Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Verkko-Kieleke
Haalarit tekevät fennistin

 

Haalarit, Agricolan lakitus ja vappusää. Opiskelijan univormu on näppärä erityisesti ulkona rötvätessä. (Kuva: Janina Jokimies).

 

Yksi tuoreen fuksin tärkeimmistä tehtävistä on opiskelijahaalareiden hankkiminen.

Uusi asunto, uudet paikat ja uusi opiskelijaelämä. Fuksin elämä aukenee syksyllä aivan eri tavalla kuin aiemmin. Kaiken uuden ja omituisen keskellä on napattava vielä yksi asia haltuun, nimittäin opiskelijahaalarit. Ne tulee uuden fuksiporukan järjestää itse, sillä toisin kuin kauppislaisilla, haalarit eivät odota uutuuttaan hehkuvina uutta opiskelijaa.

Aivan ensiksi on aikailematta perustettava haalaritoimikunta. Nimi kuulostaa hienolta, mutta toimikunnan tarkoitus on vain jakaa haalarivastuuta ja saada asia rullaamaan vauhdilla eteenpäin. Yhteistyö on tässäkin tapauksessa voimaa, joten mahdollisimman moni vain mukaan. Erityisiä taitoja toimikunnassa toimimiseen ei tarvita, sillä tehtävät ovat aika perinteisiä: sähköpostien lähettämistä, tilin rahaliikenteen valvomista, haalariyritykseen yhteydessä olemista, haalarien sovituksen valvomista, kirjanpitoa ja haalarien toimittamista yliopistolle.

Fennistin puhtaanvalkeat haalarit on perinteisesti tilattu Turun haalarituotteelta. Ennen tilausta on kuitenkin selvitettävä, kuinka moni fuksi haalarit haluaa, ja mikä haalarikoko kullekin sopii. Koot vaihtelevat 48:sta 58:een. Haalarit tuppaavat jäämään jokaisella liian suuriksi, sillä koot vaihtelevat pituuden, ei leveyden, mukaan. Koko 48 sopinee pienelle tytölle, kun taas 58 isolle miehelle. Vanhemmilta opiskelijoilta voi pyytää haalareita lainaksi yhteissovitukseen vaikkapa Fennarin aulaan.

Nopeasti on alettava etsiä haalarihankkeelle myös sponsoreita, sillä ilman niitä haalarit tulevat maksamaan ainakin 50 euroa/henkilö. Noin 75–150 euron rahasummalla haalareihin painettavaa yrityksen logoa vastaan saa haalareiden hintaa jo hilattua alaspäin. Mitä enemmän sponsoreita haalareille saadaan, sitä edullisemmaksi haalarit jokaiselle fuksille tulevat. Jokainen fuksi voi kysellä asiaa kaikilta tuttavilta ja tuntemattomiltakin! Monet yrittäjät suhtautuvat suomen kielen opiskelijoihin positiivisesti, joten arkailla ei kannata! Sponsorointia kannattaa kysellä etenkin keskustan ulkopuolelta keskisuurilta yrityksiltä, joilla varaa ja tarvetta tällaiseen mainontaan saattaisi olla. Vetävä myyntipuhe etuja ja edullisuutta painottaen kannattaa suunnitella jo etukäteen. Itse kiersin kerralla kymmenenkin yritystä.

Sponsorisopimuspohjia saa vanhemmilta opiskelijoilta. Tarkoitus on, että sopimuksia on kaksi samanlaista, joista toinen jää yritykselle ja toinen opiskelijoille. Kun sopimukset on kasattu ja haalarit sovitettu, on aika tehdä tilaus. Samalla haalariyritykselle lähetetään yritysten ja myös suomen kielen opiskelijoiden logo. Haalariyrityksen kanssa sovittuun maksupäivään mennessä on jokaisen fuksin maksettava omalle vastuulleen jäävä, erikseen laskettu summa Kanta ry:n 1. vuosikurssin tilille.

Nykäiskää meitä vanhempia opiskelijoita hihasta heti, jos asia yhtään arveluttaa. Samat haasteet ovat olleet meilläkin vastassamme, joten apuja löytyy! Onnea koitokseen!

 

Janina Jokimies

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

  • Päätoimittajat:
  • Elina Peltonen | elainp@utu.fi
  • Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
  • Toimittajat:
    Joanna Penttala | joanna.j.penttala@utu.fi
    Vilma Ranta | verant@utu.fi
    Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
  • Mea Lampinen | mea.s.lampinen@utu.fi
Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8