Toiveuusinta Juhla-Kielekkeestä 2011

Suomen sana kanta on varsin monikäyttöinen. Minkälaisia mielleyhtymiä sana ihmisille assosioi?

Yliopistolla biologiaa kolmatta vuotta opiskeleva Johannes lähestyy sanaa tieteellisistä merkityksistä käsin. ”Kantahan on kaiken alku ja juuri. Ihmisillä ja kaikilla nisäkkäillä on kantasoluja, joista pystyy kehittymään mitä tahansa muita soluja. Sydän, aivot, maksa, perna… Kaikki ne ovat pohjimmiltaan kehittyneet kantasoluista. Kanta kai siis tarkoittaa jonkinlaista perustaa tai alkua.” Tuumailtuaan asiaa vielä evoluution kannalta Johannes jatkaa: ”Kaikilla eläinlajeilla on kantamuoto, joka tarkoittaa sitä alkuperäistä lajimuotoa, josta eri rodut ovat kehittyneet. Esimerkiksi koirarotujen taustalla on kantamuoto susi, josta kaikki koirat polveutuvat. Ja puhutaanhan ihmisistäkin, että jonkun suvun kantaisä on ollut se ja se.”

Turun kauppatorilta haaviini tarttunut nuori pariskunta Laura ja Mikko makustelee sanaa hetkisen kahvikupposen äärellä. Pienen pohdinnan jälkeen Lauran ajatus muotoutuu sanoiksi. ”Tuoreena äitinä tässä tulee mieleen sana kantava, joka kuvasi minuakin vielä puoli vuotta sitten, kun olin raskaana. Sananmukaisesti siis kannoin jotakin, tässä tapauksessa esikoistamme Onnia.” Mikko lisää kuitenkin nopeasti: ”Nyt meillä Onnin kantaminen hoituu vuorotellen, kun meillä on käytössä tällainen kantoliina. Tässä lapsen saa näppärästi kuljetettua joka paikkaan mukaan. Tuli vielä mieleen sanonta, että puu voi kantaa hedelmää, mutta en nyt kyllä tiedä miten se tähän liittyy. Tai kai se on sama kuin nainen kantaa vauvaa, eli saa jälkeläisiä. Mutta miksi siinä käytetään juuri sanaa kantaa? Sen tilalla voisi olla esimerkiksi sana tuottaa.”

Totuudenhan kuulee kuitenkin lasten suusta. Pyysin kuusivuotiasta Elliä edustamaan totuuden äänitorvea ja kertomaan ajatuksensa kanta-sanan merkityksestä. Ellillä olikin selkeä vastaus valmiina. ”Kanta voi olla esimerkiksi kantapää. Kantapäiden päällä seistään ja ne on alimpana lattiaa vasten, vaikka minulla on kyllä aina sukat siinä välissä. Mutta kesäisin olen paljain jaloin.”

Lopuksi kysyin vielä iloiseksi eläkeläiseksi esittäytyneeltä Veijolta, mitä hänellä tulee kanta-sanasta mieleen. Hän tuumaili filosofin tyyneydellä. ”Kanta on pohja. Sen päälle sitten rakentuu kaiken kaikkea muuta. Vähän kuin rakennuksilla on paalutus ja sokkeli.” Veijossa olisi kuitenkin ainesta myös kielietymologiksi. ”Olen joskus miettinyt, että olisko kanta ja kanto vähän samaa tarkoittavia sanoja. Niissähän on vain yhden kirjaimen ero. Kantokin on jonkinlainen pohja kuten kanta, vaikka kannon päälle ei kyllä tule enää mitään, koska siitähän on se puu hakattu jo pois.”Veijo keksii vielä yhteyden kannon ja kantamisen välille. ”Täällä Turussa ei ole aikoihin enää ollut keväisin kunnon kantohankea. Se on sellainen keväthanki keväthanki, joka kestää vaikka kävellä. Niin hyvin se kantaa.”

Entä mitä sanoo asiasta Suomen Kirjallisuuden Seuran etymologinen sanakirja Suomen sanojen alkuperä (2001) lyhenneltynä:

kanta (Agr, yl.) ’tyvi-, kiinnittymisosa; takaosa; jalkineen korko; juuri, pohja, alkuperä, perusta; (uud.) asennoituminen, näkökanta, kantapää; ks. erikseen kannikka, kannus, kannas

Turkulaisilla tuntuu olevan kanta-sanan merkitys hallussa. Eli ei siis muuta kuin kannat kattoon! Vai haluaako joku vielä ottaa asiaan kantaa?

Hanna-Kaisa Sadwinski