Onnea ennen kaikkea siitä että pääsette nyt tutustumaan akateemiseen maailmaan ja tiedeyhteisöön, mutta onnea myös tulevaisuutenne kannalta oivasta valinnasta. Suomen kielen opiskeleminen tarjoaa oikein hyvät eväät työelämään sijoittumista ajatellen. Erikseen onnittelen myös niitä kirjoitushetken tietojen mukaan kolmea hyväksyttyä mieshakijaa, miespuolinen äikänope kun on aika kuumaa kamaa työmarkkinoilla.

Kun itse hain ja valikoiduin tinakenkäiseen joukkoomme, en itse asiassa tiennyt ollenkaan mihin ryhtyisin valmistumiseni jälkeen. Totta puhuen en juurikaan edes ajatellut asiaa. Myyttinen ylempi korkeakoulututkinto oli kaukana, lähes yhtä kaukana kuin nyt kahden vuoden jälkeen, ja tuntui myyttisyydessään merkityksettömältä. Olinhan tässä, akateemisen urani alussa. Antauduin ikään kuin virran vietäväksi ja olenkin opiskellut nyt paitsi yleistä kielitiedettä ja sosiolingvistiikkaa, myös venäjää. Olen myös lukenut tähtitieteen peruskurssin, joskin tein niin silkasta akateemisesta kiinnostuksesta.

Tähän mennessä olen kuitenkin ehtinyt myös katsella kun vuosikurssitoverini valmistelevat kandejaan, kuunnellut oman, omimman alansa, esimerkiksi juuri opettajan tai toimittajan kutsumuksen kuulleita vanhempia opiskelijoita ja seurannut heidän intoutuneisuuttaan. Myös eräät minun jälkeeni aloittaneet ovat osoittaneet oma-aloitteisuutta ja tarmoa ammatinvalinnan suhteen.

Se on äärimmäisen rohkaisevaa.

Itseäni miellyttää romanttinen ajatus kammioonsa (kammio: mikä sana!) uppoutuneesta pölyisestä tutkijasta, vaikka en olekaan täysin varma, soveltuisinko minä siihen. Aivan kuten en ole täysin varma soveltuisinko paimentamaan yläkoululaisia voimalla seitsemän miehen, tai hylkäämään kioskikirjailijoiden käsikirjoituksia jonain kustannustoimittajana kustantamossa, jonka runollinen nimi saa aikaan henkeviä ajatuksia.

En ole siis varma mistään.

Kandin kirjoittamiselle en ole juuri uhrannut ajatuksia.

Syksyllä voisin vihdoin perehtyä siihen kiinan kieleen.

Jo kahdessa vuodessa ehtii kuitenkin tapahtua paljon, ja vaikka tulevaisuus vaikuttaisi epävarmalta, ei se muuta miksikään sitä, että sitten kun lopulta (neljän, viiden, seitsemän vuoden päästä) valmistuu, niin sitten valmistuu. Kädessäsi on filosofian maisterin paperit ja olet oman alasi asiantuntija.

Myöskään se, että heti valmistumisensa jälkeen (tai kesken opintojen) päättääkin lähteä vaikka suoraan sähköalan oppiin ammattikorkeaan, ei tarkoita, että yliopistossa vietetyt vuodet olisivat hukkaan heitetyt. Itsensä sivistäminen, kuten lukeminen, kannattaa aina.

Jos kaikesta huolimatta sun valtaa hämmennys ja kauhu, eipä hätää, sillä Kanta ei unohda omiaan. Ei edes fukseja. Siksipä se järjestää 1.10. työelämäseminaarin, jonne kutsutaan puhumaan suomen kielen maistereita, jotka ovat saaneet oman alansa töitä. Konkreettinen todiste valmistumisen jälkeisestä elämästä! Tarkoitus on tarjota ideoita ja näkymiä tulevaisuuteen, jottei opiskelu tuntuisi päämäärättömältä.

Tule siis paikalle!

Leo Valjanen