Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Kohti normaalimpia aikoja, armollisuutta unohtamatta

Vappu eli kevään merkittävin opiskelijatapahtuma on takana päin. Huh! Kanta järjesti jälleen rutkasti etätapahtumia, jotta opiskelijat saisivat nauttia myös poikkeusvapusta. Kantalaiset osallistuivat aktiivisesti tapahtumiin ja saimme kaikesta huolimatta kokea vapun tärkeimpine perinteineen. Nyt onkin aika suunnata katseet kohti kesää ja tulevaa syksyä. Kannan hallitus puurtaa vielä viimeisten kokousten ja hallitustehtävien parissa, mutta sitten on hallituksenkin aika suunnata kesälaitumille ja suunnata samalla katseet jo kohti syksyä.

Olisiko syksyllä kenties jo mahdollista palata kohti jonkinlaista normaalia ja vapaampaa arkea? Toivon niin ja niin toivoo moni muukin. Samalla huomaan kasaavani yhä suurempia odotuksia kesälle ja etenkin seuraavalle opiskelijasyksylle. On keikkalippuja, tapahtumaideoita, mökkireissua, töitä, sitsejä, vujut, bileitä, tupareita ja retkeilysuunnitelmia. Haluan kokea kaiken ja haluaisin, että pystyisimme ottamaan opiskelijaelämästä vihdoin kaiken irti. Samalla haluaisimme kokea myös paluun yliopistolle luennoille, tentteihin, ruokaloihin ja opintopiireihin. Tämä kaikki yhdessä on kovin paljon ja saattaa poikkeusajan jälkeen olla liikaa.

Jos jotakin korona-aika on meille opettanut, niin pysähtymistä, lepoa ja armollisuutta. Armollisuutta itseä ja muita kohtaan. Sen soisi myös jatkuvan palatessamme vähitellen normaaliin. Kun syksy koittaa, houkutus toteuttaa kaikki toteuttamatta jääneet suunnitelmat voi olla suuri. Ainejärjestönä tekisi mieli järjestää kaikki mahdolliset sitsit, bileet, myyjäiset, peli-illat jne. Opiskelijana tekisi mieli osallistua kaikkeen mahdolliseen. Lisäksi haluaisi ottaa lähiopetuksesta kaiken irti ja hengailla iltamyöhään asti kirjastolla. Sen jälkeen voisi vielä nähdä kavereita ja täyttää viikonloput illanvietoilla ja keikoilla.

Muistetaanhan silti kaiken innon keskellä olla armollisia. Tuskin haluamme uupua heti ja jatkaa siinä samassa oravanpyörässä, jossa ainakin itse olen huomaamattani ollut. Muistetaan se, että aluksi yhtäkkinen sosiaalisuus voi ja saa tuntua väsyttävältä ja silloin saa antaa itsensä levätä. Kaikkeen ei tarvitse osallistua ja kaikkia suunnitelmia ei tarvitse toteuttaa heti, vaikka se ajatuksena tuntuisikin ihanalta. Otetaan mukaamme se armollisuus, jota korona on meille opettanut ja tehdään asioita omassa tahdissa itseämme kuunnellen.

Toivon, että te nautitte kesästä ja teette asioita, joista tulee hyvä olo. Kun hieman normaalimpi syksy toivon mukaan koittaa, kohdataan se ilolla ja innolla ja nautitaan, mutta muistetaan myös kuunnella itseämme ja kohdata muut sekä itsemme lempeydellä. Sitä on armollisuus ja sitä me tarvitsemme aina, emme vain kriisin keskellä.

Hyvää kesää! Nauttikaa ja ottakaa rennosti!

Anna Hollo
Kirjoittaja on Kannan hallituksen varapuheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

  • Päätoimittajat:
  • Elina Peltonen | elainp@utu.fi
  • Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
  • Toimittajat:
    Joanna Penttala | joanna.j.penttala@utu.fi
    Vilma Ranta | verant@utu.fi
    Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
  • Mea Lampinen | mea.s.lampinen@utu.fi
Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8