Elokuun lopussa laukut oli pakattu ja lähdin yhdensuuntaisella matkalla Viroon. Siitä alkoi yhdeksän kuukauttani tutkijavaihdossa Tarton yliopiston viron kielen ja yleisen kielentutkimuksen laitoksella.

Tartto tuntui oikealta vaihtoehdolta kolmesta syystä. Ensimmäinen on viron kieli, jota on ollut kiinnostavaa ja avartavaa oppia. Kielitieteilijänä kielellä on suuri merkitys, ja yksi kriteerini olikin, etten halua englanninkieliseen maahan. Englantia puhun jo lähes sujuvasti, ja sitä tulee joka tapauksessa käytettyä ulkomailla. Toiseksi Turun ja Tarton yliopistolla on paljon yhteistyötä, tunsin jo täältä vähän ihmisiä ja väitöskirjani ohjaaja Tuomas Huumo on myös ollut tutkijavaihdossa Tarton yliopistossa. Kolmantena painoivat käytännön asiat: ihmissuhteita on helpompi hoitaa kasvotusten, joten reissaamista suuntaan ja toiseen tulee parhaimmillaan monta kertaa kuussa. Ja myönnettäköön, olen loppujen lopuksi varsin mukavuudenhaluinen ja turvallisuushakuinen ihminen.

Tutkijavaihtoja on hyvin erilaisia – joskus ohjaaja on vain nimellinen kutsuja, jonka näkee lähinnä paperilla, kun taas jotkut ohjaajat haluavat tehdä tiivistä yhteistyötä ja esimerkiksi kirjoittaa yhteisartikkelin. Minun järjestelyni on jotain siltä väliltä.  Paikallinen ohjaajani Renate Pajusalu hoiti kanssani käytännön järjestelyjä, tutustutti minut laitoksen väkeen ja kommentoi tekstejäni. Oman väitöskirjani aihe – suomenkieliset internetmeemit – ei välttämättä edellyttänyt pääsyä tietyn yliopiston arkistoihin, aineistonkeruuta toisella puolella maailmaa tai yhteistyötä kansainvälisen tutkimusryhmän kanssa. Yliopisto kuitenkin suosittelee kansainvälistymistä kaikille väitöskirjaa tekeville.

Päiväni ovat käytännössä hyvin samanlaisia kuin kotiyliopistossakin. Nousen ylös torkutettuani puoli tuntia, ruokin kissat (kyllä, kissani Donna ja Fiina asuvat täällä myös!), lähden töihin, keitän kahvia ja istun työpisteelleni kirjoittamaan artikkelia, kommentoimaan opiskelijoiden tekstejä tai lähettämään papereita konferensseihin. Joskus aamulla bussissa muistan, että ai niin, mähän asunkin täällä Tartossa!

Kaikessa päivittäisessä kommunikaatiossa käytän täällä viroa. Kieli sujuu päivä päivältä paremmin, ja kehitys on ollut huimaa. Samalla kyllä nousee myös oma vaatimustaso: enää en ilahdu siitä, että onnistun ravintolassa tilaamaan ruoat oikeissa sijamuodoissa, vaan nyt harmittaa, jos en osaa kertoa omasta tutkimuksestani viroksi niin hyvin kuin haluaisin. Saan osallistua maksutta opetukseen, ja syksyllä olen viron kielen kurssin lisäksi osallistunut vironkieliseen tohtoriseminaariin.

Olen saanut tutkijavaihtooni stipendin Dora plus -ohjelman kautta. Stipendin hakeminen oli varsin yksinkertaista verrattuna moneen muuhun tutkijavaihto-ohjelmaan. Varjopuolena stipendi on melko pieni, 660 € kuukaudessa, mikä riittäisi aika niukasti elämiseen täälläkin. Oma rahallinen tilanteeni on onneksi turvattu, sillä olen edelleen Turun yliopistossa palkallisena tohtorikoulutettavana, virallisesti ulkomaankomennuksella.

Tutkijavaihdon tarkoitus on virallisesti saada uusia näkökulmia omaan tutkimukseen, verkostoitua ja hyödyntää mahdollisuuksia, joita kotiyliopisto ei tarjoa. Mielestäni vähintään yhtä tärkeää on kansainvälistyminen itsessään niin kuin perustutkinto-opiskelijoidenkin vaihto-ohjelmissa: uskaltaa, tutustua ihmisiin ja kokea toinen kulttuuri sisältäpäin.

Lisää tutkijavaihdostani, käytännön järjestelyistä ja ihanasta Tarton kaupungista voi lukea blogistani: https://tartujapuhu.wordpress.com/

Kukka-Maaria Wessman

Kirjoittaja on suomen kielen tohtorikoulutettava, joka ei ollut ennen tutkijavaihtoa muuttanut 20 kilometriä kauemmas lapsuudenkodistaan.