Jo kauan ennen kuin vesi- ja maantiereittien risteyksessä ollut kauppapaikka, Turku (< muinaisven. *turgu), 1200-luvulla alkoi vetää uutta asutusta joen varrella olevan ison talon tai tilan (< muinaisruotsin å-bo) ympäristöön, oli näillä seuduilla asunut kristinuskoista väkeä – tosin nykyistä Aurajoen uomaa (< muinaisskand. *aþra ’vesiväylä, joki’) vähän yläjuoksuun. Nykyisen Kaarinan puolella sijaitsevassa Ravattulan kylässä oli jo 1100-luvulla kirkko, toistaiseksi vanhin Suomesta löydetty ja ennen järjestäytyneitä seurakuntia rakennettu. Eikä tämä maankolkka asumaton ollut ennen tätäkään. Merenpinta tosin oli huomattavasti nykyistä korkeammalla ja maisema hyvin eri näköinen, kun laivat purjehtivat kevyesti Koroistenniemelle asti.

Voi siis hyvästä syystä olettaa, että Turun seudun paikannimistön vanhimmat kerrostumat ovat yli tuhannen vuoden takaa. Varsinkin merkittävien maastonkohtien nimet säilyvät sukupolvilta toisille, ja nimet myös lainautuvat helposti kielestä toiseen, koska nimi toimii nimenä, vaikkei sen alkuperäistä asiasisältöä tunnistaisikaan. Lainautuessaan nimi muovautuu puhujien suuhun sopivammaksi, kuten edellä mainitut Turku ja Aura(joki). Omakielisenkin nimen merkitys voi vuosisatojen kuluessa hämärtyä, kun kieli muuttuu ja vanhat sanat jäävät pois käytöstä. Turun lukuisat ”omituiset” paikannimet ovat kauan sitten syntyessään olleet samalla tavoin läpinäkyviä ja paikkaa kuvaavia kuin vaikka nimet Korpilahti (> v. 1471 kirjattu lahden nimi Korpelax > kylännimi Korppolainen > Korppolaismäki) tai Pallokivi (paikallismurteella Pallivaha).

Mutta palataan Ravattulaan – ja Turun toisella äärellä Kakskerrassa sijaitsevaan Harjattulaan. Näistä ja monista muistakin täkäläisistä vanhoista paikannimistä on olemassa kovin vähän tutkittua tietoa. Muodoltaan kumpikin muistuttaa vanhaa esikristillistä henkilönnimistöämme: oli pieni joukko kantanimiä, joita yhdisteltiin (esim. Hyvämieli) tai joista tehtiin johdoksia (esim. Mielitty, Hyväri). Harjattula ja Ravattula voisivat siis olla henkilönnimipohjaisia talonnimiä (la-johdin), ja kantanimet, joista ttu-johdokset on muodostettu, germaanista alkuperää. Harjattula sisältäisi näin saman miehennimen, joka näkyy esimerkiksi paikannimessä Harjavalta, jonka taustalle on tulkittu kantagermaaninen kaksiosainen nimi *Hariavalda ’joukko’ + ’valta’. Villi arvaus Ravattulan alkuperästä on, että siihen sisältyisi sama nimi, joka on esimerkiksi germaanisessa nimessä Ragnhard ’neuvo’ + ’rohkea’.

Halistenkosken alapuolella sijaitseva Koroinen oli paikka, johon 1150-luvulla Nousiaisiin perustettu piispanistuin siirrettiin vuoden 1229 tienoilla. Nimen sisältämä sana koro on tarkoittanut maastossa olevaa syvää, kapeaa ja pitkänomaista muodostelmaa. Ei tarvitse kuin katsoa karttaa, jossa on korkeuskäyrät, niin huomaa joen uoman rinteiden olevan jyrkät. Joki kulkee syvässä kallioperän halkeamassa, josta on voitu käyttää koro-sanaa. Halinen viitannee sekin jonkinlaiseen halkaisemiseen: hali-alkuiset nimet ylipäätään saattavat viitata paikkoihin, jotka joko ovat jakautuneet kahtia (esim. haljenneen kiven nimi Halisvaha) tai erottavat jonkin toisen paikan kahteen osaan (esim. Halisoja, joka kulkee pellon poikki). On esitetty, että Halinen olisi alun perin annettu nimeksi koskelle joko siksi, että sen keskellä on kosken halkaiseva saari tai siksi että koski halkaisee alueen ja toimii näin ikään kuin rajana.

Vastapäätä nykyistä Halisten asuinaluetta Aurajoen toisella puolen on Kurala. On ihan mahdollista, että nimeen sisältyy yksinkertaisesti vain ’rapaa’ merkitsevä sana, mutta koska Kuralan alueelta on löydetty kalmistoja aina 500-luvulta lähtien ja paikka on osoitettu asutetuksi pysyvästi viimeistään 1200-luvun lopulla, on nimikin todennäköisesti hyvin vanha. Siksi nimelle kannattaa etsiä myös toisenlaista mahdollista lähtökohtaa. Tutkimuksissa on osoitettu, että Kurala-nimellä saattaa olla yhteys lounaismurteiden sanaan kuri, joka merkitsee ’kapeaa kohtaa’. Vartalovokaalin on todettu myös varioivan, joten vaikka samaa merkitsevää kura-appellatiivia ei olekaan enää tiedossa, olisi tällainen maaston muotoon viittaava selitys myös mahdollinen – varsinkin, kun paikka sijaitsee kohdassa, jossa Jaaninoja ja Aurajoki yhtyvät ja yhtymäkohdassa on varhaisina aikoina ollut selvä, pitkänomainen syvänne.

Omituiselta kuulostavia, läpinäkymättömiä nimiä Turussa riittää: Satava, Höyttinen, Moikoinen, Illoinen, Ispoinen, Pansio, Perno, Vätti, Kastu, Runosmäki, Urusvuori ja niin edelleen. Useimmat näistä nimistä kuuluvat paikoille, jotka maastokartasta näkee varsin korkeiksi kohdiksi muuhun maastoon verrattuna. Ne ovat siis olleet näkyvillä ja ihmisten käytössä jo hyvin kauan, aikana, jolloin suurin osa nykyistä kaupunkia oli vielä veden alla. Osa oudoista nimistä on siis vanhoja maastonimiä, osa taas vanhoja talon- tai kylännimiä, kuten Aninkainen, Puolala, Muhkuri tai Kohmo. Tutkittavaa riittäisi.

Paula Sjöblom

Kirjoituksessa käyttettyjä lähteitä:

Alitalo, Raija 1996: Aura- ja Vähäjokilaakson kylännimet. Lisensiaatintyö. Turun yliopisto, suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitos.

Kiviniemi, Eero 1982: Rakkaan lapsen monet nimet. Suomalaisten etunimet ja nimenvalinta. Weilin+Göös, Espoo.

Suomalainen paikannimikirja. Toim. Sirkka Paikkala ym. Karttakeskus ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Helsinki 2007.

Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja 1–3. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Turun karttapalvelu, maastokartta. Saatavissa: https://opaskartta.turku.fi/ims/.

Turun kaupungin nimistöhaku. Saatavissa: https://www.turku.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaupunkisuunnittelu/nimisto-ja-osoitteet.

Vilkuna, Kustaa – Huitu, Marketta – Mikkonen, Pirjo 1988: Etunimet. Uusi suomalainen nimikirja. Otava, Helsinki.