Opiskelu on varmasti jokaiselle meistä ajoittain stressaavaa aikaa. Edellisestä tentistä suoriuduttua seuraava siintää jo nurkan takana, ja esseet odottavat kotona kirjoittajaansa. Opiskelun ohessa pitäisi jaksaa pitää yllä sosiaalisia suhteita ja hoitaa kotihommia. Monella on myös osa-aikatyö tai järjestöpestejä, jotka syövät aikaa. Kaiken tämän keskellä omasta hyvinvoinnista huolehtiminen voi helposti unohtua.
Vaikka elämä tuntuisi olevan yhtä to do -listaa, on myös rentoutumiseen varattava aikaa. Muuten opiskelu käy nopeasti liian kuormittavaksi, mikä voi aiheuttaa lisää ongelmia esimerkiksi burnoutin tai motivaation hiipumisen kautta ja johtaa jopa opintojen keskeyttämiseen. Myös mielen hyvinvoinnin kannalta omaan jaksamiseen on syytä panostaa, sillä opiskeluaika on yksi tyypillisimmistä ajanjaksoista mielenterveysongelmien puhkeamiselle.
Stressin ja kiireen keskellä voi tuntua, että liikunta on viimeinen asia, johon haluaa sillä hetkellä panostaa. Toisaalta itselle sopivasta liikuntamuodosta voi saada valtavasti energiaa arjessa jaksamiseen. Itselleni paras voimanlähde tänä syksynä on ollut yhdessä ystävien kanssa harrastaminen: viikoittaiset sulkapallovuorot ja vesijumppatreffit ovat paitsi hyvää liikuntaa, myös oiva tilaisuus vaihtaa kuulumisia ja nauraa yhdessä. Toki joskus nautin paljon myös omasta ajasta vaikkapa joogassa tai lenkkipolulla.
Urheilun harrastamista pidetään usein kalliina, mutta meille opiskelijoille on Turussa tarjolla varsin edullisia ja monipuolisia liikuntapalveluita. Esimerkiksi CampusSport tarjoaa viikoittain noin 100 tuntia erilaisia ryhmäliikuntatunteja zumbasta syvävenyttelyyn ja kuplafutiksesta akrobatiaan. Kynnys liikunnan aloittamiseen voi olla korkea, jos liikuntaa ei ole viime aikoina juuri tullut harrastettua, mutta liikunnan aloittamiseen saa halutessaan apua. CampusSportilla on esimerkiksi liikuntatuutoreita, joilta saa tukea, jos tunneille tai kuntosalille yksin meneminen tuntuu vieraalta. Tunnit on myös jaoteltu vaikeusasteittain, joten liikuntaa aloitteleva voi aluksi etsiä kevyempiä ja kaikille sopivia tunteja ilman pelkoa siitä, ettei jaksaisi tunnin loppuun. Kuntosaliharjoittelusta kiinnostuneille puolestaan järjestetään päivittäin maksuttomia opastuksia laitteiden käyttöön. Jos oma laji on vielä hukassa, voi osallistua Liikkeelle-kurssille, jolla tutustutaan erilaisiin urheilumuotoihin ja haetaan liikunnasta apua arjessa jaksamiseen.
CampusSportin lisäksi Turussa on valtavasti eri lajeihin keskittyneitä urheiluseuroja, joista monet järjestävät myös ilmaisia kokeilukertoja. Lisäksi moni seura tai yritys tarjoaa opiskelija-alennuksia, joilla voi liikkua yllättävänkin edullisesti. Esimerkiksi itse olen käynyt kuukausittain kylpylässä rentoutumassa yliopiston vieressä sijaitsevan Caribia-kylpylän opiskelijahintaisten sarjakorttien ansiosta. Toki liikuntaa voi harrastaa myös aivan ilmaiseksi, ja lähiseudulta löytyy paljon kauniita paikkoja vaikkapa kävely- tai pyöräretkille.
Myös ainejärjestön tarjoamat liikuntamahdollisuudet kannattaa hyödyntää, sillä Kanta järjestää jatkuvasti erilaisia liikuntatapahtumia ja lajikokeiluja, joihin osallistumista järjestö sponsoroi. Ainejärjestön liikuntatapahtumiin voi aina osallistua myös yksin, sillä muista kantalaisista saa varmasti seuraa. Ainejärjestöjen lisäksi yliopistolla on valtavasti erilaisia harrastusjärjestöjä teatterista amerikkalaiseen jalkapalloon ja Nintendo-peleihin, joten uusia harrastuksia kaipaavan kannattaa tutustua TYYn harrastusjärjestöjen tarjontaan.
Uuden harrastuksen aloittaminen vaatii aina aikaa ja paneutumista, mutta pienen vaivan näkemällä sopiva liikuntaharrastus voi tuoda elinikäistä iloa ja jaksamista arkeen. Kun alkuun pääsee, liikunnasta tulee helposti osa arkirutiineja ja jopa päivän tai viikon kohokohta. Ei ole yhtä oikeaa tapaa liikkua, ja jokainen meistä varmasti löytää halutessaan itselleen sopivan tavan ja oppii nauttimaan liikunnasta.
Paluuviite: Verkko-Kieleke » Mistä ammentaa voimaa?