tapahtumissa olen käynyt fuksivuodesta alkaen. Siitä on tullut minulle eräänlainen järjestökoti.

3.11. vaalitulokset tulivat tasan viideltä. Ajattelin, että tulosten tulemisessa kuitenkin kestäisi, joten en ollut vielä päässyt vaalivalvojaistunnelmaan. Striimi aloitettiin hieman etuajassa, ja viiden minuutin päästä kuulin oman nimeni. Tunnetilat vaihtelivat minuutin sisään helpotuksen, innostuksen ja hukuttavan stressin väillä. Minäkö? Pääsinkö oikeasti edustajistoon? Mitä jos en ole tarpeeksi hyvä tai en pystykään pitämään tekemiäni lupauksia? Ja ennen kaikkea mihin itse asiassa olen lupautunut?

Tietoni edustajistosta olivat – ja ovat osin edelleen – jokseenkin puutteelliset. Tiedän millaisia asioita tahdon ajaa edaattorina ja mitkä ovat minulle prioriteetteja. Tahdon esimerkiksi olla puolustamassa Turun Ylioppilasteatterin ja Tylkkärin asemaa sekä YTHS:n palveluiden parantamista. Tiedän, että edustajisto kokoustaa noin kerran kuukaudessa ja vastaa TYY:ssä tehtävistä päätöksistä. Mutta mitä muuta TYY ja edustajisto itse asiassa tekevät?

Edustajisto käyttää TYY:ssä ylintä päätösvaltaa. Se vastaa muun muassa linjapaperia koskevista päätöksistä, varojen jakautumisesta ja toimintasuunnitelman hyväksymisestä sekä hallinnollisten toimielinten valinnasta. Näihin lukeutuvat hallitus ja toimikunnat.

TYY:ssä on noin 15 000 jäsentä Turussa, Raumalla ja Porissa. Näihin opiskelijoihin mahtuu monen ikäisiä, sukupuoleltaan ja seksuaalisuudeltaan erilaisia ihmisiä monista sosiaalisista taustoista, kulttuureista, uskonnoista ja perheistä. Monet käyvät töissä opiskelujen lomassa, joillakin on perhe. Jokaiselle opiskelijalle on taattava mahdollisimman vaivaton mahdollisuus opiskeluun ja palveluiden piiriin pääsemiseen.

Käytännössä edellä mainitut asiat tarkoittavat, että edustajisto vastaa muun muassa siitä, miten TYY:n alaisille järjestöille jaetaan avustuksia, miten yhdenvertaisuus eri opiskelijaryhmien välillä toteutuu ja millaista yhteistyötä tehdään esimerkiksi TYS:in ja YTHS:n kanssa. Useat TYY:n piiriin kuuluvat tahot ovat opiskelijoille tuttuja, mutta monet eivät miellä niiden yhteyttä TYY:hyn. Tällaisia toimijoita ovat esimerkiksi Kinokopla, Turkulainen humanistispeksi, Turun ylioppilasteatteri ja Turun yliopiston kuoro.

TYY tuntuu siis olevan kuin oma yhteiskuntansa. Se tarjoaa kulttuuria ja tapahtumia ja pyrkii pitämään huolen siitä, että asuminen, ruoka ja matkustaminen ovat opiskelijoille hinnoiltaan sopivia. Tämän vuoden syyskuussa TYY tiedotti, että sen jäsenet saavat alennuksen myös taksimatkoista.

Melko suuria asioita siis!

Edustajistovaalien äänestysprosentti oli vuoden 2021 vaaleissa 31,92 %. Vain noin kolmannes äänesti vaaleissa, joiden lopputulos määrää, millaista politiikkaa TYY:ssä tehdään. On tunnustettava, että omana fuksivuonnani en tiennyt edarista mitään. Viime vaaleissa äänestin, mutta en täysin ymmärtänyt mitä merkitystä äänestämiselläni oli. Olen neljännen vuoden opiskelija, ja vasta tänä vuonna – osin oman ehdokkuuteni sekä tätä artikkelia tehdyn pohjatyön kautta – aloin ymmärtää, miten tärkeistä asioista edustajistovaaleissa itse asiassa päätetään. Vaalien tulos määrää myös sen, keiden ääni kuuluu; suurimman osan edustajistopaikoista vie useimmiten Pyhä kolminaisuus, eli TSE -lista, TYY terveeksi ja Ryhmä Lex. Heidän edustajansa keräävät myös usein suuria äänimääriä.

Heikoin äänestysprosentti on pitkään ollut humanistien ja sosiaalitieteilijöiden keskuudessa. Keinoja äänestysprosentin nostamiseksi varmasti on, esimerkiksi entistä näkyvämmän mainonnan ja tiedotuksen kautta. Mielestäni olisi tärkeää, että humanistien ääni kuuluu jatkossakin päätöksenteossa. Me ”pehmeiden arvojen vaalijat” emme ole yhtään vähäpätöisempiä kuin ”kovien tieteiden” opiskelijat, ja sen kuuluu näkyä myös TYY:ssä ja edarissa.

Haastattelin tätä artikkelia varten lisäksi edarikonkari Otso Norbladia, jotta juttuun tulisi monipuolinen kuva edustajistoon liittyvistä ajatuksista. Hän on toiminut Humanistilistalla ja opiskelee suomen kieltä.

Kuka olet? Kuinka kauan olet ollut edaattorina?

– Olen Otso Norblad, kahdeksannen vuoden suomen kielen opiskelija. Nousin syyskuussa 2021 Humanistilistan varsinaiseksi (ja ainoaksi) edaattoriksi, mutta sitä ennen olen ollut pitkään mukana varajäsenenä ja toiminut edustajiston valintatoimikunnassa jo vuodesta 2015.

Millon ensimmäisen kerran hait edustajistoon, ja mikä sai sinut hakemaan?

– Olin ehdolla ensimmäistä kertaa vuoden 2015 edarivaaleissa. Tuolloin olin toisen vuoden opiskelija ja toimin Kannan hallituksessa koulutuspoliittisena vastaavana. Olin kiinnostunut koulutuspolitiikasta ja opiskelijoiden edunvalvonnasta, ja omaan lähiyhteisööni vaikuttaminen oli minulle tärkeää. Edarivaaliehdokkuus tuntui jopa itsestäänselvältä.

Mikä oli alkukäsityksesi edarin toiminnasta, entä muuttuiko se toimijakautesi tai kausiesi aikana?

– En tiedä, onko käsitykseni muuttunut kovin paljoa. Minulla oli jo ennen omaa toimijuuttani paljon tuttuja, jotka olivat toimineet aktiivisesti eri ylioppilaskunnissa. Tiesin siis pääpiirteissään melko hyvin, mikä edari on ja mitä se tekee.

Suhtauduin edariin kuitenkin ehkä vähän naiivin idealistisesti. Kyynisyys on matkan varrella kasvanut – edarissa näkee välillä ihan samanlaista epämiellyttävää poliittista peliä kuin kunnan- tai valtakunnanpolitiikassakin. Edaattoreiden motiivit ja suhtautuminen edustajistotoimintaan vaihtelevat paljon. Toivoisin, ettei edaria pidettäisi vain leikkikenttänä tai broilerijalostamona, vaan siihen suhtauduttaisiin vakavasti ja vilpittömästi lähidemokraattisen päätöksenteon areenana.

Mikä edaritoimijuudessa on ollut erityisen hyvää tai mukavaa? Entä vastaavasti haastavaa?

– Edarissa tuntee olevansa tärkeiden asioiden äärellä. Olen kokenut erityisesti valintatoimikunnan työn todella antoisaksi. Toimikunta valmistelee opiskelijaedustajavalinnat mm. tiedekuntien johtokuntiin, yliopistokollegioon ja yliopiston hallitukseen. On hienoa päästä niin konkreettisesti edistämään opiskelijoiden edunvalvontaa yliopistohallinnossa, ja on ilo lukea motivoituneiden hakijoiden hakemuksia.

Itse myös ihan aidosti nautin edarin kokouksista, keskusteluista, poliittisen päätöksenteon pienestä stressistä ja haasteen tunnusta. Henkinen kuormitus on kuitenkin välillä ollut rankkaa – valitettavasti edarissa joutuu kohtaamaan myös ikäviä tilanteita ja tunteita. Kun tekee arvopohjaista työtä, on epäonnistumisiin ja pettymyksiin vaikea suhtautua neutraalisti. Vertaistuen avulla niistäkin pääsee onneksi eteenpäin.

Kuinka kuormittavaa edarissa oleminen on ollut; miten edustajisto ja opiskelu tai töissäolo sopivat yhteen?

– Edarin kuormittavuus vaihtelee paljon ja riippuu monista tekijöistä, kuten mahdollisista toimikuntapaikoista. Näin yhden miehen listana aikaa kyllä kuluu, mutta onneksi myös varajäseniltä saa tarvittaessa tukea. Isommilla listoilla työmäärä jakautuu hieman tasaisemmin, vaikka painottuu toki ryhmäpuheenjohtajille.

Arvioisin, että ns. riviedaattorilta menee kuukaudessa n. 6–12 tuntia aikaa kokoukseen ja siihen valmistautumiseen. Toimikuntien työmäärä on melko kausittaista, esimerkiksi valintatoimikunta työllistää eniten halloped-hakujen yhteydessä joka toisen vuoden syksyllä. Mikäli oma elämäntilanne on liian kiireinen tai muuten estää kokoukseen osallistumisen, on listoilla onneksi varajäseniä, jotka pääsevät paikkaamaan. Edarin saa siis kyllä sovitettua muun elämään oheen vallan hyvin.

Millaisia valmiuksia olet saanut edarista? Koetko että edarista on ollut hyötyä esimerkiksi opintoja, työuraa tai ihmissuhteita ajatellen? Millaisia nämä hyödyt ovat olleet, jos niitä on?

– Edarin myötä olen oppinut paljon lisää niin Turun yliopiston ja TYYn asioista kuin kansallisesta koulutuspolitiikasta ja kehittänyt argumentointi-, neuvottelu- ja esiintymistaitojani. Edustajiston valintatoimikunnassa toimiminen on tuonut arvokasta kokemusta rekrytointiprosesseista, joihin akateemisissa asiantuntija-ammateissa usein joutuu ennemmin tai myöhemmin osallistumaan. Edustajisto on myös ollut erinomainen paikka tutustua uusiin ihmisiin ja verkostoitua yli tiedekuntarajojen – olenkin tavannut edarivuosinani paljon ihania ihmisiä ja käynyt rutkasti mielenkiintoisia keskusteluja myös kokousten ulkopuolella.

Löytyykö vinkkejä uusille edaattoreille tai seuraavissa vaaleissa edariin hakeville?

– Kannattaa hakea rohkeasti erilaisiin tehtäviin, mikäli kiinnostusta löytyy, osallistua aktiivisesti oman edariryhmän keskusteluihin ja avata suunsa kokouksessa, kun siltä tuntuu! Edariin liittyy jonkin verran byrokratiaa ja käytänteitä, jotka eivät ihan heti aukea, mutta kaiken oppii kyllä. Haluaisin myös rohkaista kaikkia koulutuspolitiikasta, edunvalvonnasta tai vaikuttamisesta kiinnostuneita lähtemään ehdolle matalalla kynnyksellä. Vaikka edaripaikka ei aukeaisikaan (tai se ei olisi edes tavoitteena), pääsee varajäsenenäkin vaikuttamaan ja osallistumaan, jos vain intoa riittää.

Sulo Vierula