Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Verkko-Kieleke
FakeFish luottaa Kalevalan mytologiaan

Kaksi humanistia harhailee Biocityn uumenissa. Kiikarissa heillä on uusi mystinen peliyritys, joka on valmistelemassa ensimmäistä varsinaista Kalevala-aiheista peliä. FakeFishin toimisto on enää vain yhden hissimatkan päässä.

Toimistolla vastassa on toimitusjohtaja Aku Jauhiainen ja projektipäällikkö Hannu Puras. He kertovat idean omasta peliyrityksestä syntyneen viime keväänä.

– Totesin, etten valmistu vielä tänä vuonna ja jotain tekemistä kesäksi oli keksittävä. Pelialalle on vaikea päästä ilman kokemusta, joten idea omasta pelifirmasta tuntui luontevalta. Olemme Hannun kanssa jo aikaisemmin tehneet pelejä koulussa, ja saimme nopeasti opiskelijapiireistämme kasaan kokonaisen tiimin, Aku kertoo.

Aku Jauhiainen ja Hannu Puras.

Aku Jauhiainen ja Hannu Puras.

FakeFish lähti keväällä kilpailemaan Boost Turku Startup Journeyyn, jossa aloitteleva yritys sai koko kesän ajan valmennusta eri alojen ammattilaisilta. Ahkera uurastus palkittiin kesän lopussa voitolla. Nyt nuoria miehiä odottaa reissu Kaliforniaan markkinoimaan suomalaista kulttuuria sekä verkostoitumaan pelin rahoittajan löytämisen toivossa.

– Ilman Boostin tarjoamaa opastusta olisimme varmasti ihan eri tiellä. Tekisimme peliä, josta itse pidämme, mutta joka ei välttämättä kiinnostaisi ketään muuta, pojat toteavat.

Peli, jota FakeFish on keväästä lähtien työstänyt, kantaa nimeä Northbound. Kalevalaan pohjautuva Northbound on sekoitus pohjoismaisia mytologioita ja tietysti FakeFish-tiimin omaa luovuutta. Perinteisistä Action Role-playing -peleistä Northbound eroaa siten, että pelissä on enemmän seikkailua kuin toimintaa.

– Emme halunneet tehdä peliä, jossa pääidea on tappaa mahdollisimman paljon vastustajia. Northboundissa pelaajan täytyy tarinassa edetäkseen tutkia pelin ympäristöä ja löytää vihjeet dialogeista, pojat kuvailevat.

Pelin tekeminen vaatii monenlaista osaamista. Kaikki alkaa suunnittelusta. Sitten on laadittava konseptigrafiikka, jonka pohjalta 3D-malleja luodaan. Hahmoille luodaan luuranko, jotta niitä voidaan liikuttaa. Lopuksi hahmoille luodaan iho, ja koodaajat ohjelmoivat hahmon tottelemaan pelaajan komentoja. Jokainen kohtaus täytyy kuitenkin laatia erikseen ja lopulta testata vaikeustason sopivuus. Vielä erikseen peliin on luotava äänimaailma, johon FakeFishin äänisuunnittelija on hankkinut materiaalia muun muassa luonnon äänistä.

– Pidimme kesällä myös BBQ-tilaisuuden, jossa halukkaat saivat äänittää peliä varten örähdyksiä ja mörähdyksiä. Materiaalia tuli nauhalle tuntikaupalla, Hannu kertoo.

Kalevala ruokkii pelinkehittäjien mielikuvitusta. Peliin on suunnitteilla muun muassa Väinämöisen hahmolla loitseminen. Pelaaja saa suomenkielisiä sanoja, joista runoja muodostamalla syntyy eri loitsuja. Äänentunnistuksella toimiva runokaraoke on poikien villi visio ohjata loitsuja, mutta idea saattaa kaatua suomen kielen murteellisuuksiin.

screenshot

Oman yrityksen perustamisessa hankaluuksia tuottaa byrokratia. Koska nuorilla parikymppisillä insinööreillä ei ole kokemusta yrittämisestä, ovat paperit menneet milloin minkäkin laatikoston pohjalle. Yrittäminen on riski, mutta myös mahdollisuus päästä toteuttamaan omaa juttuaan.

– Yrittämistä ei kannata pelätä, varsinkaan näin nuorena, kun kaikki on mahdollista. Tuskin me tähän hommaan enää kymmenen vuoden päästä lähdettäisi, kun on asuntolainat, autot sun muut, Hannu sanoo.

Kilpailu pelialalla on kovaa. Pelistä tekee kannattavan se, että se myy. Buumeja tulee ja menee. Täytyy olla ensimmäisenä oikeaan aikaan oikean idean kanssa. Kun Angry Birdsien kaltaisia pelejä alkoi tulla enemmän, innostus laantui. Tällä hetkellä pinnalla ovat Free to Play -pelit, jotka ovat ilmaisia pelata, mutta joiden sisällä voi tehdä ostoksia.

–  Kun Northbound on valmis ja julkaisija löytynyt, tulee peli ulos neljänä episodina. Episodit on teemoitettu neljän vuodenajan mukaan, joten pelaajat pääsevät kokemaan, miten esimerkiksi lumi ja jäätyneet järvet vaikuttavat pelin ympäristöön. Toivon mukaan Northboundia päästäisiin pelaamaan ensi kesään mennessä, Aku selittää.

– Tarvitsisimme vielä jonkun apua pelin käsikirjoituksen hiomisessa. Tässä olisi esimerkiksi suomen kielen opiskelijalle oiva mahdollisuus näyttää taitonsa, Hannu toteaa lopuksi.

Kaksi humanistia poistuu hissiin mietteliäinä. Nyt he ymmärtävät pelialasta hiukan enemmän. Selvästikin jotain uutta Kalevalasta on tulossa.

 

Bonuskysymykset

Montako tietokoneohjelmaa vaaditaan pelin tekemiseen?

– Yli 5, alle 10.

Lempienergiajuoma?

– Battery.

Lempipeli?

– Hannu: Fifa. Aku: Starcraft.

Lempikonsoli?

– PC.

Mielenkiintoisin kohtaus Kalevalassa?

– Hannu: Aino hyppää järveen. Aku: Sammon ryöstö.

Millainen jamppa Northboundia pelaisi?

– 12–40-vuotias  perus pelaajajamppa. Ei tarvii olla mitään taustatietoa Kalevalasta.

 

Ps. FakeFish on suomeksi valekala, joka on anagrammi Kalevalasta.

Aino Jauhiainen ja Janne Kuja-Lipasti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

  • Päätoimittajat:
  • Elina Peltonen | elainp@utu.fi
  • Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
  • Toimittajat:
    Joanna Penttala | joanna.j.penttala@utu.fi
    Vilma Ranta | verant@utu.fi
    Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
  • Mea Lampinen | mea.s.lampinen@utu.fi
Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8