Esittelyssä kantalaisten uudet harrastukset
Uuden lukuvuoden alettua alkoi monella kantalaisella myös uusi harrastus. Tässä haastattelussa neljä fennistineitoa kertoo elämänsä uusista sisällöistä.
App-onnea
Joko olisi humanistinkin aika siirtyä älypuhelinaikaan? Tässä jutussa on esittelyssä muutama kännykkäsovellus, jotka saattavat olla hyödyllisiä ja jopa selvää rahaa säästäviä pikkuhipinkin taskussa.
Auktoriteetti heikentyy kielioppivirheistä
Tässä pääkirjoitustekstissä muistutetaan etenkin työnantajia kielen hyvästä hallinnasta ja perätään perusteellista peruskouluopetusta.
Jouluksi kotiin
Vaihdossa oleva opiskelija nauttii useimmiten olostaan ulkomailla – mutta jouluksi on päästävä kotiin. Anna Rytkönen kerää joulumieltä Englannissa, mutta palaa mielellään kotomaahan joulunviettoon.
Antakaa olla jo selityksienne kanssa, yökyöpelit
"Minä en usko ilta- ja aamuihmisiin. Minä uskon pyhään kolminaisuuteen: unirutiiniin, herätyskelloon ja kaunokirjallisuuteen."
Joulu ilman perhettä
Joulu on perhejuhla -mantra on tuttu, mutta perinteet on tehty rikottaviksi. Janina Jokimies ruotii kolumnissaan päätöstään pysyä tänä jouluna pois perheen hössötyksestä ja jäädä Turkuun kuuntelemaan joulurauhanjulistusta.
Oppimisen oppiaine
Onko paniikkipänttääminen tenttiä edeltävänä iltana oppimiskeinoista paras? Ei vai? No kerro, Teemu Palanne, meille, mitenkä nämä asiat olisivat paremmin.
Rakkaani on kuollut ja sisältä kylmä
Korpo tekee lauluja, joissa ulistaan, rääytään ja puhkutaan, usein kaikkia samanaikaisesti. Palavinta rakkaus on silloin, kun siihen liittyy nekrofiliaa. Tämä on kaverini bändi, ja lupasin arvioida niiden levyä. Sori kaikki.
Tyylikäs eleettömyys
Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja -elokuvan päähenkilöiden elämä on täynnä salaisuuksia. Tämä tyylikäs vakoojaelokuva vie kylmän sodan tunnelmiin jahtaamaan Britannian tiedustelupalveluun soluttautunutta Neuvostoliiton myyrää.