Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden lehti

Verkko-Kieleke
Pikkujouluissa koston tunnelmaa

Kannan pikkujouluja TYY:n saunalla varjosti salaperäisyyden verho. Perinteen mukaan pikkujouluohjelman tuottaminen on fuksien vastuulla, jotka eivät tänä vuonna hiiskuneet suunnitelmistaan halaistua sanaakaan. Yllätysmomentti toi jopa itse allekirjoittaneellekin hieman perhosia vatsaan, vaikka toimin yhtenä ohjelman vetäjänä.

Kun puurot oli syöty, glögiä ryystetty ja saunassakin kärvistelty, oli aika laittaa käyntiin operaatio Kosto ’13. Fuksit olivat järjestäneet pikkujouluihin yllätyskostajaiset, ihan silkkaa leikkimielistä kostonhimoaan kastajaisista. Julmimmista fukseista koostunut rankaisutoimikunta astui estradille ja vanhempien opiskelijoiden joulumielen järkkyminen roikkui hiuksen hienon langan varassa. Onneksi glögi kuitenkin teki tehtävänsä tuodessaan lämpöä tuohon niin kylmään ohjelmanumeroon.

Puhtaasti intuitioon pohjautunut näkemys Ojansuun ja Ikolan muotokuvista. Menossa mukana myös lahjuksena saatu pipari.

Kastajaisrasteja pitäneitä opiskelijoita tentattiin kiperillä kysymyksillä fuksi-, yleis-, sekä kielitiedosta ja väärää vastausta seurasi rangaistus, aivan kuten kastajaisissakin. Luentosali XXV:n seinällä olevat muotokuvat eivät olleet kovinkaan hyvässä muistissa, joten rangaistuksena seurannut tehtävä piirtää nämä kaksi muotokuvaa osoittautui lopputulokseltaan vähintäänkin mielenkiintoiseksi. Kostettavat opiskelijat saivat myös käsiinsä Klaus Kurjen kirjoittaman kastajaisvalan, joka heidän täytyi lennossa kääntää haluamalleen saamelaiskielelle. Kostobakkanaalit päätti itse kostovala, jota vannoessaan vanhat opiskelijat lupasivat olla tarttumatta kostonkierteeseen.

Ryhmähalin paikka.

”Oli kivaa!” kommentoi muuan kolmannen vuoden opiskelija. Hänen mielestään on hienoa, että vanhaa perinnettä elvytetään, ja että fuksit ovat olleet näinkin oma-aloitteisia.

Nähtäväksi jää mitä seuraavat pikkujoulut tuovat tullessaan!

Jalostajan perinteinen hernekeittokosto, eiku. Fuksit ovat sydämellisesti kiitollisia kaikkien kostajaisiin osallistuneiden leikkimielisyydestä!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Janne Kuja-Lipasti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Toimitus

Toimitus:
kieleke[at]lists.utu.fi

Kielekkeen päätoimittajat:
Karoliina Posti (kaepos)
Noora Vesterinen (nomave)
Iida Virtanen (iijovir)