Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Kekrikuulumisia

Lyhyt kesämme on kääntynyt syksyksi ja vuoden loppu lähestyy, perinteisemmän katsannon mukaan vuodenkierron taitepiste on jo täällä. Monen uuden opiskelijan opintojen alkutaival on ehtinyt muuttua totiseksi opiskeluksi, eivätkä kiireet liene parkkiintuneemmallekaan akateemisen polun tarpojalle vieraita. Niin masentavaa tai helpottavaa kuin se onkin, on päästy syyslukukauden puolimatkan krouviin.

Syyspimeän ja loskan keskellä on hyvä pysähtyä pohtimaan omia ja kanssaihmisten voimavaroja. Aikuisen ja itsenäisen ihmisen voi olla typerryttävää huomata saati myöntää itselleen hyvinvoinnin kulmakivien, kuten unen, ravitsemuksen ja liikunnan jääneen suorastaan lapsipuolen asemaan kaikkinaisen porhalluksen lomassa. Ajoittainen suorittaminen ja itseruoskinta taitavat toki jossain määrin kuulua nykyopiskelijan elämäntyyliin – normaalitilaksi niiden ei kuitenkaan soisi muodostuvan. Nyt jos koskaan kannattaa tukeutua opiskelijatovereihin, ystäviin, perheeseen tai harrastusporukoihin, mikä nyt kullekin sattuu mielekäs lähiyhteisö olemaan.

Vaan mitäpä kuuluu Kannan suunnalle? Syyskokous on pian käsillä. Syyskokous on yhdistyksen toimintasyklin kannalta hyvin olennainen, jos ei olennaisin yksittäinen hetki. Kokouksessa päätetään koko yhdistyksen jäsenistön voimin siitä, ketkä ensi vuonna luotsaavat Kantaa, millaisiksi kauden toiminnan raamit muodostuvat ja kuinka yhdistyksen yhteisiä varoja tullaan käyttämään. Lisäksi se on mitä suurimmissa määrin sosiaalinen tapahtuma täynnä innostusta ja jännitystä. Paikalle on suositeltavaa saapua, erityisesti, jos johonkin hallituspestiin tai luottamustoimeen pyrkiminen houkuttelee. Kokoukseen osallistuminen pelkästä seuraamisen ilosta on hyvä syy saapua sekin. Onhan jokaisella jäsenellä äänivalta!

Monenlaisia muitakin tapahtumia on luvassa: peli-iltoja, myyjäisiä ja paikallisia kielialan toimijoita tutuksi tekevä yritysekskursio. Marraskuussa tuntojaan pääsee purkamaan jo perinteikkäässä Viini, vaapukkamehu ja valitus -illassa. Mainitsematta en tohdi jättää myöskään syksyn varsinaista suurtapahtumaa Osmaperunoita. Osman isännöinti osuu Kannan kontolle vain joka kolmas vuosi. Järjestelytoimet ovat jo hyvässä vauhdissa, mutta niihin sopii edelleenkin tulla mukaan. Jos mielesi tekee esimerkiksi majoittaa kanssafennistejä tai puuhata rastikierrosta, älä epäröi ottaa yhteyttä iloiseen Osma-toimikuntaamme.

Uutteraa mutta kohtuullista syksyä!

Atte Huhtala
Kirjoittaja on Kanta ry:n puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

  • Päätoimittajat:
  • Elina Peltonen | elainp@utu.fi
  • Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
  • Toimittajat:
    Joanna Penttala | joanna.j.penttala@utu.fi
    Vilma Ranta | verant@utu.fi
    Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
  • Mea Lampinen | mea.s.lampinen@utu.fi
Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8