Milloin tapasimmekaan ensimmäisen kerran? Olin silloin niin nuori, vasta lapsi. Isäni vei perheemme hotelliin. Alakerran baari oli nimetty jonkun kuuluisan kirjailijan mukaan, mutta isän tarinoiden sijasta kiinnostuin vain sinusta. Olit jotain kiellettyä ja niin houkuttelevaa, aivan kuten cocktailin siemailu aikuisten keskellä – Olkoonkin, että daiquirini sisälsi vain mansikoita, limua ja sokeria.

Ihastuin sinuun lapsen innokkuudella – kaiken täyttävällä, mutta usein ohimenevällä. Halusin lähteä yksin kaupungille saadakseni varastettua edes pienen kahdenkeskisen hetken. Tois pual jokke ja täl pual jokke kuiskuttelit korviini helteistä kesätuulta. Sinä olit jotain niin suurta ja voimakasta, että pelotti. Tarvitsin turvaa, en ollut vielä valmis. Yhden korttelin mittainen tietouteni pakotti minut eksymään, jos lähdin torilta väärään suuntaan.

Silloin aika ei ollut vielä otollinen, mutten koskaan unohtanut sinua. Kasvoin aikuiseksi satunnaisten yhteentörmäystemme voimalla. Etenimme varoen – sinä kosiskelit minua vanhempieni valvovan katseen alla. Istuimme vanhimmassa kellariravintolassa, jäykkinä, pelokkaina ja parhaisiin puettuina. Tarjosit minulle aivan liian ison palan suklaakakkua ja veit minut näyttelyyn, jossa Turku yhä paloi. Levitit piknikviltin Aurajoen rantaan. Minä roihusin sinulle, enkä enää voinut elää ilman.

Kun muutin luoksesi, tuli äitini vierailulle. Kävimme silakkamarkkinoilla, ja äitikin ihastui jokirantaan – ja sinuun. Isä saapui vasta kesän korvilla ensimmäisen talven jälkeen. Hän suhtautui epäileväisemmin, kuten isien kuuluu. Istuimme Espositon kannella nauttimassa maisemasta ja muikuista. Siitä Föri kuljetti meidät seikkailussa eteenpäin, ja joen ravintolalaivat aina uuteen aamuun. Vierailunsa päätteeksi isäkin heltyi: Café Artin terassilla nautittu aamukahvi, croissant ja kevään auringossa kimaltava Aurajoki toivat kuulemma mieleen Pariisin. Olit saanut vanhempieni hyväksynnän.

Kuva: Mika Orko

Aikuiselle mikään ei ole kiellettyä. Voin lorauttaa rommia hedelmämurskan sekaan ja humaltua sinusta. Voin antautua sinulle ilman holhoavaa esiliinaa. Nyt olemme kahden. Vihdoin olen valmis. Kuljetat minua läpi aamuun asti jatkuvien opiskelijabileiden, Dynkyn hien ja boheemien sielujen. Suutelet minua Vartiovuoren huipulla ja viet uimaan Kansanpuiston rantaan. Esittelet minulle kaikki ne pienet kuppilat, joilla on hassuja nimiä. Kierrämme kirpputoreja läkähtymiseen asti. Kakola ei ole enää vankila, ja Koulussa saa juoda kaljaa. Mutta yhä Kauppahallin hälinässä Sininen Juna puksuttaa eteenpäin.

Ajan kuluessa suhteemme on syventynyt. Olen antautunut myös virheidesi valtaan. Joki on likainen ja vaarallinen siinä missä kauniskin. Hansaan eksyy edelleen, ja lapsuuteni tori kätkeytyy työmaa-aitojen taakse. En silti unohda ensimmäistä piknikkiä tai ensimmäisen opiskeluvuoteni Aurasoutujen auringonpaistetta. Minulle olet yhdistelmä arjen harmautta, lapsuuden kultareunaisia muistoja ja kiihkeitä ensimmäisiä kertoja. Olin nuori, villi ja rakastettu. Sinä hemmottelit minua pilalle.

Sinä kuitenkin tunnet minut ja tiedät minut levottomaksi. Juuri siihen luontooni sinä rakastuit. Olen vangitsematon, uhmakas ja kadun vain tekemättömiä asioita. Vaikka kuinka tekisit minut onnelliseksi, haluan astua junaan, joka etenee pois Sinisen Junan reitiltä. Haluan nähdä Seinen, johon isä jokeasi vertasi. Haluan nähdä oikeita vuoria, joiden huipuilla on lunta keskikesälläkin. En voi jäädä ikuisesti. Minun on jatkettava matkaa. Olet kuitenkin ensirakkauteni, enkä voisi koskaan unohtaa sinua. Minne ikinä päädynkin, vaalin sinua rintalastani alla, oi rakas Turku.

Mira Orko