Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden lehti

dav
Pääsykoeuudistus jakaa mielipiteitä

Kopon mietintöjä pääsykoeuudistuksesta

Suomen kielen pääsykokeiden käytännöt muuttuvat tänä keväänä. Edeltävinä vuosina hakijoiden taitoa testattiin kaksiosaisella kokeella, joka koostui yleisen kielitieteen monivalinnasta sekä suomen kieliopin soveltavasta osiosta. Tullakseen valituksi oli opiskelijan saatava kummastakin osiosta vaadittavat pistemäärät. Tänä vuonna suomen kielioppiosio on päätetty poistaa pääsykokeesta. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että suomen kieltä pääsee opiskelemaan ilman suomen kieliopin opiskelua.

Pääsykoemuutoksen syy selvisi oppiainepalaverissa. Lehtori Päivi Laine kertoi, että hakijoiden kokeet kaatuvat nimenomaan kielioppiosioon. Tämä näkynee tämän vuoden fuksien miehityksessä: vaikka suomen ja suomalaisugrilaisten kielten aloituspaikkoja on 36, on fukseja 18. Turun yliopiston tilastoja selatessani selvisi myös, että pääsykokeeseen osallistui 70 hakijaa. Näistä hakijoista siis vain 25% selätti varmuudella kielioppiosion.

Olen samaa mieltä siitä, että tilastoissa ei ole kehumista, mutta mietin kuitenkin, onko noin iso muutos pääsykokeeseen aiheellinen. Heikko menestys kielioppiosiossa ei voi kertoa pelkästään tentin ja pääsykoekirjan haastavuudesta, vaan osaltaan myös hakijoiden motivaation puutteesta. Yksi pääsykoemuutoksen hypoteettisista vaikutuksista voi siis olla pääainevaihtojen lisääntyminen. Sahaako oppiaine näin ollen omaa oksaansa, jos epämotivoituneiden hakijoiden sisäänpääsyä helpotetaan? Eikö pääsykoekirjan, Käyttökieliopin, vaihto tai vaihtoehtoisesti kokeen helpottaminen olisi toimivampi vaihtoehto? Jos hakijat eivät selviä pääsykokeen kielioppiosiota, johon heillä on ollut aikaa opiskella, miten he selviytyvät yliopiston kursseista?

Pidetään silti mielessä, että ensisijainen vastuu yliopistoon valmistautumisesta on hakijalla. Motivoitunut hakija on ottanut selvää lukion äidinkielen ja yliopiston suomen kielen kurssien eroista: lukiossa käsitellään vaikuttamisen keinoja, tulkintaa ja kirjallisuutta, yliopistossa suomea opiskellaan rakenteellisista lähtökohdista. Tulevien opintojen sisällön ei siis kuuluisi tulla hakijalle suurena yllätyksenä. Kieliopin pänttääminen pääsykoetta varten antaa kuitenkin tärkeän pohjatiedon, joka auttaa motivoitunuttakin opiskelijaa laskeutumaan yliopiston ja suomen kielen arkeen sujuvasti.

Vaikka muutos epäilyttää ja herättää paljon kysymyksiä, en ole sitä vastaan. Asiat eivät ikinä ole mustavalkoisia: oppiaineemme henkilökunta on käynyt omalta osaltaan läpi minunkin mieleeni tulleet kysymykset. On myös asioita, joita en yliopiston ja oppiaineen toiminnassa vielä täysin ymmärrä tai ymmärrä ollenkaan, ja näin ollen katsontakantani pääsykoemuutokseen ei siis välttämättä ole tarpeeksi avara.

Tulevia opiskelijoita, heidän taitoaan ja oma-aloitteisuuttaan ei myöskään saa aliarvioida. Kieliopin puuttuminen pääsykokeesta ei estä kenenkään opiskeluja, mutta työtä pitää tehdä vanhempia kanssaopiskelijoita enemmän ja lyhyemmässä ajassa. Ja jos opinnot tuntuvat vaikeilta, on aina olemassa kopo, joka välittää viestiä luennoitsijoille ja joka järjestää tarpeen vaatiessa opintopiirit vaikeiden asioiden käsittelyä varten.

Lienee kuitenkin selvää, että yleinen kielitiede ei korvaa suomen kieltä, joten se on huono edustamaan yksin oppiainettamme ja sen tarjontaa. On absurdia, että suomen kieltä pääsee opiskelemaan opiskelematta suomen kieltä.

Rosa Mäntylä, koulutuspoliittinen vastaava

Mitä, ei enää omaa valintakoetta?!

Kielten laitoksessa siirryttiin pari vuotta sitten yhteiseen valintakokeeseen. Käyttöön tuli kaksiosainen koe, jossa hakijat vastaavat ensin kaikille yhteiseen osioon Johdatus kielitieteeseen ‑kirjan perusteella ja tämän jälkeen osallistuvat kielikohtaiseen kokeeseen tai useampaankin. Yhteinen koe yksinkertaistaa koejärjestelyjä, kun kaikille oppiaineille ei ole tarvinnut järjestää erikseen koeaikoja ja ‑paikkoja, ja säästyy siinä hitunen opettajien resurssejakin, kun yksi oppiaine kerrallaan on vastannut yhteisen koeosion laatimisesta kaikille. Yhteisen kokeen perusteluna oli alun perin myös se, että se helpottaisi hakijoita: monet pyrkivät useampaan kieliaineeseen, ja nyt kaikkien kielten kokeet on mahdollista tehdä samalla kertaa. Käytännössä kuitenkin hämmästyttävän harvat ovat hyödyntäneet tätä mahdollisuutta.

Nyt suomen kielessä ja suomalais-ugrilaisessa kielentutkimuksessa on päätetty luopua omasta, kielikohtaisesta kokeesta. Painavin syy tähän on se, että äänne- ja muotorakenteen ja lauseopin kursseilla joka tapauksessa aloitetaan aivan alusta. Johdatus kielitieteeseen ‑kirjan lukeminen virittää kielitieteelliseen ajatteluun, ja se on tärkein valmisteleva eväs opintojen aloittamiseen, tärkeämpi kuin se, että muistaisi vaikkapa suomen sijamuotojen nimet. (Lisäksi kokemus on osoittanut, että monet joutuvat joka tapauksessa opettelemaan ne alusta.) Kielioppia käsittelevä valintakoekirja on lisäksi ollut – sisällöllisestä keskeisyydestä huolimatta – hyvin suppea orientoija siihen, mitä suomen opiskelu yliopistossa on. Uudistuksessa molempien osapuolten kuorma kevenee: hakijoille riittää yhden kirjan lukeminen, ja oppiaineen yliopistonlehtorit voivat käyttää aikaa muuhun kuin valintakoekysymysten tekemiseen, lukemiseen ja arviointiin. Valintakokeet todellakin tehdään ja korjataan joka vuosi käsityönä!

Viime vuosina on myös nähty, että kielikohtainen koe on käynyt hakijoille aiempaa vaikeammaksi, vaikka kokeita on tehty aivan samoin periaattein kuin aiemmkin. Voi olla, että nyt on näkyvissä jokin muutos siinä, miten kielestä koulussa puhutaan. Olemme joutuneet hylkäämään valintakokeessa sellaisiakin pyrkijöitä, jotka ovat saaneet hyvät pisteet yhteisestä osiosta, koska he eivät ole saaneet kielikohtaisesta osiosta riittävästi pisteitä tullakseen valituksi. Kun ikäluokat ja hakijamäärät pienenevät, haluaisimme toki sisään kaikki, joilla on riittävät voimavarat ja motivaatiota kielitieteelliseen kielen opiskeluun. Tuntuu turhalta, että luomme itse otolliset olosuhteet vajaaksi jääville kiintiöille. Suomen kieli tai suomalais-ugrilainen kielentutkimus pääaineenaan valmistuneet työllistyvät hyvin. Monipuolisia kieliammattilaisia tarvitaan, ja me haluamme pitää hyvää huolta sellaisiksi aikovista, alusta asti.

Krista Ojutkangas, yliopistonlehtori

P.S. Toinen asia on sitten se, kuinka kauan valintakokeita alallamme edes järjestetään. Paine ylioppilastutkinnon käyttämiseen valintaperusteena kasvaa koko ajan.

Uudistuvat opsit ja tuuliset tutkinnot

Yliopiston opetus muuttuu jatkuvasti. Se muuttuu esimerkiksi siksi, että opetusta kehitetään ja arvioidaan opiskelijoiden palautteen pohjalta. Opetuksen kriittinen arviointi ja palautteeseen reagoiminen ovat olennainen osa yliopistoyhteisön toimintaa. Luonnollisen kehittämisen lisäksi joskus tuntuu, että uudistamisessa tärkeintä on muutos. Yliopistot haluavat uudistua, tai esimerkiksi maan hallitus vaatii yliopistoja uudistumaan, ja siksi tarpeet ja tutkinnot muuttuvat jatkuvasti. Kun olen ollut yliopistossa töissä kohta kymmeniä vuosia, en muista kovin pitkiä aikoja, jolloin tutkintojen tai opintojen rakenteeseen ei olisi suunniteltu muutoksia. Välillä opettajana tuntuu, että suurin osa työajasta menee tutkintorakenteiden ja opetussuunnitelmien uudistamiseen ja uusien kurssien suunnitteluun.

Peruskoulussa ja lukiossa opetussuunnitelmat ovat voimassa noin kymmenen vuotta, koska opetuksen järjestämistä ohjataan valtakunnallisesti. Yliopistot tekevät omat opetussuunnitelmansa itse ja uudistavat niitä silloin, kun katsovat uudistamisen tarpeelliseksi. Yliopistonkin opetusta toki ohjaillaan: tutkintoja pitää esimerkiksi Euroopan tasolla pystyä vertailemaan, ja tutkintojen pitää olla valtakunnallisesti yhtä laajoja.

Humanistisessa tiedekunnassa opetussuunnitelmat on tehty oppiaineittain ja opetussuunnitelmia on pyritty uudistamaan ja päivittämään kahden vuoden välein. Tähän suunnitellaan nyt muutosta. Monet yliopistot ovat jo rakentaneet oppiaineita laajempia kandi- ja maisteriohjelmia. Kieli- ja käännöstieteiden laitos suunnittelee maisterivaiheen opinnoiksi tutkinto-ohjelmia, jotka olisivat samanlaisia tai yhteisiä eri kieliaineiden opiskelijoille. Uusi suunnitelma pohjautuu pari vuotta sitten tehtyyn opintopolku-uudistukseen ja tavallaan kehittää opintopolkuja edelleen. Uusissa tutkinto-ohjelmissa opiskelijat valmistuisivat esimerkiksi viestinnän tai opettamisen ammattilaisiksi siten, että maisteritason opinnot rakentuisivat erikoistumiskielen tai opetettavan aineen opinnoista ja esimerkiksi sivuaineen opinnoista tai asiantuntemusta lisäävistä kieliaineiden yhteisistä opinnoista. Uudistus voisi tarkoittaa sitä, että opiskelijan pitäisi valita nykyistä selvemmin, millaiseen osaamiseen hän haluaa maisterintutkinnossaan keskittyä.

Uudistuksen valmistelua jatketaan seuraavaksi työryhmissä, joihin kutsutaan mukaan myös opiskelijaedustajat. Maaliskuussa on tarkoitus järjestää myös kaikille avoin keskustelutilaisuus.

Päivi Laine, yliopistonlehtori

Fuksin pääsykoekokemukset

Aloitin pääsykokeisiin lukemisen hyvissä ajoin. Vielä viime vuoteen asti luettavia kirjoja oli kaksi: Käyttökielioppi ja tänäkin vuonna luettava Johdatus kielitieteeseen. Tein alustavan lukusuunnitelman jo helmikuussa, mutta ylioppilaskokeet veivät suuren osan ajastani vielä maaliskuussakin. Oli kuitenkin mukavaa heittää välillä lukiokirjat etäämmälle ja makustella ensi kertaa yliopistotason tekstiä ja sitä, millaista on opiskella oikeasti kiinnostavia asioita.

Huhtikuusta alkaen luin tavoittellisemmin, kuitenkin noin pari tuntia päivässä. Omalla kohdallani toimi paremmin jakaa jokaiselle päivälle luettavaksi tietyt luvut sen sijaan, että olisin päivittäin paahtanut kahdeksan tuntia edeten niin pitkälle kuin vain jaksan. Kummankin kirjan luin kolmesti. Ensimmäisellä kerralla kävin teokset läpi selailunomaisesti epäselviin asioihin pysähtymättä ja tavoitteenani lähinnä hahmottaa kirjat kokonaisuuksina. Toisella kerralla tein alleviivauksia kirjaan ja merkintöjä marginaaleihin ja kolmannella kerralla kirjoitin vihkoon muistiinpanot, joiden opiskeluun keskityinkin loppuajan. Motivaationi sisäänpääsyyn oli sen verran korkea, ettei ollut montakaan päivää, joina olisin mieluiten jättänyt lukematta.

Kummastakin kirjasta oli helppo löytää raskaimmat aihepiirit, minkä vuoksi kävin kumpaakin läpi vuoropäivin. Yleisesti ottaen pidin enemmän kielitiedeosioon valmistautumisesta, sillä Käyttökielioppi oli mielestäni loogisesta rakenteestaan huolimatta melko sekavasti kirjoitettu. Uudella tavalla teoreettiseen tekstiin tottumisessa meni hetki, mutta oli mahtavaa, kun huomasi ymmärtävänsä aluksi epäselviltä tuntuvia asioita.

Pääsykoelukemistomme antoi melko hyvää esimakua siitä, millaista suomen kielen akateeminen opiskelu oikeastaan on. Monet perusopintojen kursseista kertaavatkin joko Käyttökieliopissa tai Johdatus kielitieteeseen -kirjassa esiteltyjä asioita. On ollut mukavaa syventää kirjoista opittua ja saada vastauksia pääsykoekeväältä jääneisiin kysymyksiin, mutta välillä on tuntunut lähinnä ärsyttävältä käydä luennoilla, joiden aineiston osaaminen oli alunperinkin edellytys yliopistoon pääsemiselle.

En ole vielä muodostanut mielipidettä tulevasta pääsykoeuudistuksesta. Toisaalta on ymmärrettävää, ettei ole järkeä luetuttaa tulevilla opiskelijoilla kirjaa, jonka sisältö opetetaan kokonaisuudessaan uudelleen perusopintojen yhteydessä. Samalla minua kuitenkin epäilyttää, antaako pelkän Johdatus kielitieteeseen -kirjan lukeminen riittävän ymmärryksen yliopisto-opiskelun laadusta ja siitä, mitä suomen kielen opinnoilta on odotettavissa.

Iida Virtanen, ensimmäisen vuoden opiskelija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Toimitus

Toimitus:
kieleke[at]lists.utu.fi

Kielekkeen päätoimittajat:
Karoliina Posti (kaepos)
Noora Vesterinen (nomave)
Iida Virtanen (iijovir)