Mikä on Salolampi? 

Salolampi on Suomen kielikylä Yhdysvalloissa Minnesotassa Bemidjin kaupungin metsissä. Kuten muutkin 14 Concordia Language Villages -konsernin kielikylää, Salolampi toteuttaa ajatusta kielen oppimisesta tekemällä ja kokemalla – siis “learning by doing”. Henkilökuntaa terveydenhoitajasta kokkiin ja opettajiin sekä ohjaajiin Salolammella on noin 30. Kokonaisuutta johtaa viime kädessä dekaani Iida perheineen.

Kesä käynnistyy perheleireillä, joilla perheet isovanhempineen tulivat kokemaan viikon suomalaista Salolammen arkea. Varsinaisilla leirijaksoilla parhaimmillaan noin 70 eri-ikäistä lasta ja nuorta tulevat Salolammelle oppimaan suomea ja suomalaista kulttuuria 1-4 viikkoa kestäville leireille. Leirillä jokainen saa suomenkielisen nimen, joten nimien opettelu on onneksi helppoa! Osa leiriläisistä on ollut leireillä aiemmin, osa tulee ensimmäistä kertaa. Leiriläisten kielitaidon taso vaihtelee myös huimasti: osa on puoliksi suomalaisia ja puhuu siis suomea lähes äidinkielisen tasolla, toiset osaavat puolestaan vain pari sanaa suomea leirille tullessaan. Keskenään hyvin erilainen joukko oppijoita asettaakin haasteita toimintaa suunnitellessa!

Tanssilavalta oli hyvä näköyhteys Salolammen päärakennukseen, Iso taloon. Kuva: Karoliina Kuusinen.

Miksi ja miten haimme Salolammelle? 

”Miksi haet Salolammelle?” oli kysymys, jonka kuulimme monesti kevään aikana ja johon jouduimme vastaamaan myös hakulomakkeessa. Yhtenä syynä oli yksinkertaisesti työkokemuksen ja opetuskokemuksen kartuttaminen. Lisäksi kiinnostus erilaisten oppimisympäristöjen näkemiseen suomalaisen koulumaailman ohella ja työskentely ulkomailla saivat meidät hakemaan Salolammelle. Pedagogisten opintojen jälkeen tuntui myös luontevalta hakea paikkaa, jossa omia kokemuksia pääsee hyödyntämään ja samalla voi oppia hurjasti lisää suomen opetuksesta vieraana kielenä.

Hakuprosessi eteni useiden eri vaiheiden kautta, joten jos aikoo hakea työpaikkaa ulkomailta, kannattaa varautua tähän. Aluksi tarvitsimme kaksi suosittelijaa, jotka olivat nähneet työskentelyämme opetustilanteissa, opinnoissa tai työelämässä. He antoivat hakuportaalin kautta kommenttinsa meistä ja työskentelystämme, minkä jälkeen pääsimme täyttämään sähköisen hakulomakkeen, johon liitimme motivaatiokirjeen ja ansioluettelon.

Hakulomakkeen täyttäminen oli oma suuritöinen prosessinsa, joten oli hyvä, että lomaketta pystyi täyttämään useassa vaiheessa. Lomakkeessa oli henkilötietojen lisäksi avoimia kysymyksiä, rastitettavia vaihtoehtoja ja turvallisuuskysymyksiä. Eniten aikaa meni avoimiin kysymyksiin, sillä ne olivat hyvin yksityiskohtaisia. Koko prosessi tehtiin englanniksi, joten kysymysten oikein ymmärtäminen oli myös varmistettava.

Tämän jälkeen oli aika odottaa ja jännittää haastattelukutsua. Kun kutsu tuli, sovimme haastattelun Skypen kautta. Skype-haastatteluiden etuna on, että voi tehdä muistiinpanoja kaikesta, mitä pitää muistaa. Meillä kaikilla olikin pöytä täynnä lappuja, joista pääsi hieman lunttaamaan, mitä sitä pitikään sanoa. Yllätykseksemme haastattelu olikin ensimmäinen kahdesta, joten sovimme vielä toisen haastattelun Salolammen dekaanin kanssa. Kun toinenkin verkkohaastattelu oli ohi, saimme jokainen kuulla, että pääsimme opettajiksi Salolammelle.

Kun paikkamme opettajina varmistuivat, prosessi ei kuitenkaan päättynyt siihen. Edessä oli vielä paikan vastaanottaminen virallisesti, kielikyläorganisaation yhteisten ennakkotehtävien tekeminen, viisumipaperien odottaminen, SEVIS-maksun maksaminen ja koko viisumiprosessi. Jos olisimme tienneet ennen haun aloittamista kuinka työläs se tulee olemaan, olisimme saattaneet luovuttaa heti alkuunsa. Näin jälkikäteen olemme kuitenkin iloisia siitä, että jaksoimme suorittaa haun loppuun, sillä jo sen aikana opimme itsestämme uutta ja pääsimme pohtimaan omaa opettajuuttamme.

Yhdysvaltojen lippuvalakin taittui suomeksi, kun siirtolaissimulaation perheet saapuivat Amerikkaan. Kuva: Karoliina Kuusinen.

Matka Yhdysvaltoihin ja viisumi

Aiemmin lähinnä Euroopassa matkustaneina Yhdysvaltojen matkustusvaatimukset tulivat meille yllätyksenä. Töihin päästäksemme meidän oli haettava J1-viisumia, joka on tarkoitettu kulttuurista vaihtoa tukevissa organisaatioissa työskenteleville, kuten leiriohjaajille ja vieraiden kielten opettajille sekä esimerkiksi au paireille ja vaihto-oppilaille. Viisumiin vaaditaan amerikkalainen ”sponsori”, meidän tapauksessamme Concordia Language Villages, joka kutsuu ulkomaalaisen luokseen Yhdysvaltoihin ja vastaa hänestä vierailun aikana.

Ennen viisumiprosessin aloittamista meidän oli odotettava Salolammelta postitettavaa paperinippua, joka sisälsi tietoa organisaatiosta, viisumiprosessista ja SEVIS-maksusta sekä viisumiprosessin vaadittavan DS-2019-lomakkeen. Prosessin aikana ja sen jälkeen maahantuloon vaadittavia lomakkeita tuli vastaan lukuisia, ja oli vaikea oppia muistamaan, mikä saaduista papereista olikaan I-9, W-4 tai DS-160. SEVIS-maksun ja viisumimaksun maksamisen, sähköisen viisumilomakkeen täytön ja viisumikuvan hankkimisen jälkeen varattiin aika viisumihaastatteluun Helsinkiin. Haastattelu tapahtui Yhdysvaltain lähetystössä, jossa vieraileminen turvatarkastuksineen ja odotusnumeroineen oli mielenkiintoinen kokemus. Itse haastattelu oli melko yksinkertainen ja rento, vaikka omien työkuvioiden selittäminen englanniksi koko odotushuoneen kuullen olikin jännittävää. Haastattelun jälkeen passi jätettiin lähetystöön, josta se saapui postissa noin viikon kuluttua sisällään hyväksytty viisumi.

Vielä muutama päivä ennen lähtöä saimme Salolammelta sähköisen tietopaketin: oli ohjekirjaa, sääntöjä ja pakkauslistaa. Lentomatka oli pitkä, yhteensä noin 9 tuntia, mutta se sujui mukavasti matkalukemisten parissa. Välilasku Islannissa oli mukava tilaisuus jaloitella ja shoppailla lentoeväitä – paitsi Saanalle, joka oli syystä tai toisesta saanut lippuunsa merkinnän potentiaalisesta turvallisuusuhasta ja vietti koko vaihtoajan ylimääräisessä turvatarkastuksessa. Koneeseen noustessa hikikarpalot nousivat jo pintaan lippuportin herjatessa ”This passenger is NOT allowed to enter!”, mutta tilanne hoitui lentoemännän avulla. Amerikan mannerta lähestyttäessä saimme ajankuluksemme tullauslaput, joita kukaan ei kuitenkaan lopulta kysynyt. Sen sijaan lentokentällä oli vastassa automaatti, joka hoiti lomakkeen täytön ja otti kuvat meistä. Lisäksi pääsimme maahantulohaastatteluun, jonka pituus vaihteli Saanan tulevaisuudensuunnitelmia ja matkalaukun pulveritilannetta kartoittaneesta kyselystä Anniinan ”Oh, you have the same plan? Ok.” -toteamukseen. Haastattelun jälkeen pääsimme vihdoin noutamaan laukkujamme onnellisina maahantuloluvasta ja uupuneina sitä edeltäneestä prosessista.

Työtehtävät ja työn luonne 

Ennakkoon tiesimme, että työnkuvaamme kuului niin opettajan kuin ohjaajankin töitä. Tarkkaa kuvausta työn sisällöstä emme saaneet, joten emme pystyneet kovinkaan paljon valmistautumaan ennakolta siihen, mitä ja miten tulimme Salolammella opettamaan. Ensimmäisen viikon aikana saimme kuitenkin perehdytystä kaikkien kielikylien yhteisellä orientaatioviikolla ja sen myötä pystyimme hieman valmistautumaan tuleviin opetusviikkoihin.

Opettajien vastuulla oli neljän viikon intensiivikurssilaisten opetus ja ohjaus. Intensiivikurssilaiset jaettiin taitotason mukaan kolmeen ryhmään, joten jokaisella meistä oli oma oppilasryhmänsä, jonka opetuksen suunnittelimme ja toteutimme. Lisäksi pääsimme tutustumaan amerikkalaiseen arviointijärjestelmään, sillä tehokurssilaisia arvioitiin läpi kurssin monella eri osa-alueella. Ihanaa oli, että pystyimme suunnittelemaan tunteja myös yhdessä, saimme toisiltamme vinkkejä ja vertaistukea ja välillä pystyimme myös pitämään yhteisiä tunteja kaikille ryhmille.

Intensiivikurssilla pääpainotus oli kielen rakenteiden, sanaston, lukemisen ja kirjoittamisen opettelussa, mutta sen lisäksi pidimme keskustelutunteja, joiden aihepiirit usein liittyivät kieleen tai kulttuuriin. Keskustelutunneilla kaikki opiskelijat olivat yhdessä, mikä asetti omat haasteensa siihen, että saimme jokaisen aktivoitua puhumaan, taitotasoeroista huolimatta.

Opetustyön lisäksi jokaisella meistä oli velvollisuuksia mökeissä ja leiriläisten vapaa-ajalla.  Osallistuimme myös ohjaajien töihin, kuten kulttuuritunteihin, kylätoimintaan ja iltaohjelmiin, jotka olivat kaikkien leiriläisten yhteistoimintaa, jolloin tutustuttiin erilaisin menetelmin suomalaiseen kulttuuriin ja opittiin myös kieltä. Lyhyet luennot, askartelut, käsityöt, pelit ja leikit liittyivät kaikkiin näihin hyvin vahvasti. Iltaohjelmien erikoisuutena oli se, että joinain päivinä suoritimme simulaatioita, joiden avulla leiriläiset pääsivät kokemaan käytännössä esimerkiksi nykypäivän Suomen yhteiskunnan tai suomalaisten maahanmuuton Yhdysvaltoihin.

Kaiken tämän lisäksi suunnittelimme ja osallistuimme aktiviteetteihin, jotka useimmiten liittyivät liikuntaan, käsitöihin, luontoon, taiteeseen ja peleihin. Leiriläiset saivat itse päättää joka päivä, mihin aktiviteetteihin he osallistuvat, joten ikinä ei tiennyt, kuinka monta osallistujaa mihinkin ryhmään tulee. Aktiviteetteissa ohjelma oli hyvin monipuolista ja kielen oppiminen tapahtui pääasiassa toiminnan kautta.

Joskus saman päivän aikana ehti olla opettaja, ohjaaja ja jopa maanviljelijä, kun simulaatiossa selvitäkseen leiriläisten tehtävänä oli viljellä itselleen ruokaa. Kuva: Emma Beddoe.

Arkirutiinit Salolammella

Arkirutiinit kannattelivat elämää Salolammella. Päivät alkoivat aamiaisella klo 8, mikä tarkoitti sitä, että herättävä oli noin seitsemältä, koska myös mökillinen lapsia piti herättää ja saada aamupalalle tuohon aikaan. Aamupalan jälkeen päivä olikin melko buukattu täyteen aina lasten nukkumaanmenoon asti, eli noin iltakymmeneen. Koska työtehtävät olivat kuitenkin vaihtelevia tiettyjen rutiinitöiden ja oppituntien ohella, jäi omalle hengähtämiselle päivän aikana myös välillä aikaa. Ohjenuoraksi taisi muodostua se, että mikäli omaa aikaa oli mahdollista ottaa, kannatti se tehdä. Me kaikki harjaannuimme kuuntelemaan omaa oloamme ja miettimään työ- ja vapaa-ajan rajoja. Toki välillä mentiin myös tukka putkella ja hengähdettiin vasta lasten mentyä nukkumaan.

Olennaisena osana työhömme kuului kuitenkin myös oppituntien suunnittelutyö, joka valitettavasti ajoittui iltakymmenestä eteenpäin leiriläisten jo nukkuessa. Omaa jaksamista välillä koeteltiin pitkien päivien jälkeen, mutta suunnittelu oli myös hauskaa – kiitos parhaiden kollegoiden, kokiksen (ette uskokaan, kuinka paljon kokista kuudessa viikossa voi kuluttaa kahvin lisäksi) ja iltahepulien! Ilman toisten tukea ja opintojen tarjoamaa materiaalivarastoa olisi vähäunisia öitä ollut varmasti enemmän.

Jaksamisessa arkirutiinien, oman ajan ja kollegoiden tuen lisäksi suurta roolia näytteli myös ravinto. Koska päivät olivat pitkiä ja tekemistä paljon, tuli myös fyysisestä jaksamisesta pitää huolta ruuan ja juoman avulla. Aluksi ruokaan ja etenkin ruokarytmiin tottuminen vei aikansa. Jenkkiläinen napostelu- ja välipalakulttuuri tuli tutuksi pullien, keksien, sipsien ja kuivattujen karpaloiden muodossa. Erityisruokavalioisen elo oli välillä hankalahkoa, mutta onneksi keittiöhenkilökunta oli yhteistyökykyistä ja halusi löytää jokaiselle parhaan mahdollisen vaihtoehdon. Rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin todeta, että reissut Targetiin riisikakku- ja banaaniostoksille pelastivat monta päivää!  Kuumuudessa veden juominen oli myös jaksamisen kannalta tärkeää, ja leiriläisetkin oppivat nopeasti kesän käytetyimmän lauseen: “Muistakaa juoda paaaaljon vettä!”

Muista nämä, jos haluat töihin Salolammelle 

Ensimmäinen ja tärkein vinkkimme: jos ulkomaille lähteminen kiinnostaa, tee se! Uskalla hakea vaativankin oloisia pestejä – ulkomailla käsitys pätevyydestä voi olla hyvinkin erilainen kuin Suomessa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kandidaatin tutkinnon ja opettajan pedagogiset opinnot suorittanut on jo pätevä opettaja. Pätevien hakijoiden puutteessa ehdoista voidaan usein joustaa, jos hakija vaikuttaa muuten sopivalta. Salolammella työskentelee kolmen opettajan lisäksi myös suuri määrä leiriohjaajia, joilta ei vaadita ammatillista pätevyyttä, joten opintojen alkuvaiheessakin oleva voi hyvin päästä leiriohjaajaksi.

Kun olet päättänyt hakea, älä jätä hakuprosessia viime tippaan! Hakemuksen täyttäminen liitteineen ja suosituskirjeineen vie yllättävän paljon aikaa – me käytimme siihen viikkoja. Vaikka hakuajat ovat joustavia, paikat täytetään sopivien hakijoiden löydyttyä, joten viivyttelemällä opettajan pesti voi jäädä saamatta. Hakemuksessa on myös absurdilta vaikuttavia kohtia, kuten erilaisten urheilulajien tai käsityötekniikoiden osaamista ja musikaalisia taitoja kartoittavia kysymyksiä. Hakemuksen täytössä kannattaa pitää mieli avoinna – voit hyvin kertoa olevasi valmis ohjaamaan vaikkapa ristipistelyä tai avustamaan jousiammunnassa, vaikket olisi koskaan kokeillut kumpaakaan. Tärkeintä on avoimuus uusille asioille ja joustavuus, mutta toki myös omat erityistaidot kannattaa tuoda selvästi esille. Älä myöskään jännitä englannin käyttämistä hakemuksessa ja haastatteluissa. Täydellistä kielitaitoa ei vaadita, vaan leirin johtajat haluavat varmistaa, että selviydyt englanninkielisessä maassa ja työyhteisössä.

Perheviikolla kyläläiset pääsivät tutustumaan Kalevalaan simulaatiossa, jossa heidän piti etsiä ja tunnistaa Kalevalasta tuttuja asioita, kuten sampo. Kuva: Emma Beddoe.

Lentoliput kannattaa ostaa heti, kun työn saaminen on varmistunut. Lippuja ostaessa on oltava tarkkana, jotta ehtii kielikyliin lähtevään yhteiskuljetukseen. Toisaalta päivän tai pari etuajassa saapuminen ei haittaa, ja parhaassa tapauksessa salolampilaiset voivat järjestää majoituksen paikallisen amerikansuomalaisen kotona! Tähän tarjoukseen kannattaa tarttua, jos haluaa nähdä aitoa amerikkalaista arkielämää ja kokea paikallisten vieraanvaraisuuden. Lentomatkalla turvatarkastuksiin ja muihin maahantuloon liittyviin rituaaleihin kannattaa varata mahdollisimman paljon aikaa (etenkin, jos lipussa on merkintä SSSS, Secondary Security Screening Selectee!), sillä Yhdysvallat on varsin tarkka maahantulijoistaan.

Salolammella varmaankin tärkein asia on olla ottamatta itseään liian vakavasti. Kaikkea kiinnostavaa kannattaa kokeilla, eikä mitään kannata jättää väliin sen takia, ettei osaa. Jokainen selviää aktiviteeteista parhaan kykynsä mukaan, ja apua saa aina pyytämällä. Joskus on mentävä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, sillä jokaisen ohjaajan työhön kuuluu esimerkiksi laulamista, liikkumista ja askartelua. Näissä taidoilla ei kuitenkaan ole mitään väliä, vaan asenne ja täysillä yrittäminen ratkaisevat.

Toinen ehdottoman tärkeä asia on erilaisten ihmisten ja työskentelytapojen sietäminen ja yhteistyöhön sopeutuminen. Niin ihmistyyppien kuin eri kulttuurienkin erot tulevat vahvasti esiin työssä, joka vaatii tekijältään persoonaa ja itsensä peliin laittamista. Toisaalta intensiivisessä työssä työyhteisöstä tulee nopeasti valtava voimavara, ja moni työkaveri niin Suomesta, Euroopasta kuin Yhdysvalloistakin voi tulla läheiseksi ja yhteydenpito jatkua työrupeaman jälkeenkin. Parhaassa tapauksessa saat pitkäaikaisia ystäviä eri puolilta maailmaa.

Muista ottaa työn ohessa myös omaa aikaa aina, kun se on mahdollista. Toisaalta vapaa-aikaa kannattaa käyttää myös työkavereiden kanssa rentoutumiseen vaikkapa rantasaunassa tai lähikaupungin ravintolassa, sillä nämä hetket sitovat porukkaa tiiviimmin yhteen. Viisumin sallima kuukauden matkailuaika työn jälkeen kannattaa hyödyntää, vaikka matkakavereita tai -suunnitelmia ei olisikaan vielä valmiina. Todennäköisesti Salolammelta löytyy muitakin, joilla on suunnittelematonta aikaa ennen paluumatkaa, tai paikallisia, jotka haluavat esitellä kotikaupunkiaan.

Kaikkiaan voisimme todeta, että kesä oli ainutlaatuinen ja intensiivinen (ope)kokemus, josta voi ammentaa oppeja vielä pitkään. Mikäli Salolampi kiinnostaa, kannattaa tilaisuuteen tarttua ja napata mukaan seikkailumieltä! Me vanhat salolampilaiset vastaamme kysymyksiin ja autamme mielellämme prosessissa!

Salolampi tarjosi kaikille mahtavia kokemuksia. Kuva: Emma Beddoe.

Saana Eränummi, Karoliina Kuusinen ja Anniina Raunio