Me Kielekkeen toimittajat päätimme, että haluamme tässä numerossa tuoda esiin oman äänemme lisäksi myös mahdollisimman paljon muiden opiskelijoiden ääntä. Haluamme auttaa erityisesti queer-henkisten ajatuksia ja kokemuksia nousemaan keskusteluun ja sitä kautta edistää kaikille turvallisen yliopistoympäristön luomista.

Olen haastatellut muutamaa Turun yliopiston opiskelijaa queer-aiheesta. Haastateltavat edustavat useaa eri ainejärjestöä, ja heidät on numeroitu yksinkertaisesti vastausajankohdan perusteella eikä järjestyksellä ole muuta tarkoitusta. Haastateltavien vapaaehtoisesti kertomansa taustatiedot itsestään löytyvät sivun alaosasta viimeisen kuvan jäljestä.

1. Koetko voivasi olla oma itsesi yliopistomaailmassa? Mikä tähän vaikuttaa?

Haastateltava 1: ”Koen voivani olla oma itseni yliopistomaailmassa enemmän kuin missään muualla. Ainakin humanistipiireissä ollaan nähdäkseni hyvin suvaitsevaisia. Tähän tuudittautuu välillä niin hyvin, että kun suvaitsevainen humanistikupla toisinaan puhkeaa (yliopiston ulkopuolella), saatan hämmentyä hetkeksi. Kokemukseni voisi olla erilainen, jos en olisi kotoisin pikkupaikkakunnalta, jossa vähemmistöihin suhtauduttiin lähinnä hyssytellen – yliopistopiirien suvaitsevaisuus on jotain sellaista, mitä en ole aiemmin kokenut.”

Haastateltava 2: ”Koen lähtökohtaisesti voivani olla oma itseni yliopistomaailmassa. Toki uusia ihmisiä kohdatessani olen aina hieman varuillani, sillä en lähtökohtaisesti tiedä, onko kaikkien seurassa turvallista olla täysin oma itseni ja kertoa esimerkiksi vaimostani ja elämästämme. Pyrin kuitenkin murtamaan oletuksia ja tabuja avoimuudella ja asioiden arkipäiväisyydellä. Lesbouteni on minulle jokapäiväistä ja ihanan arkista, aivan kuten heteroseksuaalisuus on monille muille. Olisi kuitenkin toivottavaa, että tällaisia asioita ei tarvitsisi ajatella ollenkaan, mutta ikävä kyllä emme elä sellaisessa yhteiskunnassa.”

Haastateltava 3: ”Koen pääsääntöisesti voivani olla oma itseni yliopistomaailmassa. Uskon, että tähän vaikuttaa se, että opiskelen humanistisessa tiedekunnassa, jossa moninaisuus tuntuu tavallisemmalta asialta kuin ehkä joissain toisissa tiedekunnissa. Toisaalta samalla koen, että heteroparisuhteelta näyttävän parisuhteeni takia tulen nähdyksi heterona, mutta tämä ei liity niinkään yliopistomaailmaan vaan ihan joka paikkaan.”

Haastateltava 4: ”Kokemus siitä, saako olla oma itsensä yliopistolla, vaihtelee paljon. Opiskelijatapahtumissa ja -piireissä on välillä tullut vastaan tilanteita, joissa on heitetty avoimen transvihamielistä ”vitsiä”, kyselty todella henkilökohtaisia kysymyksiä tai verhottu queerfobiaa siihen, että jokaisella on oikeus mielipiteeseen. Lisäksi  etenkin ensimmäisinä opiskeluvuosina queer-ihmisiin kohdistuvan häirinnän käsittely oli monelta osin puutteellista, ja tuntui, ettei esimerkiksi häirintäyhdyshenkilöillä ollut keinoja puuttua tällaiseen hyvin spesifiin syrjintään. 

Toisaalta olen itse tullut kaapista esimerkiksi kandi- ja graduohjaajilleni, ja he ovat ottaneet tiedon hyvin vastaan. Tämä liittyy osin kysymykseen 2 – koska yliopiston henkilötiedoissa näkyi aloittaessani syntymässä määrätty sukupuoli, tahdoin korjata asian lähimmille opettajille.”

2. Oletko kohdannut yliopistossa heteronormatiivisia asioita? Mitä? Miltä se sinusta tuntuu?

Haastateltava 1: ”Yliopistossa minulle ei ole tullut vastaan mitään niin räikeän heteronormatiivisia asenteita tai tilanteita, että ne olisivat jääneet erityisemmin mieleen.”

Haastateltava 2: ”Heteronormatiivisuus ilmenee yliopistossa varkain. Perhesuhteista puhuttaessa saatetaan automaattisesti puhua esimerkiksi äidistä ja isästä sen sijaan, että puhuttaisiin vain vanhemmista. Olen myös joskus joutunut korjaamaan keskustelukumppania, kun puolisoni on oletettu olevan mies. Heteronormatiivisuus on juurtunut vahvasti ihmisiin kasvatuksen ja meitä ympäröivän median kautta, ja näistä käsityksistä ei ole helppoa tai yksinkertaista oppia pois. On kuitenkin uuvuttavaa joutua kohtaamaan tilanteita, jotka muistuttavat siitä, että itse kuuluu vähemmistöön. Lisäksi usein vastuu toisen korjaamisesta tai kouluttamisesta on vähemmistöön kuuluvalla henkilöllä itsellään.”

Haastateltava 3: ”Meidän tiedekunnassamme en erityisemmin ole heteronormatiivisuuteen törmännyt, mutta esimerkiksi kieliopintojen keskuksen valinnaisilla kielikursseilla tällaista on tullut vastaan. Esimerkkilauseissa kaikki ovat heteroita ja sukupuolineutraaleista pronomineista ei edes mainita. Lähinnä se kyllästyttää. Heteronormatiivisuutta isompi ongelma mielestäni onkin cis-normatiivisuus, joka näkyy ihan joka puolella. Esimerkiksi sukupuolineutraalit vessat merkitään usein silti binäärisesti mieheksi ja naiseksi koodatuilla hahmoilla, joista toisella on housut ja toisella hame. Toisenlaisiakin symboleja varmasti löytyisi, jos asiaa mietittäisiin suunnitteluvaiheessa vähän enemmän.”

Haastateltava 4: ”Esimerkiksi yliopiston WC-tiloja on luvattu muuttaa sukupuolineutraaleiksi jo vuosia sitten, mutta yliopisto on ollut haluton toteuttamaan muutosta. Vuosien varrella on vedottu aikaan, rahaan ja mielipahan välttämiseen, ja vaikka tämä on sovittu muutos, mitään ei tapahdu. Tuntuu oudolta, että meitä, joita asia oikeasti koskettaa, ei kuunnella – ja kenen mielipahaa yliopisto haluaa välttää? Lisäksi transihminen ei voi muuttaa kutsumanimeä järjestelmään, jos se ei ole virallinen nimi. Eli nimen täytyy olla väestörekisterin mukainen, eikä kutsumanimeä voi valita yliopiston sivuille muulla tavoin. Plussaa annan siitä, että henkilötietojen sukupuolimerkinnän ei pitäisi enää näkyä HOPS-ohjaajalle. Nämä pieniltä tuntuvat asiat kumuloituvat, ja ovatkin lopulta aika raskas kokonaisuus kantaa.”

3. Oletko kohdannut yliopistossa syrjintää, pilkkaa tai muuta epäsuotavaa käytöstä sukupuolestasi tai seksuaalisesta suuntautumisestasi johtuen? Jos olet, miten olet toiminut asian kanssa? Millaista tukea tai muutosta tarvitset tällaista kohdatessasi?

Haastateltava 1: ”Muistaakseni en ole. Tosin tällaisia tilanteita voisi olla enemmän, jos toisin suuntautumistani aktiivisesti ilmi muiden seurassa – vaikka en salaile suuntautumistani, se ei ole asia, joka tulisi ensimmäisenä puolituttujen kanssa puheeksi.”

Haastateltava 2: ”En ole kohdannut syrjintää, pilkkaa tai muuta epäasiallista käytöstä liittyen seksuaaliseen suuntautumiseeni.”

Haastateltava 3: ”Enpä oikeastaan ole. Naisena humanistisessa tiedekunnassa on suhteellisen helppoa, koska tiedekunta on niin naisvaltainen. Seksuaaliselta suuntautumiseltani vaikutan ulkopuolisten silmiin heterolta, joka on ehkä välillä vähän kurjaa, sillä olen ehdottomasti bi.”

Haastateltava 4: ”Olen. Olen kertonut käytöksestä muutamassa eri tilanteessa. Joissain tilanteissa on ehdotettu, että ymmärsin väärin tai toinen ihminen vitsaili, enkä ymmärtänyt sitä. Nykyisin tuntuu, että monet tahot ovat paljon sensitiivisempiä ja tunnistavat sateenkaari-ihmisiin kohdistuvaa vihaa sen eri muodoissa, joten olen kokenut myös tulleeni kuulluksi ja kohdatuksi hyvin. Ehkä pahin asia mitä voi tehdä, on ehdottaa keskustelua syrjityn ja syrjintää harjoittavan välillä. Mikään ei ole pahempaa kuin se, että joutuu puolustamaan haavoittuvuuttaan pahan olon aiheuttajalle. Paras tapa tukea on todeta, että huono käytös ei ole ok, ja että vihapuheen käyttäjän pitää kohdata seuraukset; ei niin, että uhri väistyy satuttajan tieltä.”

4. Koetko yliopiston olevan tasa-arvoinen ja yhdenvertainen yhteisö? Onko jotain, mitä yliopistomaailmassa tulisi huomioida tai tehdä paremmin?

Haastateltava 1: ”Koen yliopistomaailman olevan suhteellisen hyvällä tolalla tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden suhteen. Yksi yhdenvertaisuuteen liittyvä asia tulee nyt kuitenkin mieleen: yliopistolla ei ole (tietääkseni) vieläkään sukupuolineutraaleja vessoja.”

Haastateltava 2: ”Yliopistomaailma on lähtökohtaisesti tasa-arvoinen ja yhdenvertainen, mutta käytännön tasolla yliopisto ei kuitenkaan sitä ole. Kampusten tilat eivät ole sukupuolivähemmistöille turvallisia, sillä vessat ovat yleensä sukupuolitettuja. Sukupuolten moninaisuuteen ja sukupuolivähemmistöihin liittyvät tarpeet tulisi huomioida paremmin.”

Haastateltava 3: ”Näin perustutkinto-opiskelijana yliopisto vaikuttaa varsin tasa-arvoiselta. Välillä mietin mahdollisia jatko-opiskeluja ja sitä, että vaikeutuuko eteneminen jossain vaiheessa sukupuoleni takia. Ehkä sukupuolen moninaisuutta ja vaikkapa neuroepätyypillisyyttä voisi ottaa huomioon vieläkin paremmin. Kursseilla voisi antaa erilaisia tapoja suorittaa kurssi, jos sellainen vain mitenkään on järjestettävissä. (Aika usein olisi, jos vain halua tähän löytyisi: esimerkiksi eräällä sivuaineen kurssilla tentin pystyi oppimispäiväkirjan lisäksi korvaamaan opettajan kanssa kurssin aiheista keskustelemalla.)”

Haastateltava 4: ”Kyllä ja en. Esimerkiksi ainejärjestöjen toiminnassa on varmasti eroja siinä, miten queer-ihmisten turvallisuus sisällytetään toimintaan, ja valvotaanko esimerkiksi turvallisen tilan periaatteiden toteutumista. On tietenkin hienoa, että esimerkiksi turvallista tilaa pidetään yllä yliopiston eri tahoilla, mutta pelkkä sanahelinä ei riitä oikeasti luomaan tällaista tilaa.

Monet eri alat voisivat myös mielestäni hyötyä koulutuksista näihin aiheisiin liittyen. Juuri kieliaineet ovat tästä hyvä esimerkki. Esimerkiksi etenkin kieliin, joissa käytetään sukuja ja sukupuoli on pakko määrittää sekä puhujalle että esineille/asioille, on luotu neopronomineja. Neopronominit tukevat ei-binääristen ihmisten identiteettejä, vaikka ne eivät olisi vielä vakiintuneet kieleen. 

Myös pienten huomioiden lisääminen luennoille (esim. ”Nämä luontonimet mielletään kielessä feminiinisiksi, _mutta_ ne ovat myös sukupuolettomia”) on todella tärkeää. Ei-binäärisestä ihmisestä tuntuu hirveältä, jos vaikkapa pitkään harkittu sukupuolineutraali nimi todetaankin luennolla yksiselitteisesti miehen tai naisen nimeksi. Nämä eivät tunnu isoilta asioilta, mutta sitä ne meille ovat.”

5. Koetko olosi turvalliseksi omana itsenäsi? Minkä asioiden koet lisäävän turvallisuuden tunnettasi yliopistoympäristössä? Onko jotain asioita, joiden koet heikentävän turvallisuuden tunnettasi?

Haastateltava 1: ”Koen oloni yliopistossa turvalliseksi eikä oman suuntautumisen ilmi tuominen herätä minussa epäröintiä, jos se tulee vaikkapa jossain keskustelussa luontevasti ilmi. Turvallisuuden tunnetta lisää se, että suvaitsemattomuus ja syrjintä tuomitaan ainakin opiskelijapiireissä yleisesti, eivätkä puheet suvaitsevaisuudesta ole yleensä pelkkää sanahelinää. Kyse on myös omien ihmisten löytämisestä; oma kaveripiirini on niin sateenkaarevaa, että huomaan pitäväni välillä itsestäänselvyytenä sitä, että voimme olla turvallisesti mitä olemme.”

Haastateltava 2: ”Turvallisuuden tunne on häilyväinen asia, sillä esimerkiksi heteronormatiiviset oletukset horjuttavat turvallisuutta. Kohtaamiset, joissa ilmi tullessaan seksuaaliseen suuntautumiseeni suhtaudutaan neutraalisti, ovat kaikista turvallisimpia. Tällöin koen tulleeni nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenäni.”

Haastateltava 3: ”Ajattelen, että naisena ei koskaan ole täysin turvassa, mutta en myöskään useimmiten joudu aktiivisesti pelkäämään esimerkiksi yliopistolla opiskellessani. Enemmän pelkään isojen opiskelijatapahtumien aikaan, enkä niissä oikeastaan käykään. Oman ainejärjestön ja tiedekunnan tapahtumissa minulla on pääsääntöisesti turvallinen olo, koska asioihin puututaan, jos jotain tapahtuu. Parannettavaakin silti varmasti olisi: esimerkiksi sitsilaulujen (lisäsäkeistöjen) naisvihamielisiin sanoituksiin voisi puuttua vieläkin tiukemmin. Ne eivät nyt suoraan vähennä turvallisuuden tunnetta radikaalisti, mutta niiden salliminen luo sellaista ilmapiiriä, että huonosta käytöksestä ei ehkä uskalla raportoida, jos sellaista kohtaa.”

Haastateltava 4: ”Kuten kohtaan neljä, vastaan tähänkin kyllä ja en. Riippuu täysin seurasta, sanonko esimerkiksi järjestyksessä ensimmäisen, feminiiniseksi luokiteltavan nimeni, vai toisen, maskuliiniseksi nimeksi luokiteltavan nimen. Huomaan ajattelevani toisinaan, että minun on suojeltava itseäni ja varauduttava ennakkoluuloihin tai vihamielisyyteen. Onneksi en koe näin usein. 

Turvallisuuden tunnettani lisäävät TYYn kannanotot ja näkyvyys yhdenvertaisuuden puolesta sekä tieto siitä, että yliopistolla on niin opiskelijoita kuin henkilökuntaa, jotka haluavat auttaa jos joudun vihan kohteeksi.

Turvallisuuden tunnetta toisaalta heikentää se, että keskustelu etenkin anonyymeillä some-sivuistoilla luisuu nopeasti vihapuheeksi, ja moni näistä keskustelijoista saattaa olla opiskelijoita. Tässä ajassa transihmiset ovat keskusteluissa yleinen pilkan ja vihan kohde, ja jokaisen anonyymin kirjoittajan takana on kuitenkin aito ihminen. Pelkään välillä maalitetuksi tulemista.”

6. Vapaa sana.

Haastateltava 2: ”Haluan sanoa kaikille yliopiston queereille, että olette arvokkaita ja upeita juuri sellaisina kuin olette! Homorummutetaan aina vaan!”

Haastateltava 3: ”Olen tosi onnellinen siitä, että opiskelen humanistisessa tiedekunnassa ja vieläpä suomen kieltä! Meillä on asiat oikeasti tosi hyvin, vaikkakin parempaan voi aina pyrkiä.”

Haastateltava 4: ”Vaikka muutokset tapahtuvat hitaasti, uskon että ne silti tapahtuvat! Toivon, että jokainen meidän ihmisarvoamme tukeva ihminen puuttuu syrjintätilanteisiin ja on rohkea – etenkin siksi, ettei meidän itse aina tarvitsisi.”

Haastateltavien taustatiedot

Haastateltava 1: ”Identifioidun lesboksi ja opiskelen viidettä vuotta yliopistossa.”

Haastateltava 2: ”Olen 32-vuotias cis-nainen ja lesbo. Opiskelen Turun yliopistossa viidettä vuotta.”

Haastateltava 3: ”Identifioidun sukupuoleltani cis-naiseksi ja seksuaaliselta suuntautumiseltani biseksuaaliksi. Opiskelen yliopistossa neljättä vuotta.”

Haastateltava 4: ”Sukupuoleltani olen muunsukupuolinen maskuliini, yleisimmin sanon vain olevani trans. Seksuaalisuudeltani identifioidun queeriksi. Olen vähän vaille 25-vuotias ja opiskelen kuudennetta vuotta.”

Haastattelija ja jutun kirjoittaja on neljännen vuoden suomen kielen opiskelija Mariette.