Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Verkko-Kieleke
8. LUUKKU

VALON POLKU

Kävin katsastamassa Turun kaupungin järjestämän valotaidetapahtuman, joka järjestettiin 3.–6.12. Kierrokseen kuului 14 erilaista teosta, jotka olivat esillä Ydinkeskustan ja Vanhankaupungin alueilla. Osa teoksista jää kuitenkin paikoilleen vielä pidemmäksi aikaa, muun muassa Teatterisillan Smaug-lohikäärme.

Menneisyyden haamuja Puolalanpuistossa.

Menneisyyden haamuja Puolalanpuistossa.

Puolalanpuistossa kävi kuhina, kun ihmiset olivat tulleet katsomaan sinne levittäytyneitä menneisyyden haamuja. Teoksessa ”They were here” oli rakennettu eri aikakausien ihmisiä ja eläimiä rautalangasta ja hohtavasta maalista. Paikoilleen jähmettyneet hahmot olivat aavemaisia mutta jokseenkin sympaattisia, varsinkin leikkivät lapset ja hiiriä jahtaava kissa.

Monet teoksista loivat valoaan aivan joen tuntumassa. Tuomiokirkkosillan ja Tuomaansillan välissä olevalle jokirannan kävelypolulle oli luotu taideteos ”Magical Garden”, äänistä ja värikkäästä valaistuksesta muodostuva ihmemaa. Paljaiden puiden rungot hohtivat sinisinä, punaisina ja keltaisina. Lähellä Aurajoen pintaa leijaili kimmeltäviä lasista tehtyjä perhosia, ihan kuin veden yllä olisi leijunut pieni tähtitaivas. Teoksen ”Blue Atmosphere” sininen valohehku, joka oli heijastettu taivaalle kauppatorin yläpuolelle, näkyi koko keskustaan ja sitä kauemmaksikin.

Tulitaiteilija työssään.

Tulitaiteilija työssään.

Kaikkia teoksia ja tapahtumia en ehtinyt yhden hyytävän illan aikana käymään läpi, mutta yksi suosikeistani oli ”Kajastuksia”-tulitaide-esitys, jossa kolme sirkustaiteilijaa pyöritteli ja heitteli erilaisia palavia esineitä. Yksi heistä jopa hyppi tulisella köynnöksellä hyppynarua intensiivisen haitarimusiikin soidessa taustalla. Hyvä ettei koko Tuomiokirkkotorin kuusi syttynyt palamaan, kun meno oli niin hurjaa.

Hilda Hietanen
Kirjoittaja on kolmannen vuoden suomen kielen opiskelija ja yksi Kielekkeen päätoimittajista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

  • Päätoimittajat:
  • Elina Peltonen | elainp@utu.fi
  • Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
  • Toimittajat:
    Joanna Penttala | joanna.j.penttala@utu.fi
    Vilma Ranta | verant@utu.fi
    Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
  • Mea Lampinen | mea.s.lampinen@utu.fi
Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8