Minä nyt. Kuva: Nelli Mäkitalo

Olen lähes viiden vuoden ajan esitellyt itseni tilaisuudesta riippumatta ”Hei olen Minnamari, opiskelen suomen kieltä Turun yliopistolla”. Opiskelijuudesta on tullut niin vahva osa identiteettiäni, että minun on vaikea kuvitella esitteleväni itseni mitenkään toisin. Kun työhaastattelussa pyydetään kertomaan jotain itsestään, aloitan aina samalla virrellä. Opiskelijuus on ajanut jopa turkulaisuuden ohi omassa identiteetissäni. Tästä voin toki hyvillä mielin syyttää myös ainejärjestöämme, sillä ilman Kannan toimintaa ja siihen aktiivisesti osallistumista, olisin tuskin rakentanut itselleni näin vahvaa opiskelijaidentiteettiä.

Valmistun kuitenkin kenties jo puolen vuoden, viimeistään vuoden kuluttua. Ajatus ahdistaa hieman, sillä se tietää samalla vääjäämättä oman identiteetin muutosta. Olen niin hyvin viihtynyt opiskelijaidentiteettini kanssa, että työelämään siirtyminen ja kaikesta siitä luopuminen tuntuu vaikealta. Samalla en millään jaksaisi odottaa, että opintotuella ja harjoittelijan palkalla kituuttaminen sekä tentteihin lukeminen olisi jo ohi. Olen oudossa välitilassa, jossa toinen jalka on jo työelämän oven välissä, kun taas toinen on vielä tiukasti kiinni opiskeluiden maaperällä.

Minä vuoden päästä? Kuva: Pixabay

Onko siis oman identiteetin rakentaminen tekemisen varaan typerää? No ei kai! Opiskelu ja yliopistotoiminta on suuri osa jokapäiväistä elämääni, joten miksi se ei saisi olla myös osa identiteettiäni. Onkin välillä hyvä muistuttaa itseään, ettei identiteetti ole kuitenkaan kiveen hakattu asia, vaan se muuttuu läpi elämän. Siispä tulevaa työuraa aloittaessani löydän varmasti työstäni uusia piirteitä, jotka tulevat muokkaamaan omaa käsitystä itsestäni. Nähtäväksi jää, miten esittelen itseni jatkossa valmistuttuani.

Minnamari Räsänen