Eri ihmiset kiinnittävät eri tavalla huomiota omaan ja toisten kielenkäyttöön ja näiden välisiin eroihin. Yksilöllisiä eroja on myös siinä, missä määrin ja kuinka tietoisesti he muuttavat kielenkäyttöään eri elämänvaiheissa ja eri tilanteissa. Monet sellaisetkin ihmiset, jotka eivät omien sanojensa mukaan ole miettineet omaa tai muiden puhetapaa, myöntävät, että kieli, murre tai puhekieli on tullut puheeksi sellaisissa yhteyksissä, joissa keskustelukumppani tai kommentoija on taustaltaan erilainen, tyypillisesti eri puolilta maata. ”Et taija ollap paikkuntalaisia?”. Tavatonta ei ole sekään, että kaukana omalta kotipaikkakunnaltaan tulee kohdanneeksi jonkun itselleen täysin entuudestaan vieraan ihmisen, joka on kuitenkin samalta seudulta ja kuulee tai on ainakin kuulevinaan jotakin tuttua toisen puheessa: ”Ai sääki olet Porist!”.

Monelle opiskelemaan lähtö ja muuttaminen uuteen kaupunkiin johtavat edellä kuvatun kaltaisiin kohtaamisiin. Esimerkiksi yliopistokaupunkeihin opiskelijoita tulee tyypillisesti eri paikkakunnilta ja maakunnista, ja isoimpiin yliopistoihin ja varsinkin niiden suurimpiin hakukohteisiin eri puolilta Suomea. Turun seutua kauempaa Turkuun muuttaville korviin voi tarttua paikallisten murre, mutta huomio voi aivan uudella kiinnittyä myös muiden muualta muuttaneiden puheeseen.

Tyypillisesti herkemmin oma korva tarttuu toisten puheen ominaispiirteisiin, nimenomaan sellaisiin, jotka poikkeavat omasta puheesta ja yleiskielestä. Osa huomaa tällaisissa tilanteissa tai elämänvaiheessa myös omasta puhetavastaan jotakin. Muun muassa oma alueellinen tausta ja ennen muuta yksilölliset erot vaikuttavat siihen, kuinka puhuja alkaa mukauttaa omaa kielenkäyttöään ja kuinka tietoisen tarpeellisena hän mukauttamista pitää.

Tutkimuksen näkökulmasta kaupunkeja on pidetty tieteellisen kielitieteen syntyajoista lähtien erilaisten ihmisten ja siten erilaisten kielellisten vaikutteiden kohtauspaikkana. Alkuaikojen murteentutkimus keskittyi kuitenkin maaseudun murteisiin, koska tavoitteena oli dokumentoida murteet perinteisimmillään. Kaupunkikieliä pidettiin kansainvälisessäkin tutkimuksessa vielä 1950-luvulla sekakoosteisina kielimuotoina, jossa vallitsi selittämätön tai systeemitön vapaa vaihtelu.

Toisaalta jo vuosikymmenten ajan kaupungeissa käytettävää kieltä on pidetty samasta edellä mainitusta syystä kiinnostavana ja tärkeänä tutkimuskohteena. Mitkä kielensisäiset, kielenulkoiset ja kontekstuaaliset seikat vaikuttavat kaupunkilaisten kieleen, ja miten se muuttuu? Millaista on esimerkiksi 2020-luvun Turun murre tai puhekieli? Millaisia kielenkäyttöä koskevia paineita ja odotuksia muuttajilla ja paikkakuntalaisilla on, ja millainen on muuttajien kielellinen identiteetti? Miten esimerkiksi Keski-Suomesta ja pääkaupunkiseudulta Turkuun muuttaneiden opiskelijoiden omakuva itsestään ja heidän varsinainen kielenkäyttönsä elävät ja muuttuvat opiskeluvuosien aikana? Millaiseksi kotipaikkakunnan ja uuden asuinpaikkakunnan kielimuoto – vaikkapa Turun murre, puhekieli tai slangi – mielletään ensimmäisenä opiskeluvuonna ja esimerkiksi viidentenä opiskeluvuotena? Miten opiskelijoiden kielenkäyttö vaihtelee tilanteittain, miten tämä vaihtelu mahdollisesti muuttuu opiskelun aikana?

Kaupunki, jota tarkastelee opiskelijan silmin asuin- ja opiskelupaikkakuntana, voikin osoittautua tarkoin korvin kuunneltuna tutkimusympäristöksi, joka tarjoaa lukemattomia tutkimusaiheita.

Tommi Kurki