”Ollapa taas fuksi!” pohdin usein velloessani akateemisessa ikäkriisissä. Kolmannen vuoden opiskelijana tuskin lukeudun yliopiston senioreihin, mutta ajan rientäminen saa minut väkisinkin vaikeroimaan. Kenties olen onnistunut jumittamaan jonkinlaisen pikakelausnapin pohjaan, tai sitten aika on kulunut kuin siivillä. Ken tietää!
Jos taas kelaa kuluneen lukuvuoden filminauhaa taaksepäin, voi vain todeta vuoden olleen monin tavoin ikimuistoinen. Yksi syksyn kohokohdista oli tietenkin fuksiviikot. Ikuisuudelta tuntunut odotus palkittiin, kun joukko uusia ja uljaita fennistejä kapusi Tiedon portaita pitkin yliopistomaailmaan. Oli itse fuksi tai ei, ensimmäisten viikkojen riemu oli mukaansatempaavaa. ”Fuksisyksy on kantalaisen parasta aikaa”, muistan ajatelleeni, kun kuuntelin fuksien vannovan fennistivalaa kastajaisten päätteeksi.
Syksy jatkui tuttuun tapaan, kun fuksit ahkeroivat opiskelijaelämän perusopintojensa parissa ja vanhemmat kantalaiset jatkoivat eloaan totutellen uuteen toimistoon ja tyhjillään olevaan Fennicumiin. Loppusyksyn ilottelun kruunasi Rikosma, joka keräsi sankoin joukoin Suomen fennistejä Turkuun. Laulaessani Kettusen kaimaa 120 muun osmaajan kanssa muutin mielipidettäni: ”Osma on kantalaisen parasta aikaa.” Samaan lopputulokseen päädyin myös keväällä, kun Kanta pokkasi itselleen pokaalin Joensuun Teho-Osmastossa.
Vuoden vaihduttua vaihtui myös Kannan hallitus. Kevään aikana olemme tehneet yhtä sun toista: kantalaisten iloksi on järjestetty niin bileitä, sitsejä, lajikokeiluita, myyjäisiä, leffailtoja kuin kulttuuriekskursioitakin. Tätä kirjoittaessani edessä on vielä Humanistisähly, ulkomaanekskursio sekä vappuviikko, joten tekemistä ja kokemista riittää vielä. Itselleni yksi kevään mieluisimmista tapahtumista on ollut oppiaineen ja Sugrin kanssa järjestetty yhteisöllisyyspäivä. Päivän jälkeen mietin tyytyväisin mielin, että on parasta kuulua tällaiseen hienoon yhteisöön.
Ailahtelevaisen mieleni tuntien tulen todennäköisesti muuttamaan mielipiteeni vielä vappuna: tervehtiessäni Agricolaa tai vetäessäni ylioppilaslakin päähäni saatan todeta, että vappu on kantalaisen parasta aikaa. Kesäloman alettua mieleni muuttunee taas, ja syksyllä sama rumba alkaa alusta. Näin ollen uskallan tehdä varovaisen päätelmän ja lausua varsinaisen kliseen julkisesti ─ elämä on kantalaisen parasta aikaa. Hienosta keväästä hurmioituneena kiitänkin nyt omalta osaltani kaikkia kuluneesta lukuvuodesta ja toivotan kantalaisille riemukasta vappua ja loppukevättä!
Nelli Mäkitalo
Kirjoittaja on Kannan puheenjohtaja