Huijarisyndrooma-termillä kuvataan sitä tunnetta, kun kokija ajattelee päätyneensä tiettyyn asemaan vahingossa, erehdyksestä tai huijaamalla. Termi nousee esiin usein yliopistomaailmassa, joka on maailma täynnä ensimmäisiä kertoja: ensimmäinen tentti, ensimmäinen esitelmä, ensimmäinen essee, ensimmäinen opponointi, ensimmäinen tutkielman palautus. Listaa voisi helposti jatkaa loputtomiin, mutta kaikkia yhdistää usein sama uutuuden tuoma epävarmuuden tunne: ”Koskakohan noi tajuaa, että mä en tiedä juuri mitään tästä?”

Ensin huonot uutiset: tunne ei välttämättä lopu ikinä. Kun opinnot etenevät, uutuudet muuttuvat – ja opintojen valmistuminen se vasta uutta tuokin eteen. Kannan tuutorit ovat uusien opiskelijoiden silmissä asiantuntijoita, gradujaan työstävistä fennisteistä puhumattakaan. Tutkijan uralla uutuus ja epävarmuus ovat niin ikään jatkuvia seuralaisia. Konferenssiesitelmää pitäessään sitä miettii, milloin joku kysymyksellään tai kommentillaan sivaltaa maanrakoon. Ja miten voisi olla edes teoreettisesti mahdollista, että artikkelin vertaisarvioijat eivät huomaa kaikkia tutkimuksen ongelmia ja puutteita? Huijarisyndrooman henget saavat ajattelemaan: ”Koskakohan noi tajuaa, että mä en tiedä juuri mitään tästä?”

Mutta toisaalta: juuri tämä jatkuvasti kasvava sietokyky kohdata uutta valmentaa uusiin haasteisiin. Jokainen kirjoitettu kurssityö helpottaa seuraavan laatimista, jokainen pidetty esitelmä antaa eväitä seuraavaan – ja yhtä lailla jokainen pidetty luento tarjoaa oppia seuraavan pitämiseen, aivan kuten jokainen suunniteltu tutkimusasetelma edistää sitä seuraavaa. Analogia eli funktionaalis-rakenteellinen samankaltaisuus siis kuvaa kielen ohella myös oppimista ja ajatteluamme ylipäätäänkin. Itse en ainakaan toistaiseksi ole päässyt – tai nyttemmin edes yrittänyt päästä – eroon huijarisyndroomasta. Kun syndrooma nostaa päätään uuden tehtävän tullessa vastaan, puen sille analogian valjaat ja ratsastan tuntemattomaan – olipa kyseessä sitten konferenssi, esimiestehtävä tai uuden tilastomenetelmän soveltaminen: ”Koskakohan noi tajuaa, että mä en tiedä juuri mitään tästä – ja koska mä tajuan, että ne ei tiedä yhtään enempää?”

Ilmari Ivaska