Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Verkko-Kieleke
Jos metsään haluat mennä nyt

Korona ja tapahtumien peruuntuminen saivat ihmiset lähtemään ulos ja luontoon. Itselleni kävi aivan samalla tavalla. En ole pitänyt itseäni juurikaan ulkoiluihmisenä, mutta tänä vuonna olen käynyt kävelemässä erilaisia luontopolkuja varmaan enemmän kuin koko elinikäni aikana. Ja silti liian vähän.

Turusta löytyy esimerkiksi Ruissalon kansanpuisto, Katariinanlaakson luontopolku sekä Pomponrahka. Varsinais-Suomesta löytyy kuitenkin myös muita potentiaalisia ulkoilupaikkoja, jos haluaa laajentaa reviiriään Turun ulkopuolelle.

Olen kerännyt tähän Kielekkeen luonnosta kertovaan numeroon sellaisia kohteita, joista olen itse nauttinut tällaisena ei-eränkävijänä.

Kurjenrahka

Turusta lähinnä oleva kansallispuisto Kurjenrahka on hyvä kohde varsinkin opiskelijalle, koska se sijaitsee bussiyhteyksien päässä Turusta. Kurjenrahkassa on reittejä 2 kilometristä 150 kilometriin, eli jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Järjestipä Kantakin viime vuonna luontoretken Kurjenrahkaan.

Kurjenrahka

Kurjenrahka

Kultarannan Kuru

Naantalin Kultarannassa sijaitseva luontopolku on hieman vaikeasti löydettävissä, mutta sen erikorkuinen maasto on pienen pyöriskelyn arvoista. Saaristoluonto pääsee oikeuksiinsa tällä alueella. Reitit ovat 1–2 kilometrin pituisia, mutta niitä voi yhdistellä keskenään sujuvasti. Pientä miinusta polku saa siitä, ettei siellä ole yleisölle avointa vessaa.

Kurun polveilevaa maastoa

Kurun polveilevaa maastoa

Kustavin kulttuuri- ja luontopolku

Turun saaristo on mielettömän kaunis. Siihen tutustumisen voi aloittaa matalalla kynnyksellä Kustavissa. Kustavin kulttuuri- ja luontopolku kiertää ympäri Kustavia esitellen saaren historiaa, kulttuuria ja luontokohteita. Reitti on noin 4 kilometrin pituinen, ja sen voi kiertää kumpaan suuntaan vain. Suurimman vaikutuksen reitillä teki itselleni ehdottomasti Jeremiaan kallioluolat. Välillä reittiä merkkaavia puukapuloita on vaikea nähdä, joten reitillä kannattaa olla tarkkana.

Jeremiaan luolat

Jeremiaan luolat

Teijon kansallispuisto

Noin tunnin päässä Turusta on Varsinais-Suomen toinen kansallispuisto. Salon alueella sijaitsevan Mathildedalin ruukkikylän vieressä sijaitseva kansallispuisto on täynnä erilaisia reittejä noin 50 kilometrin edestä. Omasta mielestäni kaunis Matildajärven kierros on ehdottomasti se, mistä kannattaa aloittaa reittien läpikäyminen.

Näkymä Matildanjärvelle

Näkymä Matildanjärvelle

Minnamari Räsänen
Kirjoittaja on kuudennen vuoden suomen kielen opiskelija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

  • Päätoimittajat:
  • Elina Peltonen | elainp@utu.fi
  • Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
  • Toimittajat:
    Joanna Penttala | joanna.j.penttala@utu.fi
    Vilma Ranta | verant@utu.fi
    Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
  • Mea Lampinen | mea.s.lampinen@utu.fi
Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8