Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Verkko-Kieleke
3. LUUKKU
Kantalaiset nauttivat rastikierroksesta.

Kantalaiset nauttivat rastikierroksesta.

Osma Joensuussa oli kaikin puolin mahtava tapahtuma. Koska lähi-Osmaa ei ole voitu järjestää kahteen vuoteen, olivat myös odotukset korkealla. Joensuun Osma lunasti kaikki odotukseni ja vielä enemmän.

Sattumalta toimistonaapurimme Kritiikki oli myös käymässä Joensuun siperiasimulaattorissa. Perjantain illanvietossa suuri ilo kantalaisille koituikin siitä, että fennisteille oli varattu koko Play-baarin yläkerta omine baaritiskeineen, mutta historikot joutuivat tyytyä vain muutamaan pöytään alakerrassa. Myönnettäkööt kuitenkin, että tuttujen viittojen näkeminen kylmässä Joensuussa lämmitti kantalaisten sydämiä.

Rastikierroksella kantalaisten keppihevoskaruselli laukkasi kolmannelle sijalle. Kierroksen voiton vei ansaitusti Kopula. Tehtävät olivat monipuolisia ja hauskoja. Allekirjoittanut nautti eniten paniikkirastista, jossa yritettiin tehdä mahdollisimman monta tehtävää 15 minuutissa.

Sitsit oli huikeat! Täkyläiset olivat selvästi nähneet vaivaa järjestelyissä. Pöydät oli katettu söötisti, ruuat olivat maukkaita, ja järjestys säilyi sitsisalissa. Kosteahkot jatkot järjestettiin vanhassa huvilassa.

Vaikka matkat olivat pitkät ja erittäin raskaat ja perinteinen Osma-flunssa on vaivannut koko viikon, oli Joensuun Osma unohtumaton. Kiitos, Täky!

Sara Ijäs
Kirjoittaja on kolmannen vuoden suomen kielen opiskelija ja yksi Kielekkeen päätoimittajista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

 

Päätoimittajat:
Hilda Hietanen | hilda.h.hietanen@utu.fi
Henrik Uhinki | hjuhin@utu.fi

Toimittajat:
Erika Löytynoja | erika.i.loytynoja@utu.fi
Vilma Ranta | verant@utu.fi
Elina Peltonen | elainp@utu.fi
Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
Kristina Tuomi | paltuo@utu.fi
Veera Hotanen | vshota@utu.fi
Miska Törmänen | mktorm@utu.fi

Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8