Verkko-Kieleke suomen kielen opiskelijoiden ainejärjestölehti0509129976
kieleke@lists.utu.fi

Kannan opintoretki Helsinkiin

Ekskursiosta oli puhuttu ja haaveiltu kantalaisten keskuudessa jo vuosia, ja tänään 15. lokakuuta, olisi vihdoin aika toteuttaa nuo puheet!

Aamu-unisia kantalaisia saapuu hyvissä ajoin odottelemaan bussia saapuvaksi Hämeenkadun pysäkille klo 7.30, sillä matkaan on tarkoitus lähteä 7.45. Toisin kuitenkin käy, sillä bussi sattuu olemaan pohjoisen yövuoron takia aikataulusta hieman jäljessä, mutta matkaan pääsemme vihdoin lähtemään noin varttia myöhemmin.

8.03 bussi lähtee Hämeenkadulta kohti Helsinkiä

Matka sujuu joutuisasti, vaikkakin bussikuski ei onnistu kirimään aikataulusta viivästymistään aamuruuhkien takia. Hän kuitenkin toivottaa ystävällisesti meille mukavaa päivän jatkoa ja kehoittaa meitä perustelemaan myöhästymistämme hänen hämäläistaustallaan.

Pikaisen aamukahvi- ja ruokakauppatauon jälkeen pääsemme jatkamaan Kampista SKS:n tiloihin, joissa meitä jo odotetaan. Onneksi muutama pääkaupunkiseudulla ollut kantalainen pystyy informoimaan pienoisesta aikatauluviivästymisestä myös SKS:n henkilökuntaa.

cof
10.45 vierailu Suomalaisuuden Kirjallisuuden Seuran tiloissa alkaa

Meidät otetaan avosylin vastaan, ja johdatetaan juhlasaliin, jossa meille esitellään alkuun seuran historiaa, johon liittyy muun muassa sellainen mielenkiintoinen tieto, että kirjallisuus-sana on keksitty suomen kieleen, jotta Suomalaisuuden Kirjallisuuden Seura voitiin perustaa 16.2.1831.

Seuran yleisen toiminnan lisäksi, meille kerrotaan myös seuran erilaisista apurahoista sekä harjoittelupaikoista, joita löytyy niin kustantamiseen, suomen kieleen kuin folkloristiikkaankin liittyen. Lisäksi käydään läpi lukuisia erilaisia toimenkuvia ja ammattinimikkeitä, joita seuran työntekijöillä on.

Pienoinen yllätys oli kuitenkin se, että tutkimuspuolella on tälläkin hetkellä vain kaksi vakituista työntekijää. Tämä on kuitenkin sinänsä hyvä asia, sillä kyseisen järjestelyn myötä harjoittelupaikkoja erilaisiin projekteihin ja tutkimushankkeisiin on tarjolla varsin usein.

Vierailun loppupuolella pääsemme vielä tutustumaan hieman ihastelemaan rakennuksen sisätiloja sekä valitsemaan kotiinviemisiksi meitä varten kerättyjä SKS:n julkaisuja. Vain muutamia kirjoja jää vaille uutta omistajaa. Oikein hyvä alku opintoretkellemme siis!

sdr

12.15 omatoiminen ruokailu Helsingin opiskelijaravintoloissa

Opiskelijaruokailun jälkeen jatkamme matkaa, sillä osa haluaa ehtiä täyttämään vielä kahvikiintiötään ennen Kotukselle saapumista. Matkan varrella näemmä myös Muumikahvilan, mutta sinne pistäytymisen sijaan päätämme valita opiskelijabudjetille sopivamman (ja tutumman) take away -kahvin viereisestä ruokakaupasta.

13.30 vierailu Kotimaisten kielten keskuksessa

Kotukselle kaikki saapuvat melko samaan aikaan ja pääsemmekin heti hakemaan tiskiltä omat vierailijakylttimme, joita kiinteistössä liikkuminen edellyttää. Ala-aulasta meidät johdatetaan 3. kerroksen kokoustiloihin, jossa meitä on vastassa on Lotta Jalava, Kotuksen viestintävastaava ja koordinaattori kahden sanakirjan toimittajan ja yhden tutkijan kanssa. Kaikille halukkaille on myös tarjolla kahvia.

kotus

Suuren kokouspyödän ääreen asettautumisemme jälkeen saamme ensimmäisenä kuulla siitä, kuinka odotettuja vierailijoita olemme. Turusta ei ole heidän tietääkseen käynyt suomen kielen opiskelijoita tällaisella porukalla aikaisemmin!

Kotuksen yleisen toiminnan lisäksi saamme kuulla henkilökunnan urapoluista sekä sanakirjan toimittamisesta ja sanastamisesta. Harjoittelupaikoistakin puhutaan, siitä, että niitä on tarjolla aina kerran vuodessa. Meitä myös kannustetaan tutustumaan Kotus-kanavaan YouTubessa, mikäli emme sitä ole vielä seuranneet.

cof

Vierailun loppupuolella pääsemme jälleen täyttämään laukkujamme kirjoila, sillä saamme ostaa Kielitoimiston kirjoja opiskeliystävälliseen hintaan. Suosituin opuksista taisi olla Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas, joka lähti useamman kuin joka toisen matkaan.

Kotukselta saimme jatkaa matkaa aurinkoisessa kelissä kohti viimeistä vierailumme määränpäätä.

cof

16.00 vierailu Ellun kanoilla

Ellun kanojen viestintätoimistolle saavuimme juuri ajallaan ja onnittelimmekin toisiamme siitä, että olimme onnistuneet kirimään aikataulussamme. Toimistolla vastassa oli myös monille kantalaisille tutut kasvot, sillä Anderssonin Ida oli saanut harkKana-harjoittelupaikan kyseisestä yrityksestä.

cof

Ero ensimmäiseen vierailupaikkamme oli valtava, sillä saavuimme erittäin valoisaan ja moderniin toimistoon, josta ei väriä tai tilaa puuttunut. Muutamalla tulikin mieleen, että päivämme oli kuin aikamatka erilaisten tilojen välillä, sillä SKS:n 1890 luvun rakennukseen nähden ero Ellun Kanojen toimitilat olivat huippumodernit.

Toimistolla pääsimme jälleen istuutumaan tarjoilujen ääreen varsin nopeasti. Strategisen viestintätoimiston yleisen esittelyn lisäksi pääsimme kuitenkin myös pohtimaan pienryhmissä muun muassa sitä, millaisia epäonnistuneita yritysviestintätilanteita meille oli jäänyt mieleen. Tämän jälkeen saimme tehtäväksi pohtia niitä asioita, joita muuttamalla viestintää olisi voinut parantaa, jotta lopputulos olisi ollut parempi yrityksen maineen ja brändin kannalta.

cof

Lopuksi saimme vielä kokonaisvaltaisen esittelykierroksen toimiston tiloissa aina taukotiloista podcast- ja kuvaustudioon asti. Lähtiessämme viimeisestä vierailukohteestamme en voinut olla huomaamatta, kuinka innostuneita ja iloisia ilmeitä näin ympärilläni. Olikin mukava huomata, että vapaasti pulppuavassa puheensorinassa puheen aiheet liittyivät päivän aikana kokemiimme asioihin ja siihen yleiseen tunteeseen siitä, että tulevat työelämän mahdollisuudet olivat vihdoin konkretisoituneet.

cof

Kävelimme vielä yhdessä Kampin liepeille ja siellä sitten jakaannuimme sen mukaan, ketkä olivat jäämässä vielä pääkaupunkiseudulle ja ketkä matkaisivat vielä samana iltana takaisin armaaseen Turkuumme.

18.40 bussi lähtee Kampista kohti Turkua
20.50 saavumme takaisin Turkuun

 

Noora Vesterinen
Kirjoittaja on Kielekkeen päätoimittaja, alumnivastaava ja 4. vuoden suomen kielen opiskelija, joka haaveilee monipuolisista kielen asiantuntijan työtehtävistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yhteystiedot

Toimitus:
kieleke.toimitus@gmail.com
kieleke@lists.utu.fi

  • Päätoimittajat:
  • Elina Peltonen | elainp@utu.fi
  • Anniina Lautkankare | aslaut@utu.fi
  • Toimittajat:
    Joanna Penttala | joanna.j.penttala@utu.fi
    Vilma Ranta | verant@utu.fi
    Mariette Oksanen | masoks@utu.fi
  • Mea Lampinen | mea.s.lampinen@utu.fi
Kielekkeen tekstaripalsta

Lähetä viestisi palstalle alla olevan linkin kautta.

https://forms.gle/fMGKYQPfHdk11xWV8