Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Verkko-Kieleke
Palautetta

On vihdoin kevät, ja palautekeskustelu on jo perjantaina 27.4. Hyvät ihmiset, jos ei äänestä, ei voi valittaa. Sama pätee yliopistonkin piirissä. Eli jos ei palautetta kuulu, muutokset parempaan tapahtuvat hitaasti, jos ovat tapahtuakseenkaan. Kukaan ei ole minun kuulteni valitellut että asiat olisivat erityisen huonosti oppiaineessamme, ja olisi hienoa uskoa, että missään ei mitään vikaa olisikaan. Korvieni ohi menee kuitenkin niin paljon puhetta, että kannattaa lähettää niitä risuja ja ruusuja myös palautelomakkeen kautta, niin saadaan varmistettua tämä auvo. Kannattaa antaa myös positiivista palautetta, jotta opettajat voivat olla varmoja, että heidän käyttämänsä tavat opettaa ovat tehokkaita.

Anna siis palautetta, ja tätä ei voi tarpeeksi painottaa: palautetta. Ohessa linkki, jonka takaa löytyvän lomakkeen kentät on jaoteltu opintokokonaisuuksittain: perusopinnoilla on oma luukkunsa, samoin aine- ja syventävillä opinnoilla. Lisäksi esitetään muutama kapea-alaisempi kysymys opiskelun sujuvuudesta yleensä. Jos sinulla on mitään sanottavaa mistään, ole niin hyvä ja käytä minuutti tahi pari kenttien täyttämiseen.

Palautteen antaminen tapahtuu anonyymisti.

Keruu ei suinkaan pääty perjantaihin, vaan linjat ovat auki ympäri vuoden. Mitä enemmän noottia tulee, sitä helpompi on kehittää opetusta ja muita opiskeluun liittyviä käytäntöjä.

Palautetta.

https://www.webropolsurveys.com/S/70B40E0E1C5277AA.par

 

Leo Valjanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

  • Päätoimittajat:
  • Elina Peltonen | elainp@utu.fi
  • Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
  • Toimittajat:
    Joanna Penttala | joanna.j.penttala@utu.fi
    Vilma Ranta | verant@utu.fi
    Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
  • Mea Lampinen | mea.s.lampinen@utu.fi
Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8