Kuinka hyvä rikosnovelli kirjoitetaan?

Sen täytyy olla mielenkiintoista kuin tuulilasiin lentänyt jänis, herättää kysymyksiä: kuka, miksi, mistä.

Tuulilasiin lentänyt lintu olisi vielä ymmärrettävää: varisparka ei vain ehtinyt väistää ylösnousua kauemmas nautiskeltuaan auton yliajamaksi joutunutta supikoiraa. Mutta miten kummassa jänis voi iskeytyä tuulilasiin? Ei se niin korkealle hyppää eikä se ole niin tyhmä, että yrittäisi paeta autoa hyppäämällä sen yli.

Jonkun on täytynyt heittää se.

Kuka tekee sellaista?

Miksi?

Mistä hän eläimen heitti? En nähnyt ketään pientareella.

– Huomenta, oppilaat. Tänään käsittelemme pyhäpäivänovellien kirjoittamista. Olkaa hyvä ja avatkaa Teennäisen kirjoittamisen kirja sivulta kahdeksan. No niin, onko kaikilla? Kuten oppikirja kertoo, juhlapyhänovellien tekeminen on kirjoittamisella eläville tärkeä taito. Useammin kuin kerran vuodessa eteen tulee tilanne, kun paikallislehti, harrastusseuran kevätliite tai parhaassa tapauksessa valtakunnallisen lehden erikoisnumero tarvitsee teemaan sopivan novellin. Silloin on hyvä tietää etukäteen, miten kirjoittaa. Niin, Marjaana?

– Eikö ole tylsää, jos kaikki juhlapäivistä kertovat tarinat on rakennettu samalla kaavalla? Minä ainakin lukijana arvostaisin, jos joululehden novelli poikkeaisikin kaavasta.

Mielenkiintoisuus vangitsee lukijan. Se kietoo hänet pauloihinsa kuin äärimmäisen kaunis nainen kietoo vaikutuksille alttiin miehen maksajakseen, kuin kuristajakäärme kietoo vartalonsa magnustin ympärille ja puristaa, vaikka pieni nisäkäs on kuollut jo ensimmäisten sekuntien aikana selkärangan katketessa kuin toivomusluu amerikkalaisten kiitospäivän aterialla.

– Ei. Lukijat arvostavat perinteisyyttä, eikä löyhä kaava tarkoita sitä, että jokainen novelli olisi samanlainen. Jatketaan. Tämä kaava menee siis seuraavalla tavalla: Novelli alkaa juhlapäivän esittelystä. Kuvataan onnellista, mutta kiireistä juhlan valmistelua. Tiedossa on kaikkien aikojen paras joulu, vappu, pääsiäinen tai mikä ikinä, mutta eteen tulee ongelma. Se voi olla esimerkiksi mantelin unohtuminen joulupuurosta tai heliumpallon karkaaminen taivaalle.

Minuakin kiinnostaa, mistä jänis tuli ja miksi sen elämä päättyi tuulilasiin. Vai päättyikö? Oliko eläinraukka valmiiksi kuollut? Oliko julma heittäjä surmannut sen omin käsin: tukehduttanut saunansa löylyämpäriin tai ajanut vain ylitse nastoitettuine talvirenkaineen?

Sitten ongelmaa aletaan ratkaista ja hauskojen kommellusten kautta päädytään iloiseen lopetukseen.

Minun oli pakko pysähtyä katsomaan. Minun oli pakko pysähtyä myös voidakseni jatkaa matkaa, koska verinen eläin makasi nokkapellilläni, enkä pitänyt sitä kovin viehättävänä koristeena. En olisi halunnut koskea siihen, mutta mielestäni olisi ollut liian julmaa odottaa ilmavirran repivän sen mukanaan ja paiskaavan asvalttiin aiheuttaen vielä enemmän verta ja repeytymiä.

Viimeisessä lauseessa luodaan katsaus tuleviin juhliin ja pohditaan, mitä hassua silloin mahtaa tapahtua. Ole hyvä, Marjaana.

– Tuohan on nimenomaan pikkutarkka kaava ja tuottaa täysin aivokuolleita tarinoita. Eihän yksikään täysjärkinen tuollaista lue kuin viihdykkeeksi pikkulapsille.

 Veren tummanpunaisesta väristä ja rusennetusta takaruumiista päättelin, että jänisparka oli kuollut auton yliajamana jo useita tunteja tai päiviä sitten ja kärsinyt ennen viimeistä hengenvetoaan. Sen kasvoille oli pinttynyt surkea, inhottava katse. Mikäli eläimen heittäjä oli ollut tuo yliajaja, halusin kostaa hänelle julmasti. Hän oli jättänyt eläimen kitumaan. Ehkä katsellut vierestä sen vikinää ja vaikerrusta, kunnes lopulta kärsimyksen päätyttyä hän oli ottanut otuksen talteen ja paiskannut tuulilasilleni.

– Tämä on kirjoittamisen kurssi ja täällä opettelemme tekemään perinteisistä aineksista uutta ja mielenkiintoista. Siinä haaste piileekin.

Sydämettömästi materiavahinkojani ajatellen totesin, että suurempi eläin olisi saattanut aiheuttaa tuulilasilleni vaurioita. Tämä pieni yksilö sai aikaan ainoastaan henkisiä vaurioita minulle ja perheelleni, joille tunsin tarvetta kotimatkastani myöhemmin kertoa. Jänis oli vasta poikanen, tuskin chihuahuamme kokoinen.

Koska seuraava juhlapyhämme on vappu, kirjoitamme tänään siitä. Olisiko jollain ehdottaa hyviä ongelmia vappunovellin käännekohdaksi? Jollain muulla kuin Marjaanalla? Ole hyvä, Anja-Maria.

– Voisiko ongelma olla rusinoiden unohtuminen simasta?

Voin pahoin. Ajattelin sitä mielenvikaista. Sitä, että hän oli olemassa. Että hän oli jossain minun lähelläni. Että hän ehkä tarkkaili minua.

– Erinomaista! Juuri tuollaisia ongelmia me kaipaamme. Entä mitä sinä ehdottaisit, Tuure?

– Sokerin unohtaminen munkeista?

Soitin poliisille.

Odottelin viranomaisia autossani lukkojen takana. Välillä kääntelin päätäni ja yritin tarkkailla piennarta ja mahdollisia sekopäitä. Naamioin tarkkailuyritykseni niskan venyttelyksi.

En nähnyt ketään. En olettanutkaan näkeväni. Ehkä ilkityön oli tehnyt joukko kyllästyneitä pikkupoikia. Ehkä he olivat vain löytäneet kuolleen jäniksen ja laittaneet porukkansa yllytyshulluimman tekemään pienen kepposen.

– Hienoa, hienoa, kyllähän te osaatte! Nyt sitten vain kirjoituskynät savuamaan. Juonikaavan voitte tarkistaa oppikirjasta ja pieniä lisävinkkejä tulla kysymään minulta.

Poliisit saapuivat ja kerroin heille kaiken minkä tiesin. Heistä ei juuri ollut apua. Vaihdettuamme tervehdykset ja lyhyet tietoni, kuljeskelimme yhdessä metsän reunaa pitkin. Oja oli niin laakea, että pientareelta oli todella helppo juosta metsään piiloon.

Lopulta nuorempi konstaapeli kehotti minua lähtemään kotiin. Hän lupasi tutkia vielä vähän paikkoja ja selvittää, onko vastaavanlaisia tapauksia ollut muualla. En pitänyt kovin todennäköisenä, että he saisivat mitään selville, mutta annoin numeroni ja lupasin itse ilmoitella, jos jotain sattuisi uudelleen.

Katsotaan kahden tunnin päästä, mitä olette saaneet aikaan. No, Marjaana, sano nyt nopeasti asiasi.

–  Käykö se, että opiskelija tajuaa vapunaattona yhdeksältä illalla ostaneensa vahingossa viisi pulloa alkoholitonta kuohuviiniä.

– Nyt kehottaisin nuorta neitiä tarkistamaan asenteensa. Tiedät hyvin, että tällä kurssilla keskitymme koko perheelle sopiviin aiheisiin, joihin päihteet eivät kuulu.

– Voinko käyttää Jokerin? En mitenkään kykene kirjoittamaan niin pinnallista novellia saati kuuntelemaan näiden muiden tuotoksia saamatta oksennuskohtausta.

– Hyvä on. Ja muistutukseksi muillekin, että Jokerin voi käyttää kerran kurssin aikana, jos yhteinen aihe tuntuu mahdottomalta. Jos kirjoittaisit, Marjaana, meille vaikka ohjeen siitä, millainen sinun mielestäsi on hyvä novelli.

– Pitääkö olla juhlapyhäaiheinen vai voinko tehdä mistä vain?

– Kirjoita vaikka rikosnovelli, kunhan annat nyt muille kirjoitusrauhan.

Loppu kotimatkastani sujui rauhallisesti: ei lenteleviä jäniksiä eikä sekopäitä ajamassa niiden yli.

– Puoli tuntia kirjoitusaikaa jäljellä! Nyt viime hetken loppurutistus ja sitten luetaan novellit yhdessä ääneen.

Vasta kotona aloin ajatella, miten paljon olin piristänyt konstaapelien päivää. Olin antanut heille oikeita töitä. He eivät voisi sulkea illalla vuoteessa silmiään rauhallisesti ja ajatella, että huomenna taas kuskaillaan juoppoja putkaan ja käydään kouluissa jakamassa heijastimia. Ei, nyt he ajattelisivat mysteeriä ja mahdollisia ratkaisuja.

– Yritä sinäkin, Marjaana, saada tekstisi valmiiksi. Voit lukea sen, vaikka käytitkin Jokerin. Se voi olla mielenkiintoista vaihtelua vappuaiheeseen.

Puhumattakaan siitä, kuinka monta muuta mielenkiinnon kärpänen oli puraissut.

– Mistä sinä muuten kirjoitit?

– Tein tällaisen ohjeen rikosnovellin kirjoittajalle.

Niin helppoa se oli. Niin järjettömän sairasta ja yksinkertaista.

– Hieno juttu! Koko perheelle sopivien rikosnovellien tarjonta onkin liian vähäistä. Kyllä lapsiakin kiinnostaa ratkoa mysteerejä.

Enkä minä edes tiedä, kuka kuolleen jäniksen tuulilasiini heitti. Ehkä en edes halua tietää. Pelkkä ajatus moisen sairaan teon keksijästä kuvottaa minua. 

– Niin no, siitä sopivuudesta voi olla vähän montaa mieltä…

– Et sinä varmasti mitään liian rajua ole kirjottanut. Luotan arvostelukykyysi. 

Entä jos hän onkin joku normaali? Entä jos hänen kauttaan minulle paljastuu, että kuka tahansa kukkamekkoinen tyttö voi pohjimmiltaan olla jänisten sisäelimien veristä läiskähdystä tuulilasille ajatteleva mielipuoli?

 Niin kuin minä.

Marianna Salonen